Mersu julkaisi lisätietoja uudesta S-luokasta – varustelistalle kuuluvat mm. nelipyöräohjaus ja maailman ensimmäinen takapenkin airbag

Mercedeksen S-luokka on perinteisesti saanut edustaa tähtimerkin ja välillä koko automaailmankin kärkeä teknisten innovaatioiden osalta. Syyskuussa esiteltävä upouusi W223 jatkaa näitä traditioita kunnialla.

Mercedes-Benz julkaisi jo aiemmin tietoja ja kuvia uuden Ässän sisustasta, jota dominoivat lähes Tesla-maiset kosketusnäytöt. Nyt stuttgartilaiset keskittyivät auton varustepuoleen ja antoivat samalla julkisuuteen muutaman kuvan enää kevyen naamioteipin peittämistä testiprotoista. S-luokan muotoja ei tarvitse muutenkaan enää arvailla, koska kuvia täysin naamioimattomasta autosta putkahti nettiin jo keväällä.

Uuden Ässän pitäisi olla Mercedeksen tähän asti tekemistä sedaneista teknisesti kaikkein edistyksellisin. Vaikka kyseessä on edustusluokan auto ulkomittoja myöten, S-luokan luvataan olevan kaupunkiliikenteessä yhtä ketterä kuin kompaktiluokan menopeli. Tämän mahdollistaa nelipyöräohjaus, jossa takapyörilläkin on reilu kääntökulma. Niinpä pitkäakselivälisenkin Ässän kääntösäteeksi kerrotaan alle 11 metriä, ja 360 asteen kameran ansiosta auton pystyy sovittamaan ahtaisiin parkkiruutuihin. Mercedes tunnistaa myös sen, jos joku muu auto on liikkumassa kyseisessä välissä. Lisäksi auto osaa varoa muuta liikennettä pysäköintiruudusta lähdettäessä.

Toisena innovaationa mainostetaan E-Active Body Control -nimistä jousitusta, jonka Pre-Safe-toiminnon avulla koria nostetaan muutamassa sekunnin kymmenesosassa kylkikolarin uhatessa. Näin törmäysenergia saadaan ohjattua korin tukevimpaan kohtaan kynnyskoteloiden tuntumassa. Rehellisyyden nimissä on kuitenkin mainittava, että Audi kehitti vastaavan järjestelmän A8:aan jo pari vuotta sitten, joten kyse ei ole tähtimerkin omasta innovaatiosta. Sama koskee toki nelipyöräohjaustakin, jota monet muut merkit ovat käyttäneet ansiokkaasti jo pitkään.

Suosittelemme

Tässä ei ollut kuitenkaan vielä kaikki, vaan uuden Ässän arsenaaliin kuuluu myös etupenkkiläisten väliin pamahtava airbag. Sen pitäisi vähentää etumatkustajien päiden yhteenkolahtamisriskiä rajummassa kylkitörmäyksessä. Vastaava systeemi on nähty jo Skodalta, mutta takapenkkiläisten suhteen Mercedes on maailman ensimmäisenä liikkeellä. Uuden S-luokan varusteisiin lukeutuvat nimittäin takapenkin turvatyynyt, jollaisia mikään muu merkki ei ole vielä hyödyntänyt.

Lisäksi Mercedeksen uutuus tarjoaa esimerkiksi kohennetun MBUX-käyttöjärjestelmän, aktiivisen pysäköintiavustimen sekä jo mainitulla 360 asteen kameralla varustetun pysäköintipaketin, joka jarruttaa myös jalankulkijoiden osuessa kohdalle sekä eteen- että taaksepäin sompailtaessa. Jäämme odottelemaan, antaako tähtimerkki vielä joitakin etukäteistietoja S-luokasta vai onko seuraavaksi jo koko komeuden paljastamisen aika.

Lue lisää