Renault-Nissan aikoo tuoda myyntiin yli 10 autonomisesti ajavaa mallia

Autonominen ajaminen tuntuu olevan yksi autoteollisuuden kuumimmista trendeistä tällä hetkellä. Lähes kaikki merkit tutkivat asiaa intensiivisesti, ja autonvalmistajat ovat myös hakeneet huiman määrän itsenäiseen ajamiseen liittyviä patentteja. Nyt ranskalais-japanilainen Renault-Nissan kertoi lähivuosien suunnitelmistaan.

Konserni ilmoitti, että se aikoo tuoda markkinoille jopa yli 10 autonomisesti ajavaa mallia seuraavien neljän vuoden aikana. Itsenäisesti kulkevat autot ovat siis tulossa vauhdilla liikenteeseen. Tähän asti niihin liittyvää teknologiaa on automaailmassa tarjottu lähinnä kalliimpiin malleihin, ja kyse on ollut vain osittain autonomisesta ajamisesta. Toki esimerkiksi Teslan autopilotti osaa ajaa jo itsekseen useissa eri liikennetilanteissa, mutta vastuu on aina kuskilla. Renault-Nissanin tapauksessa ilahduttavaa on se, että autonomisen ajamisen tekniikkaa ollaan tuomassa yleisiin massamalleihin, ja hintojenkin pitäisi pysyä tavallisen sukankuluttajan ulottuvilla.

Renault-Nissanin autonomisesti ajavia autoja aiotaan myydä Euroopassa, Japanissa, Yhdysvalloissa ja Kiinassa, joten ne eivät jää minkään koeluonteisen markkina-alueen erikoisuudeksi. Tavoitteena on kuskin olojen helpottamisen lisäksi liikenneturvallisuuden parantaminen, koska 90% onnettomuuksista johtuu inhimillisistä virheistä. Kun kuljettajan ei enää tarvitse keskittyä ajamiseen, aikaa jää muuhun puuhasteluun. Niinpä Renault-Nissan on myös kehittämässä uusia sovelluksia, jotka mahdollistavat paremman pääsyn työasioihin, viihteeseen ja sosiaalisiin verkostoihin ajon aikana.

Autonomisen ajamisen teknologia tuodaan markkinoille vaiheittain. Yhtiö esittelee tänä vuonna ensimmäisen askeleen, eli yhtä kaistaa valvovan järjestelmän. Se mahdollistaa itsenäisen ajamisen esimerkiksi moottoritiellä kovassakin liikenteessä. Seuraava vaihe koittaa kahden vuoden kuluttua, kun useaa kaistaa vahtiva systeemi lanseerataan. Se osaa jo tehdä itsenäisiä kaistanvaihtoja moottoriteillä ja välttää vaaroja. Vuonna 2020 on puolestaan kolmannen askeleen, eli ns. ”risteysautonomian” vuoro. Tuolloin autot pystyvät jo ajamaan automaattisesti risteysten läpi ja pärjäävät myös ruuhkaisessa kaupunkiliikenteessä. Ajamisesta nauttiville kerrottakoon, että kaikesta teknologiasta huolimatta kuski saa ottaa ohjat käsiinsä milloin vain haluaa.

Renault-Nissanin toimitusjohtaja Carlos Ghosn totesi, että yritys pyrkii nollapäästöihin ja myöskin pyöreään nollaan kuolonuhrien määrässä. Tavoitteet ovat siis kovat, mutta moni muukin merkki on antanut vastaavia lausuntoja. Jäämme odottelemaan, koska tällaiset visiot muuttuvat todellisuudeksi arkipäivän liikenteessä.

Aihepiirin uusimmat

Aitoja muskelijenkkejä tulee vielä kerran Eurooppaan – Dodge laivaa Atlantin tälle puolelle 55 Swinger-Challengeria ja -Chargeria

Dodgenkin tulevaisuus on sähköinen, mutta sitä odotellessa muskeliautoistaan tunnettu merkki on lanseerannut markkinoille koko liudan ”Last Call” -erikoisversioita viimeisistä V8-malleistaan. Niitä saadaan myös Eurooppaan pienenpienen erän verran.

Mersun sähköautot saavat “johtotähdet” myös päiväajovaloihin – mallina toimii äskettäin esitelty CLA-konsepti

Mercedes-Benzin EQ-brändättyjen sähköautojen muotoilu ei ole ollut kovin mieleenpainuvaa, koska hieman mitäänsanomattomilla pehmeänpyöreillä linjoilla on pyritty ennen kaikkea pieneen ilmanvastukseen. Jatkossa tiedossa on kuitenkin omaleimaisempaa designia.

Yhden perheen omistama huippuhieno 1967 Pontiac GTO on muskeliautojen aatelia

Jotkut voisivat kutsua tätä autoa jo ylientisöidyksi, mutta voiko 57-vuotiaalle perhekalleudelle antaa liikaa hellyyttä?

Uusi VW Tiguan tuotiin julkisuuteen – suosikki-SUV:ssa on nyt kurvikkaammat linjat ja pistokehybridissä parhaimmillaan 100 kilometrin sähköinen toimintasäde

Volkswagen Tiguan on noussut viime vuosina kaikessa hiljaisuudessa valmistajansa myydyimmäksi malliksi yleisen SUV-buumin vanavedessä. Jossakin vaiheessa myös Tiguan muuttuu täyssähköautoksi, mutta sitä ennen on vielä yhden polttomoottoripohjaisen sukupolven vuoro.

Tyyliniekan uusimmat