Salaperäisyyden verhoa raotetaan viikon päästä – Teslalla on taas tekeillä jotakin uutta

Teslan pomo Elon Musk tunnetaan miehenä, joka ei malta kauan levätä laakereillaan. Ennen Teslan aikaa hän perusti mm. PayPalin, ja Musk häärii myös SpaceX-avaruuslentofirman taustalla. Sähköautobrändin viimeaikaisia uutisia ovat olleet Model X -crossoverin myynnin aloitus ja pienemmän Model 3:n ennakkoesittely. Pikku-Teslan prototyypin paljastaminen monta vuotta ennen varsinaista tuotannon aloitusta oli ovela veto, joka toi sähköautomerkille huimasti julkisuutta ja ennakkovarauksia.

Nyt Musk kertoi Twitter-tilillään, että Tesla aikoo lanseerata jonkin uuden tuotteen ensi viikon maanantaina. Hän luonnehtii tätä esittelyä yllätykselliseksi, joten Tesla-fanit käyvät taas kuumina netin keskustelupalstoilla. Kyse voi olla uuden automallin lisäksi esimerkiksi Autopilotin seuraavasta kehitysversiosta. Autopilot 2.0:sta on jo liikkunut huhuja, ja itsestään ajamisen mahdollistavaan systeemiin on niiden mukaan tulossa useita teknisiä parannuksia.

Autopilotin seuraava versio saattaa saada lisää tutkia ja etunäkymää kuvaavan edistyksellisen triplakameran. Tesla on kylläkin juuri alkanut tarjota nykyjärjestelmään 8.0-päivitystä, joka toi systeemiin monia softaparannuksia ja luotettavammat tutkat, joten Autopilot 2.0:n lanseeraaminen jo nyt olisi varsin yllättävää.

Teslan julkistus voi tietysti olla myös jokin varsinainen autouutinen, joka saattaisi liittyä esimerkiksi tulevaan Model 3:een. Ehkäpä sähköautovalmistaja paljastaa nyt lopullisen tuotantoversion tai pikku-Teslan erityisen suorituskykyisen huippumallin.

Jäämme odottelemaan, mitä Piilaaksosta kuuluu ensi viikolla.

 

LähdeCarscoops

Aihepiirin uusimmat

MGB tekee comebackin tehokkaampana kuin koskaan – saatavilla ovat sekä bensa-V8 että sähköversio

Brittisporttien ikoneihin kuuluva MGB täytti hiljattain 60 vuotta. MG:n brändin alla tehdään nykyisin kiinalaisia sähköautoja, mutta myös aidosta asiasta tuotiin nyt tarjolle tyylikkäästi modernisoitu versio.

YangWang U8 kelluu ja kahlaa vedessä renkaitaan potkureina käyttäen

Eikä siinä vielä kaikki: 1 184 heppainen nelimoottorinen YangWang U8 sähköauto pystyy myös kääntymään paikoillaan 360-astetta.

Kiinalaiset sähköautot valtaavat maailmaa, mutta Yhdysvalloissa niitä ei ole nähty

Arvioiden mukaan Kiina tuottaa jo 60 prosenttia kaikista myydyistä sähköautoista tänä vuonna. Pohjois-Amerikassa kadut kuitenkin kumisevat tyhjyyttään kiinalaisista sähköautoista.

DEFA Power: Älykäs ja edullinen sähköauton latausasema

DEFA toi tänä vuonna markkinoille uuden latausaseman kiinteällä latauskaapelilla. Uusia sähköautojen latausasemia julkaistaan ​​koko ajan, eikä valinta ole kuluttajana helppoa. Hinnat ja ominaisuudet vaihtelevat paljon. DEFA...

Tyyliniekan uusimmat