Genesiksen uusi lippulaiva esiteltiin – onko tässä tyylikkäin korealainen auto?

Hyundai-konsernin Genesis-luksusbrändi on jäänyt ainakin toistaiseksi statistin asemaan Euroopassa, mutta esimerkiksi USA:ssa ja Aasiassa kauppa käy mainosti. Nyt Genesis esitteli uuden G90:n, jonka tyyli ei todellakaan häpeä eurooppalaisten kilpailijoiden rinnalla.

Genesiksen lippulaivana toimiva G90 on muotoiltu korealaisten viimeisimmän ”Athletic Elegance” -designin mukaisesti. Keulailmettä dominoi korealaismerkin tunnusmerkkinä toimiva vaakunamaski, jonka moni voisi sekoittaa myös Bentleyn keulaan. Tarkemmin katsomalla huomaa, että maskin ritilä muodostuu kahdesta päällekkäisestä kerroksesta, jotka ovat limittäin toistensa päällä. Lisäksi Genesiksen design-kuvastoon kuuluvat kahdesta päällekkäisestä raidasta koostuvat etuvalot, joiden linjat jatkuvat myös pyöränaukon toisella puolella.

Puhdaslinjasta vaikutelmaa korostaa myös ”simpukankuorimallia” edustava konepelti, joka ulottuu pitkälle lokasuojiin asti. Näin vältetään muotoja rikkovat saumat konepellin ja lokasuojien välissä. Etulokasuojien raidat käskevät sisäänsä ledinauhoilla toteutetut sivuvilkut, kun taas ovenkahvat on upotettu saumattomasti korin pintaan esimerkiksi uuden Ässämersun tavoin. Katon C-pilareissa on puolestaan aistittavissa kaikuja brittiläisistä luksusautoista, ja iso auto vaatii myös vähintään 20-tuumaiset vanteet.

Voimakkaasti viistottu takaluukun kansi kaarevine jättökulmineen muistuttaa vahvasti ensimmäisen sukupolven Mercedes CLS:ssä nähtyä ratkaisua, joten kaikki korealaisten muotoilukikat eivät ole täysin omaperäisiä. Litteät takavalot on puolestaan yhdistetty toisiinsa kapealla ledinauhalla monen muun nykyauton tyyliin. Tämän Genesiksen takavaloissa ei siis hyödynnetä etuvalojen ja sivuvilkkujen kaltaista kahden päällekkäisen ledinauhan ratkaisua, mutta valojen alapuolella kulkee koko perän halkaiseva toinen ledinauha.

Suosittelemme

Nyt julkaistujen kuvien perusteella tarjolle tulee myös 190 milliä pidemmällä akselivälillä varustettu versio, mutta sisustasta ei ole vielä saatavilla kuvia. Myös tekniikan yksityiskohdat ovat vielä hämärän peitossa, mutta auto tehdään takavetopohjaiselle perusrakenteelle useimpien kilpailijoiden tavoin. Uusi G90 lanseerataan useimmille markkina-alueille vuoden 2022 mallina, mutta USA:han auto päätyy vasta mallivuoden 2023 edustajana.

LähdeCarscoops

JÄTÄ VASTAUS

Kirjoita kommenttisi!
Kirjoita nimesi tähän

Aihepiirin uusimmat

Tesla Cybertruckin tuotantomalli esiteltiin vihdoinkin – osa lupauksista jäi kuitenkin täyttymättä

Siitä on kulunut jo neljä vuotta, kun Tesla Cybertruckin tutkielma tuotiin julkisuuteen. Monien viivästysten jälkeen nyt on vihdoinkin tuotantomallin esittelyn vuoro.

Uusi Porsche Panamera esiteltiin – iso luksusauto kallistuu nyt kaarteisiin kuin moottoripyörä

Porsche on jo julkaissut monenlaisia tiisereitä kolmannen sukupolven Panamerasta, ja nyt uutuus tuotiin vihdoinkin julkisuuteen. Panamera ei ole täysin uusi auto, mutta sekä tekniikkaa että ulkonäköä on hiottu kattavasti.

Maailman suurin autonvalmistaja kamppailee yhä vaikeuksien kanssa

”Emme ole enää kilpailukykyisiä”, on Volkswagenin toimitusjohtajan viesti, kun yhtiö vähentää henkilöstöä osana 10 miljardin euron säästökuuria.

Romukuntoisten Teslojen virta Pohjois-Amerikasta Ukrainaan voi olla vaarassa loppua

Yhdysvalloista ja Kanadasta päätyy vakuutusyhtiöiden kautta vaurioituneita sähköautoja Ukrainaan, jossa mekaanikot korjaavat ja myyvät niitä korkeista polttoainekustannuksista kärsiville.

Tyyliniekan uusimmat