Skodalta tulee uusi pieni katumaasturi

Tšekkimerkki Skoda on ollut viime aikoina kovassa nousukiidossa. Merkin tavalliset henkilöautot käyvät kaupaksi kuin häkä, mutta katumaasturipuolella mallistossa on vielä pahoja aukkoja. Niiden paikkaamisessa auttaa loppuvuodesta myyntiin tuleva iso SUV, jonka nimeksi tulee todennäköisesti Kodiaq. Kompaktiluokan Yeti on puolestaan jo melkoisen ikääntynyt malli, jonka seuraajaa odotellaan jo kovasti.

Saksalaislehti Auto Bild kertoi, että Yetin uudesta sukupolvesta tulee nykymallia isompi ja kalliimpi. Seuraava Yeti tehdäänkin samalle perusrakenteelle kuin mm. VW Golf ja Seatin uusi katumaasturi Ateca, joten auto hyppää kerralla luokkaa ylemmäs. Tämän vuoksi Skodan mallistoon tarvitaan uusi pienempi SUV, joka esitellään Auto Bildin tietojen mukaan vuonna 2019.

Skodan pienen katumaasturin nimeksi tulee ilmeisesti Polar, ja auto on noin 4,15 metrin pituinen. Se solahtaa siis mittojensa puolesta optimaalisesti pikkuautoluokan Fabian ja uuden Yetin väliin. Polar tehdään samalle pohjalle kuin VW Poloon perustuva pikku-SUV, joka tulee myyntiin jo vuotta aiemmin.

Nämä autot kilpailevat mm. Opel Mokkan ja Mazda CX-3:n kanssa, eli mitään aivan uutta ne eivät tarjoa. VW-konserni on tullut moniin muihinkin uusiin autoluokkiin hieman myöhässä pahimpiin kilpakumppaneihin verrattuna, mutta tämä lisäaika on osattu hyödyntää autojen kehitystyössä. Niinpä Volkswagenin ja Skodan tulevat katumaasturipienokaisetkin voivat jättää ominaisuuksillaan kilpailijat varjoonsa, vaikka muut merkit ovat ehtineet tässä ajassa saalistaa monia uusia asiakkaita.

Skoda Polarin moottoritkin ovat peräisin Wolfsburgista. Erityisesti uusien kolmipyttyisten koneiden pitäisi taata mukavan alhaiset kulutuslukemat, mitä auttaa myös auton keveys. Skodan pikku-SUV:n huhuillaan nimittäin painavan vain hieman yli 1000 kiloa. Autoon saa toki lisähintaan mm. kaksoiskytkinvaihteiston ja nelivedon, jolloin massakin kasvaa jonkin verran. Uuden Polarin hinnat alkavat todennäköisesti hieman yli 20 000 eurosta, eli Skodan pikku-SUV tulee olemaan yksi markkinoiden edullisimmista katumaastureista.

LähdeAuto Bild

Aihepiirin uusimmat

EU höllentää polttomoottoriautoja koskevaa Euro 7 -päästösääntöään

Eurooppalaiset ministerit sopivat lieventävänsä ”likaisia autoja” koskevaa ehdotustaan, joskin rengas- ja jarrupäästöt otetaan edelleen käyttöön.

Hyvää syntymäpäivää Rättäri – Citroën 2 CV täyttää 75 vuotta

Kaikkein ikonisimpiin automalleihin kuuluva Rättisitikka, eli virallisemmin Citroën 2 CV on ehtinyt jo 75 vuoden ikään. Citroën juhlistaa merkkipaalua omassa museossaan järjestettävän erikoisnäyttelyn avulla.

Polestar 3:n muotoilija kritisoi perunan muotoisia sähköautoja – ulkonäköä ei pitäisi uhrata aerodynamiikan alttarilla

Monet sähköautot ovat perinnetietoisten silmään vähintäänkin kummallisen näköisiä. Osittain tämä johtuu uutta teknologiaa korostavasta erikoisuudentavoittelusta, mutta tärkeämpi syy löytyy pyrkimyksestä mahdollisimman pieneen ilmanvastukseen.

Skoda on tehnyt jo kolme miljoonaa katumaasturia – jatkoa seuraa muutaman viikon päästä esiteltävän uuden Kodiaqin myötä

Skoda on parhaillaan juhlatunnelmissa. SUV-luokan autot muodostavat tätä nykyä merkittävän osan tšekkimerkinkin myynnistä, ja Skodan tuotantolinjoilta putkahti juuri ulos kolmen miljoonan valmistetun katumaasturin rajapyykin rikkonut yksilö.

Tyyliniekan uusimmat