Malt, eli mallas tarkoittaa idätettyä viljaa, käytännössä ohraa, joka on kuivattu ja rouhittu. Tätä käytetään pohjana viskinvalmistuksessa sekoitettuna veden ja hiivan kanssa. Viskin ensimmäinen vaihe on siis käytännössä olutta, joka sitten tislaamalla saadaan kirkkaaksi ja tynnyröimällä taas värilliseksi.
Single Malt tarkoittaa, että viski on tuotettu kokonaisuudessaan yhdessä tislaamossa ja mallastetusta ohrasta. Tämä ei kuitenkaan tarkoita, etteikö pullossasi saattaisi olla usealta eri tislauskerralta tai jopa vuodelta viskejä sekaisin, sillä tislaamossa sekoitetaan useista tynnyreistä viskejä jotta lopputulos on mahdollisimman tasainen kerrasta toiseen.
Blended Malt viski on kahden tai useamman single maltin sekoitus, eli sisältää viskiä useammalta tislaamolta. Jos blended malt pullossa ilmenee ikämerkintä, tarkoittaa se pullotteessa olevan nuorimman viskin tynnyri-ikää, eli koko tuotos on vähintään sen ikäistä.
Blended eli sekoitettu viski koostuu useamman tislaamon tuotoksia, joista osa voi olla single malteja ja osa muista viljoista tuotettua alkoholia. Litramäärältään suurin osa maailmassa juodusta viskistä on blendiä, osa halpaa kuraa ja osa erinomaista.
Muita etiketeissä komeileviä termejä:
Single Cask tai Single Barrel merkinnöillä varustetut viskit taas tulevat juurikin vain yhdestä tynnyristä ja etiketissä on yleensä merkinnät tynnyrin ja pullon numeroista. Näissä pullotteissa maku saattaa vaihdella laajastikin pullosta toiseen. Nykyisin valtaosa single cask pullotteista on myös tynnyrivahvuisia ja yhä useammin jäähdyttämättä suodatettuja.
Suosittelemme
Cask Strength (Amerikassa Barrel Proof) eli tynnyrivahvuinen viski on nimensä mukaisesti laimentamatonta viskiä. Alkoholiprosentti vaihtelee runsaasti riippuen viskin iästä ja alkuperäisestä tislatusta vahvuudesta, mutta on usein 60% paikkeilla.
Non-Chill Filtered tekstin näkee muutamien tislaamojen pulloissa ja se on usein heille suuri ylpeyden aihe. Kyseessä siis on prosessi jossa viskiä ei jäähdytetä nollan asteen paikkeille ennen suodattamista vaan tehdään sama prosessi huoneenlämpöisenä (tai kellarin). Kylmentäminen ennen suodatusta tuottaa kirkkaamman viskin joka ei sumene kun siihen lisää vettä. Nämä harvinaisemmat ei-jäähdytetyt viskit sen sijaan tuppaavat sumentumaan komeasti.