Honda Civic uudistuu loppuvuodesta

Hondan nykyinen Civic esiteltiin reilut neljä vuotta sitten. Mallisto on sen jälkeen laajentunut Euroopan markkinoilla äärimmäisen tärkeällä farkkuversiolla, ja viimeisin lisäys on äskettäin myyntiin tullut Type R -sporttimalli. Legendaariseen maineeseen kohonneessa katutykissä on kaksilitrainen turbokone ensimmäistä kertaa Type R:n ja koko Civicin historiassa.

Honda on ollut kuuluisa korkealle kiertävistä VTEC-vapareistaan, mutta nyt niiden aika alkaa olla ohi. Kilpailijoiden puristuksessa myös Hondan on vihdoinkin pakko siirtyä ahdettuihin koneisiin, joista Type R:n moottori antoi jo esimakua. Merkki esitteli lisäksi jo viime keväänä artikkelikuvassa näkyvän coupé-korisen konseptimallin, joka enteili uutta, kymmenennen sukupolven Civiciä. Myös konseptin pellin alla oli turbokone.

USA:ssa on jo saatu myyntiin 2016-mallinen Civic Coupé, joka muistuttaa varsin läheisesti konseptia. Lisäksi jenkkimarkkinoilla tarjotaan neliovista Civic sedania, jossa on kuitenkin hyvin viisto perä. Euroopan kannalta mielenkiintoisempi versio on loppuvuodesta esiteltävä viisiovinen hatchback, joka on globaali malli. Se valmistetaan kaikkia markkina-alueita varten Ison-Britannian Swindonissa, jossa tehdään tällä hetkellä Civicien lisäksi CR-V-katumaastureita. Niiden tuotanto siirretään kuitenkin Civicin tieltä Kanadaan.

Nykyinen Civic ei ole ollut Euroopassa mikään suuri menestys, ja niinpä uuteen hatchbackiin kohdistuu suuria toiveita. Taka-akselille tulee erillisjousitus, mutta valitettavasti samassa rytinässä menetetään yksi nykymallin erikoisuuksista. Uuden Civin bensatankki ei ole nimittäin enää etuistuimien alla, mikä on taannut tavallaan toisen tavaratilan takapenkin pystyyn taittuvan istuinosan alla. Globaali mallipolitiikka voi johtaa myös siihen, että lähinnä Euroopassa suosittu farkkuversio ei saa seuraajaa.

Jenkki-Civicissä esiteltiin jo uusi 1,5-litrainen turbokone, joka tuottaa yli 170 heppaa. Euroopassa siitä tulee kuitenkin pienempitehoisiakin versioita myyntiin. Lisäksi bensapuolen aloitusmalliksi tarjotaan litran kokoista kolmipyttyistä turboa, josta irtoaa lähes 130 hevosvoimaa. Tämä moottori korvaa vanhan 1,8-litraisen vaparinelosen. Dieseleiden osalta tarjolle tulee puolestaan jo nykymallista tuttu 1,6-litrainen nakuttaja. Malliston kuningas on totuttuun tapaan Type R, jonka kaksilitraisesta bensaturbosta otetaan varmasti enemmän tehoa irti kuin nykymallin 320 heppaa.

LähdeAutocar

Aihepiirin uusimmat

YangWang U8 kelluu ja kahlaa vedessä renkaitaan potkureina käyttäen

Eikä siinä vielä kaikki: 1 184 heppainen nelimoottorinen YangWang U8 sähköauto pystyy myös kääntymään paikoillaan 360-astetta.

Kiinalaiset sähköautot valtaavat maailmaa, mutta Yhdysvalloissa niitä ei ole nähty

Arvioiden mukaan Kiina tuottaa jo 60 prosenttia kaikista myydyistä sähköautoista tänä vuonna. Pohjois-Amerikassa kadut kuitenkin kumisevat tyhjyyttään kiinalaisista sähköautoista.

DEFA Power: Älykäs ja edullinen sähköauton latausasema

DEFA toi tänä vuonna markkinoille uuden latausaseman kiinteällä latauskaapelilla. Uusia sähköautojen latausasemia julkaistaan ​​koko ajan, eikä valinta ole kuluttajana helppoa. Hinnat ja ominaisuudet vaihtelevat paljon. DEFA...

Sähköautokanta jatkaa kasvuaan – näitä sähköautoja rekisteröidään eniten Suomessa

Suomen täyssähköisten autojen osuus autokannasta jatkaa kasvuaan. Tuoreessa Sähköinen liikenne ry:n teettämässä raportissa kerrotaan, että jo yli joka kolmas Suomen teillä liikkuva sähköauto on...

Tyyliniekan uusimmat