Kuka tahansa ei saa uutta Ford GT:tä

Fordilla oli 1960-luvulla unelma Le Mansin legendaarisen 24 tunnin kisan voittamisesta. Amerikkalaisjätti olisi halunnut ostaa kilpailua tuolloin dominoineen Ferrarin, mutta Enzo Ferrari ei suostunut myymään kruununjalokiveään mistään hinnasta. Niinpä Fordilla päätettiin kehittää omin voimin kilpuri, jolla Ferrari lyötäisiin sen omalla hiekkalaatikolla. Auton nimeksi tuli GT40, koska sen korkeus oli 40 tuumaa. Kehitystyöhön saatiin apua brittiläiseltä Lolalta, mutta pellin alla jylläsi amerikkalainen veekasivoima. Jälki oli varsin musertavaa, koska Ford voitti Le Mansin neljä kertaa peräkkäin vuosina 1966-1969.

Ford herätti GT40:n henkiin jo kertaalleen reilut kymmenen vuotta sitten. Pelkällä GT-nimellä tunnettu keskimoottorisportti seurasi ulkoisesti varsin uskollisesti esikuvansa jalanjäljillä, mutta auto oli mukavuuden nimissä jonkin verran alkuperäistä GT40:ää isompi. Uuden ajan GT:tä tehtiin vain kahden mallivuoden ajan, ja sen jälkeen Detroitin suunnalla oli pitkään hyvin hiljaista ovaalimerkin superautojen suhteen. Vuosi sitten Ford pudotti kuitenkin varsinaisen uutispommin Detroitin autonäyttelyssä. Siellä esiteltiin nimittäin GT:n futuristinen konseptimalli, jonka luvattiin tulevan tuotantoon.

Alkuperäisessä GT40:ssä oli iso vapariveekasi, ja 2000-luvun alkupuolen retromallia vauhditti hieman pienempi mekaanisesti ahdettu kasi. Viimeisimmässä GT:ssä on harrastettu ajan hengen mukaista downsizingia, ja sylintereitä on enää kuusi. Kahden turbon ansiosta 3,5-litraisesta Ecoboost-V6:sta irtoaa kuitenkin 600 heppaa, eli kulkupuolen pitäisi olla kunnossa. Auton muodoissa on muutamia viittauksia esikuviinsa, mutta kokonaisvaikutelma on hyvin moderni. Uuden GT:n lupaillaan tulevan myyntiin vielä tämän vuoden aikana, mutta kovin helpolla Fordin uutta superautoa ei saa.

GT:tä on tarkoitus valmistaa vain 250 kappaletta vuodessa, ja auto on jo herättänyt valtavan kiinnostuksen. The Detroit News -sivusto kertoo, että kaikkien potentiaalisten asiakkaiden pitää täyttää netissä hakemus ja kertoa tietoja itsestään. Auton saamista ei siis taata edes julkkiksille tai edellismallin GT:n omistajille. Superautosta kiinnostuneiden pitää kertoa hakulomakkeessa mm. siitä, kuinka usein he ajaisivat GT:llä, kuinka monta Fordia he ovat jo omistaneet tai kuinka aktiivisia he ovat sosiaalisessa mediassa. Koko prosessi muistuttaa hieman Ferrarin menettelyä rajoitettuina erinä valmistettujen erikoismalliensa suhteen, mutta Ford menee vielä askelta pidemmälle.

Ford haluaa, että uudet GT:t päätyvät harrastajille, jotka ajavat niillä aktiivisesti ja esittelevät autojaan sosiaalisessa mediassa. GT:iden seisomista tallissa pölyttymässä ei siis katsota hyvällä. Nekin harvat ja valitut, jotka saavat lopulta tilata auton, joutuvat vielä allekirjoittamaan yhden sopimuksen. GT:tä ei nimittäin saa myydä eteenpäin vähään aikaan, jotta autosta ei tule pikavoittoa etsivien sijoittajien keinottelukohdetta. Hakemuksen pääsee täyttämään netissä maaliskuussa, mutta auton lopullinen hinta ei ole vielä tiedossa. Sen arvellaan olevan noin 300 000 euron luokkaa ilman veroja.

Suosittelemme


Ford_2

Lue lisää