Helsinki Coffee Festival – kun laadukas kahvi merkitsee

Osallistuin ensimmäistä kertaa Pohjois-Euroopan suurimpaan kahvifestivaaliin, Kaapelitehtaalla järjestettyyn Helsinki Coffee Festivaliin sen ensimmäisenä yleisöpäivänä lauantaina. Tapahtuma oli ensikertalaiselle makuhermoja kutkutteleva kokemus kahvien maailmaan.

Festivaalin luonne

Helsinki Coffee Festival kerää yhteen kahvialan ammattilaisia sekä aiheesta kiinnostuneita kuluttajia ja median edustajia. Perjantaista sunnuntaihin asti kestävän tapahtuman perjantaipäivä oli varattu ns. ammattilaispäiväksi, lauantain ja sunnuntain ollessa kuluttajille avoimia päiviä.

Kahvinmaistelun finaali käynnissä. Voittaja näkyy keskellä.
Kahvinmaistelun finaali käynnissä. Voittaja näkyy keskellä.

Ohjelmalinjoja tapahtumassa on useampia, joissa käsiteltiin mm. hyvän kahvin valmistamista eri näkökulmista. Merkittävä osa tapahtumaa olivat erilaiset kilpailut, joissa etsittiin ja löydettiin Suomen paras kahvimaistaja, vuoden suodatinkahvi ja vuoden espresso. Tämän lisäksi tapahtumassa julistetaan vuoden kahvipaahtimo, jonka voittajan valitaan yleisöäänestyksen perusteella. Sunnuntaina kilpaillaan puolestaan SCA Finland ry:n järjestämän Brewers Cupin voitosta, eli suomeksi sanottuna kuka kilpailijoista valmistaa parhaan suodatinkahvin.

Helsinki Coffee Festivalilla tapahtui ainakin yksi stereotyyppisen myytin murtaminen. Vaikka laatukahvi mielletään trendikkäästi fiksipyörällä punavuorelaiseen kahvilaan mokkalattea ja muita erikoiskahveja juomaan konkeloivien hipstereiden jutuksi, on keskiössä kuitenkin mahdollisimman laadukkaan suodatinkahvin valmistaminen.

Inka Paahtimosta saa todistettavasti Suomen parasta espressoa.
Inka Paahtimosta saa todistettavasti Suomen parasta espressoa.
Suomen paras suodatinkahvi löytyy puolestaan Caffilta.
Suomen paras suodatinkahvi löytyy puolestaan Caffilta.

Tapahtuman kulmakivi on kuitenkin näytteilleasettajien tarjonta, eli hyvää kahvia oli tarjolla enemmän kuin tarpeeksi. Omia suosikkeja on haastava nostaa esille, mutta Pirkanmaan Paahtimon, Inkan Paahtimon, Kaffa Roasteryn ja Lehmus Roasteryn kupeista sain poikkeuksellisen päräyttäviä makuelämyksiä.

Suosittelemme

Kahvien lisäksi Helsinki Coffee Festivalilla sain tutustua kahvintekovälineisiin ja oheistuotteisiin, joista etenkin vegaaniset maitotuotteiden korvikkeet olivat vahvasti esillä. Vastakkainasettelusta ei ole kuitenkaan kyse, vaan omienkin maistelukokemusten valossa kahvielämykseen voi vaikuttaa sillä, valitseeko cappuccinoon esimerkiksi vaahdotettua kauramaitoa normaalin lehmänmaidon asemasta.

Wilfa
Moccamaster

Omaa lompakkoa alkoi lopulta kutkutella lukemattomien kahvien lisäksi kahvikoneiden lempeä kutsu. Vaikka suomalaisten kahvitottumuksissa on monesti parantamisen varaa, näkyi tapahtumassa yksi suomalaisten ikisuosikki näkyvästi. Ei ole suomalaista kahvia ilman Moccamasteria.

Mitä jäin kaipaamaan?

Pintapuolisesti suomalaista kahvialaa tuntevana muutama itselleni tuttu kahvipaahtimo loisti poissaolollaan. Tämän lisäksi useamman kävijän suusta kuului toiveita hieman monipuolisemmasta ruokatarjonnasta, sillä kuten yksi perustelu kuului – kahvin kanssa syödään yleensä jotain hyvää.

Tapahtumassa tarjottiin street foodia.
Tapahtumassa tarjottiin street foodia.

Helsingin Kaapelitehdas toimi ympäristönä mainiosti tämän kaltaiselle tapahtumalle, eikä happi päässyt missään vaiheessa loppumaan. Eli jos katsaus suomalaiseen kahvikulttuuriin kiinnostaa, kannattaa poiketa paikalla vielä näin sunnuntaina. Ovet avautuvat kello 10 ja lipun voi ostaa paikan päältä.

Se ilme ja tunne, kun saat maistaa erinomaista kahvia.
Se ilme ja tunne, kun saat maistaa erinomaista kahvia.

Lue lisää