Tämä Chevrolet Camaro vuodelta 1969 on kaikkea muuta kuin museoauto – modernisoidussa muskelissa on hiilikuitukori ja 650 heppaa

Tuningin ja rakenneltujen autojen pyhättö, eli Las Vegasin SEMA Show on parhaillaan käynnissä. Yksi näyttelyn helmistä on amerikkalaisen Finale Speedin rakentama vuoden 1969 Chevrolet Camaro, jossa on laitettu käytännössä kaikki uusiksi koria myöten.

Finale Speed on marssittanut aiemminkin julkisuuteen melkoisen erityislaatuisia 1969 Camaroita, mutta firman uusin tuotos lyö nekin laudalta. Tämä johtuu ennen kaikkea auton ulkopinnasta, joka on candy-punaiseksi sävytettyä paljasta hiilikuitua. Vastaavaa viimeistelyä on nähty esimerkiksi Paganin ja Koenigseggin hyperautoissa, mutta aftermarket-puolella ratkaisu on vielä melko harvinainen.

Kuva: Finale Speed

Finale Speedin luomuksessa ei ole tyydytty jäljittelemään hiilikuitupintaa, vaan auto on saanut hiilikuidusta valmistetun kokonaan uuden korin. Koripaneelit on hiottu ja pohjakäsitelty tasaisiksi, kunnes niiden pintaan on ruiskutettu räätälintyönä sekoitettu BASF:n candy-punainen väri. Sisustasta löytyvät puolestaan uudet penkit nelipistevöillä, alcantaralla verhoiltu keskikonsoli ja sisäkatto, nahkaratti, nelipistetuetut turvakaaret sekä hiilikuitupaneeleilla korvattu takapenkki.

Kuva: Finale Speed

Lisäksi Camaroon on sovitettu Alpinen soitin Focalin kaiuttimilla ja subbarilla. Suloisemmat soundit taitavat tulla kuitenkin pellin alta, jossa majailee 6,2-litrainen LT4-veekasi. Se on kuorrutettu vielä muokatulla mekaanisella ahtimella, ja vaihteistona palvelee Tremecin kuusipykäläinen T-56-manuaali kaksilevyisellä kytkimellä. Pannun tuottamat 650 hevosvoimaa välitetään lukolla varustetulle Fordin ysituumaiselle perälle. Pakokaasut poistuvat puolestaan ruostumattomasta teräksestä valmistetun 2,5-tuumaisen putkiston kautta. Reseptiin kuuluvat vielä uudet pakosarjat sekä MagnaFlow’n vaimentimet.

Kuva: Finale Speed

Ajettavuutta on kohennettu erityisen tuhdeilla kallistuksenvaimentimilla ja Foxin valmistamilla coilovereilla. Hidastuvuudesta huolehtivat puolestaan Wilwoodin jarrut 14-tuumaisilla levyillä ja edessä kuusi- sekä takana nelimäntäisillä satuloilla. Etujarrulevyt ovat siis samankokoiset takalevyjen kanssa, mutta etulevyt on vielä uritettu ja rei’itetty. Ulkonäkö ja ajettavuus viimeistellään Forgelinen 18-tuumaisilla vanteilla, joiden leveys on edessä kymmenen ja takana 12 tuumaa. Renkaina palvelevat Toyon R888R-katusliksit, joten pitoakin pitäisi riittää ainakin kuivalla kelillä.

Kuva: Finale Speed
Kuva: Finale Speed
Kuva: Finale Speed
LähdeCarscoops

JÄTÄ VASTAUS

Kirjoita kommenttisi!
Kirjoita nimesi tähän

Aihepiirin uusimmat

Stellantis on valmis kääntämään takkinsa, jos sähköautojen kysyntä sakkaa

Stellantiksen toimitusjohtaja Carlos Tavares on todennut, että maailman kolmanneksi suurin autonvalmistaja on valmis muuttamaan sähköautostrategiaansa ensi vuoden tärkeiden Yhdysvaltojen ja Euroopan vaalien tulosten perusteella.

Tesla Cybertruckin tuotantomalli esiteltiin vihdoinkin – osa lupauksista jäi kuitenkin täyttymättä

Siitä on kulunut jo neljä vuotta, kun Tesla Cybertruckin tutkielma tuotiin julkisuuteen. Monien viivästysten jälkeen nyt on vihdoinkin tuotantomallin esittelyn vuoro.

Uusi Porsche Panamera esiteltiin – iso luksusauto kallistuu nyt kaarteisiin kuin moottoripyörä

Porsche on jo julkaissut monenlaisia tiisereitä kolmannen sukupolven Panamerasta, ja nyt uutuus tuotiin vihdoinkin julkisuuteen. Panamera ei ole täysin uusi auto, mutta sekä tekniikkaa että ulkonäköä on hiottu kattavasti.

Maailman suurin autonvalmistaja kamppailee yhä vaikeuksien kanssa

”Emme ole enää kilpailukykyisiä”, on Volkswagenin toimitusjohtajan viesti, kun yhtiö vähentää henkilöstöä osana 10 miljardin euron säästökuuria.

Tyyliniekan uusimmat