Ensimmäiset kuvat uudesta S-luokan Mersusta putkahtivat julkisuuteen – todellinen vallankumous tapahtuu sisustassa

S-luokka on toiminut Mercedeksen henkilöautomalliston lippulaivana kauemmin kuin juuri kukaan jaksaa muistaa. Vuonna 2013 esitelty nykyinen W222-korimalli väistyy pian seuraajansa tieltä, jonka ensimmäiset kuvat vuosivat nyt julkisuuteen.

Uusi Ässä saa vähemmän yllättävästi tehtaan sisäisen W223-koodinimen, ja korin perusmuodotkin säilyvät pitkälti entisellään. Kylkilinjan taitokset suoristuvat hieman, ja mitat kasvavat ilmeisesti hitusen edeltäjään verrattuna. Lyhytakselivälinen versio tiputetaan valmistusohjelmasta kokonaan pois, joten S-luokka on jatkossa aina pitkäakselivälinen malli, joka tunnettiin aiemmin Langina.

Uutuuden virallista esittelyä on veikkailtu tämän vuoden syyskuulle, mutta ensimmäiset kuvat auton nokasta, perästä ja sisustasta vuosivat jo nyt julkisuuteen mystiseltä romuttamolta, joka kuulunee tähtimerkin prototyyppiosastolle. Ässän keulaan ja perään ei ole jäänyt kuin naamioteipin rippeet, joten muotoja ei tarvitse enää arvailla. Etuvalot ovat pienentyneet roimasti nykymalliin verrattuna, kun taas maski vaikuttaa entistä isommalta. Sen kehys on kuitenkin aiempaa ohuempi, ja maski on nyt osa etupuskuria.

Takavalot ovat puolestaan muuttuneet vaakasuuntaisiksi Mersun nykytyylin mukaisesti. Niiden suipponevat muodot muistuttavat kovasti esimerkiksi A-luokan sedanissa nähtyä ratkaisua, mutta S-luokkaan on haettu arvokkuutta koko perän levyisellä kromilistalla. Ulkoapäin uusi Ässä ei siis tarjoile suuria yllätyksiä, mutta sisällä kaikki on toisin. Nykymallin kauniisti kaartuva kojelauta joutuu valitettavasti väistymään paljon pelkistetymmän oloisen luomuksen tieltä, joka ei ainakaan ensi vilkaisulla näytä kovin ylelliseltä.

Suosittelemme


Arvokkuutta on haettu lähinnä leveällä kiiltävällä koristelistalla, kun taas ilmasuulakkeet ovat muuttuneet kapeiksi viiruiksi. Mittaristo on kuin jälkikäteen paikalleen liimattu tabletti, ja samaa voidaan sanoa sen takana näkyvästä laatikosta, joka liittyy ilmeisesti tuulilasin heijastusnäyttöön. Keskinäyttökin törröttää nyt irrallisena keskikonsolin jatkeena, joka on kallistettu voimakkaasti eteenpäin. Pystysuuntainen ruutu on ilmiselvästi saanut inspiraationsa Teslasta, joten Mersussakaan ei ole enää juuri erillisiä nappuloita.

MRA II -nimiselle pohjalevylle rakennettu uusi Ässä yltää lainsäädännön salliessa autonomisen ajamisen kolmostasolle, ja varusteiden joukkoon saattaa kuulua aktiivijousituksen lisäksi myös nelipyöräohjaus. V12 saa jatkoaikaa ainakin Maybach-versiossa, mutta muuten moottorivalikoima sähköistyy voimakkaasti erilaisten mietojen ja pistokehybridien myötä. Jos auto lanseerataan syksyllä, viralliset kuvat ja tekniset tiedot saatetaan julkaista jo kesän mittaan.

LähdeCarscoops


Lue lisää