Leo Winter palkittiin Vuoden kellonkantajana tuhat kävijää äitienpäiväviikonloppuna keränneessä The Watch Show Finland -tapahtumassa.
Tunnustuksena merkittävästä työstä kellosepänalan näkyvyyden edistämiseksi Suomen Kelloseppäliitto ry on nimennyt Leo Winterin ja The Rebuild Watch Companyn Vuoden Kellonkantajaksi 2025. Leo Winter tunnetaan Ctrl-Z -kellostaan, jonka materiaalina on käytetty Venäjän armeijan Ukrainaan kohdistuvassa hyökkäyssodassa tuhotusta T-90-panssarivaunun teräksestä. Maaliskuussa 2025 yksi Ctrl-Z -kello luovutettiin Ukrainan presidentti Volodymyr Zelenskyille hänen esikuntansa välityksellä.
”Haluan tehdä jostain pahasta jotain hyvää” on toiminut Leo Winterin kelloprojektin kantavana teemana, jonka yhtenä vaikuttavana osana on ollut hyväntekeväisyys; puolet kellon 7500 euron myyntihinnasta on ohjattu hyväntekeväisyyteen sotaorvoiksi jääneiden ukrainalaislasten tukemiseen.
Suosittelemme
Valinnan perustelut
Vuosittain jaettavan tunnustuksen perusteluina Kelloseppäliitto mainitsi Espoossa sijaitsevasta Kelloseppäkoulusta mikromekaanikoksi valmistuneen Leo Winterin osoittaneen poikkeuksellista kekseliäisyyttä, rohkeutta ja sydäntä yhdistämällä kellosuunnittelun, kiertotalouden ja yhteiskunnallisen vaikuttamisen.
Winterin perustama The Rebuild Watch Company osoittaa, että kellot voivat olla paljon enemmän kuin ajannäyttäjiä – ne voivat olla kannanottoja, tarinoita ja välineitä hyvän tekemiseen. Leo Winter on työllään välittänyt arvokasta viestiä käsityön merkityksestä, vastuullisuudesta ja työn syvemmästä arvosta edistäen kellosepänalan tunnettuutta, sekä arvostusta esimerkillisellä tavalla.
Leo Winterin hyvän tekemisen teema jatkui julkistamistilaisuuden yhteydessä, jossa hän kertoi ohjaavansa tunnustuksen mukana tulevan tuhannen euron lahjoituksen Helsingin ensikoti ry:lle, joka tukee vauvaa odottavia ja pienten lasten perheitä, jotta jokainen lapsi saa hyvän alun elämälleen.
Tyyliniekka onnittelee lämpimästi Leo Winteriä.