Parran ajamiseen ei ole olemassa yhtä oikeaa tuotetta. Jotkut pitävät miellyttävän sileään lopputulokseen kykenevästä partahöylästä tai partaveitsestä, toiset helppokäyttöisestä ja vaivattomasta partakoneesta. Molemmista koulukunnista löytyy valinnanvaraa enemmän kuin tarpeeksi, mutta tällä kertaa keskitymme vain yhteen tuotteeseen, jonka väitetään olevan jopa maailman tarkin partakone. Philips Shaver S9000 Prestige on suunniteltu sekä lyhyen että pitkän sängen onnistuneeseen katkomiseen niin kuivana kuin märkänäkin ja valmistaja kehuu sen suoriutuvan hyvin jopa seitsemän päivän sängestä.
Ajokokemus
Joillakin partakoneilla on ikävä taipumus nyppiä pidempiä partakarvoja ja useamman päivän ajo voi olla siten jopa kivulias kokemus. Lähtökohta testiin oli sinänsä hyvä, sillä allekirjoittanut on tottunut jo muutaman vuoden ajan höyläämään parran pois perinteisellä moniteräisellä markettihöylällä. Nyt oli aika kokeilla, miten partakone suoriutuu tehtävästä.
S9000 Prestige ajoi useamman päivän sängen periaatteessa yhtä helposti kuin lyhyenkin, eikä nyppinyt kertaakaan. Toki pitkällä sängellä ajoon meni aavistuksen kauemmin, kun samaa kohtaa sai pyöritellä normaalin parin vedon sijaan muutaman kerran lisää, mutta tämäkään ei onneksi saanut ihoa ärtymään.
Kuivana ajo on kokonaisuudessaan miellyttävä kokemus ja vanhempien partakoneiden kanssa koetusta ärtyneestä ihosta ei ollut tietoakaan. Terien pyörimisnopeutta voi säätää kolmiportaisesti: hellävarainen, normaali ja nopea, mikä vaikuttaa myös jonkin verran ajokokemukseen. Vaahdon kanssa parranajo on vieläkin parempi kokemus, mutta jotenkin tuntui oudolta vaahdottaa naama koneellista ajoa varten – tai sitten vaan laiskotti.
Mihin tarkkuus ja mukavuus perustuu?
Varoitus: sisältää teknistä tietoa ja valmistajan keksimää superlatiivista termistöä. S9000 Prestigen NanoTech-tarkkuusterät kestävät käyttöä ja pysyvät terävänä pitkään, sillä ne on vahvistettu nanopartikkeleilla. Terät leikkaavat partakarvat erittäin tarkasti ja läheltä ihoa. Ajopäitä ympäröi Superb SkinComfort -renkaat, joiden ansiosta ne liukuvat iholla vaivattomasti ja ihoa ärsyttämättä – metallipinnoite vähentää kitkaa ja takaa miellyttävän ajokokemuksen. BeardAdapt-tunnistin tarkkailee partakarvojen tiheyttä 15 kertaa sekunnissa ja mukauttaa ajon parran paksuuden mukaan. Tämän ansiosta, jopa seitsemän päivän parran ajo sujuu kivuttomasti.
Suosittelemme

Varusteet
S9000 Prestigestä löytyy Philipsille ominaisesti kolme pyörivää terää, mutta ajopään voi myös vaihtaa parran- tai pulisonkien rajaamiseen tarkoitettuun päähän, jolla vetäisee kätevästi myös niskavillat sileäksi. Prestige-malliin kuului myös pehmeä harjapää, joka on tarkoitettu ihon perusteelliseen puhdistamiseen. Kaikki päät on tehty kestämään vettä ja niiden puhdistus sujuukin parhaiten juoksevalla vedellä.
Tähän mennessä olemme nähneet langattomia latauslaitteita lähinnä älypuhelimissa ja sähköhammasharjoissa, mutta yllätykseksi S9000 Prestigen paketista löytyi myös langaton laturi. On huomattavasti kätevämpää laskea kone ajon jälkeen latauslevylle, kuin puolimärillä käsillä sohia piuhaa koneen perään ja töpseliin. Toki langaton lataus nostaa viitisen kymppiä laitteen hintaa, mutta onhan se luksusta! Menemättä sen syvällisemmin akkutekniikkaan, Prestigen akku on selvästi tätä päivää, sillä ajoimme parran joka päivä kuukauden ajan, ja sen jälkeen kone näytti latausta olevan vielä 50% jäljellä. Ei huono.
Langaton latauslaite ja vaihtopäät mahtuvat mukavasti kookkaan ja laadukkaan oloiseen säilytys/matkakoteloon, joka kuitenkin on ehkä liian suuri käsimatkatavaralaukkuun tungettavaksi. Mutta kuten todettu, lataus kestää kyllä pidemmänkin reissun, joten mitä sitä laturia mukana raahaamaan.
Lopuksi
S9000 on viimeisintä parranajotekniikkaa sisältävä partakone, joka ei varmasti jätä käyttäjäänsä kylmäksi. Ainoa varjopuoli on tuntuva hinta, joka ilman langatonta latauslaitetta on, kodinkoneliikkeen sivuilta juuri tarkistettuna, 399 euroa ja langattomuudella varustettuna 449 euroa. Jos budjetti kuitenkin kärsii laitteen hankinnan, niin voimme varauksetta suositella laitteen hankkimista vaikkapa pukinkonttiin.