Kohta Ringillä saa taas vetää täysillä – tarunhohtoisen radan nopeusrajoitukset poistetaan tänä viikonloppuna

Nürburgringin Nordschleife on monen autofanin pyhiinvaelluskohde, koska Eifel-vuoristossa kiemurtelevaa ”Vihreää Helvettiä” pidetään yhtenä maailman haastavimmista ja kauneimmista kilparadoista. Nykyään siellä järjestettävistä kisoista tunnetuimpiin kuuluvat VLN-sarjan pitkän matkan kilpailut ja legendaarinen 24 tunnin kisa, joka ajetaan vuosittain touko-kesäkuussa. Nordschleife on myöskin merkittävä testipaikka autoteollisuudelle, ja radalla saavutetuista kierrosajoista on tullut urheiluautovalmistajille tärkeä kilpailukeino.

Kierrosennätysten tavoitteluun tuli kuitenkin stoppi, kun brittikuski Jann Mardenboroughin ajama Nissan GT-R -kilpuri sai viime keväänä ajetussa VLN-kisassa ilmaa allensa radan nopeimpiin kohtiin kuuluvassa Flugplatzissa. Auto lensi aidan yli ja osui katsojiin, joista yksi valitettavasti kuoli. Tämän jälkeen Ringin kolmeen kohtaan tuli nopeusrajoitukset loppukauden ajaksi. Rajoitukset olivat voimassa myös viime kauden aikana ajetuissa kisoissa, vaikka nopeusrajoitettu moottoriurheilu on jo ajatuksena aika koominen.

Rataa hallinnoiva yhtiö teki onnettomuuden jälkeen suunnitelman turvallisuuden parantamiseksi, eli nopeusrajoitukset olivat vain hätäratkaisu. Nordschleifen varrelle on asennettu entistä parempia suoja-aitoja, ja myös radan pinnan pomppuja on tasoitettu Flugplatzin ja Quiddelbacher Höhen osuuksilla. Lisäksi katsojien pääsy estetään tietylle alueelle, jotta Mardenboroughin tapauksen kaltaiset onnettomuudet saadaan jatkossa vältettyä.

Nopeusrajoitukset siirtyvät historian lehdille, kun Nürburgringin VLN-sarjan ensimmäinen kisa starttaa tänä lauantaina. Uusittu Nordschleifen rata on saanut kaksi uutta lisenssiä, joiden myöntäjinä ovat kansainvälinen autoliitto FIA ja Saksan moottoriurheiluyhdistys DMSB.

Nopeusrajoitusten poistumisella on tärkeä merkitys myös siviiliautojen puolella. Autonvalmistajat voivat jälleen vapaasti kilvoitella erityyppisten menopelien kierrosennätyksistä, ja autofriikitkin pääsevät taas tykittämään täysillä kaikille avoimilla ratapäivillä. Se jää nähtäväksi, kuinka vertailukelpoisia uusitulla radalla saavutettavat ajat ovat aiempiin ennätyksiin nähden.

Turo Leppänen
Turo Leppänen on ansioitunut autotoimittajamme, jonka pintaa syvemmälle meneviä kirjoituksia olemme saaneet lukea aiemmin Jokamies-verkkolehdessä ja muissa tunnetuissa alan julkaisuissa. Vapaa-ajalla Turo pitää huolta perheestään, yli tuhannen pienoisauton kokoelmastaan, sekä avokattoisesta saksalaisvalmisteisesta harrasteautostaan.

Videot

Uusimmat

Tyylikäs vanha kuplavolkkari on sijoitus, joka saattaa kiinnostaa myös naisia

Vanhojen autojen maailmassa hinnat heittelevät kuin pörssimarkkinoilla. Iäkäs kuplavolkkari voi sen sijaan olla tasaisesti arvoaan nostava, jonka ostajakunta on...

Hyundai Sonata – alkuvuosien kompasteluista vakavasti otettavaksi automalliksi

Sonata, tuo eteläkorealaisen autotehtaan toivo esiteltiin ensimmäisen kerran jo vuonna 1985. Eteläkorealainen sonaatti vaikutti alkuun lyhyeltä, sillä parin ensimmäisen...

Tässä se nyt on – Gordon Murrayn T.50 kirjoittaa superautojen sääntökirjan uusiksi

Brittiläinen autonsuunnittelija Gordon Murray vaikutti yli parisenkymmentä vuotta Formula 1:ssä, jossa hän rikkoi rajoja, ja toteutti rohkeasti visioitaan. Keveys...

80-luvun farmari-Buick oli vielä lama-Suomessakin tuttu näky

80-luvulla Yhdysvalloissa tila-autot olivat vasta syrjäyttämässä farmarin asemaa perheautona. Samaan aikaan Suomessa vastaavia autoja hamstrattiin verotussyistä. Käytetty farkku-Buick tai Chevrolet...

Ensimmäisestä Shelby GT350R prototyypistä kaikkien aikojen kallein huutokaupattu Mustang

Ensimmäisestä Shelby GT350R prototyypistä, lempinimeltään ”Flying Mustang” on tullut kaikkien aikojen kallein huutokaupattu Mustang. Tammikuussa 3,4 miljoonalla dollarilla huutokaupattu ”Bullitt”...

Suosittelemme

Tänään ranteessa: Bell & Ross BR 03-92 Diver Black Matte

Ranskalainen Bell & Ross on osoittanut viime vuosien aikana kuuluvansa markkinoiden kiinnostavimpiin kellonvalmistajiin, joka...

Esittelyssä maailmanmatkaajan kello: Citizen Satellite Wave GPS Eco-Drive

Kellovalmistaja Citizenin historia alkoi jo vuonna 1918, kun Shokosha Watch Research Institute -kellotehdas perustettiin...