Etkö malta odottaa Ferrarin katumaasturia – Novitecin tuunaama Maserati Levante voisi olla hyvä vaihtoehto

Juuri mikään merkki ei ole enää turvassa katumaasturibuumilta. Jopa Ferrari on parhaillaan kehittämässä omaa SUV:taan, jonka nimeksi tulee Purosangue. Sitä pitää kuitenkin odottaa ainakin ensi vuoteen asti, joten tuunattu Maserati Levante voisi toimia oivana vaihtoehtona hätäisimmille.

Virityksen takana on saksalainen Novitec, joka otti Ferrarin sisarmerkin katumaasturin ensimmäistä kertaa käsittelyynsä jo kolmisen vuotta sitten. Nyt autoa on päivitetty sekä tekniikan että ulkonäön osalta, ja se on saanut myös uuden Esteso V2 -nimen. Esteso tarkoittaa italiaksi kattavaa, ja niinpä Levanten kokemat muutokset ulottuvat pintaa syvemmälle.

Novitecin virityssarjan saa myös Levante-valikoiman keihäänkärkenä toimivaan Trofeoon, jota vauhdittaa Ferrari-sukuinen 3,8-litrainen tuplaturbokasi. Novitec houkuttelee pannusta 624 hevosvoiman huipputehon ja 820 newtonmetrin maksimiväännön, eli lukemat kasvavat 34 hepan ja 90 newtonin verran vakio-Trofeoon nähden.

Levante Trofeo kiihtyy tehtaan jäljiltä 4,1 sekunnissa ja yltää lähes 300 km/h:n huippunopeuteen, kun taas Novitecin luomus pinkaisee satasen vauhtiin 3,8 sekunnissa ja kulkee parhaimmillaan 309 km/h. Virityssarjan saa Trofeo-huippumallin lisäksi kolmelitraisella bensa- ja diesel-V6:lla varustettuun Levanteen. Ensin mainitun voimavarat kasvavat 430 hevosvoimasta ja 580 newtonista 494 heppaan ja 660 newtonmetriin, kun taas dieselin arvot kohenevat 47 hevosvoiman ja 80 newtonmetrin verran 322 hepan ja 680 newtonin lukemiin.

Suosittelemme

Lisäksi Novitec tarjoaa widebody-korisarjaa Levanten Gran Sport -, GTS- ja Trofeo-malleihin. Se sisältää mm. hiilikuidusta tehdyt lokasuojanlevitykset, konepellin koristepalikan sekä takaspoilerilipan. Virityspajan omaa designia edustavat vanteet ovat 22-tuumaiset, ja niiden leveys on edessä 10 ja takana 12 tuumaa. Rengasprofiili on puolestaan 295/30 sekä 335/25.

SUV:n kulkuasentoa voi viilata vielä sporttisemmaksi Novitecin spacereilla, joita saa joko 10- tai 15-millisinä. Lisäksi auton jousitukseen saa uuden ohjausmoduulin, joka madaltaa alustaa 25 millin verran.


Lue lisää korisarjoista ja virityspaketeista tästä.

LähdeCarscoops

JÄTÄ VASTAUS

Kirjoita kommenttisi!
Kirjoita nimesi tähän

Aihepiirin uusimmat

EU höllentää polttomoottoriautoja koskevaa Euro 7 -päästösääntöään

Eurooppalaiset ministerit sopivat lieventävänsä ”likaisia autoja” koskevaa ehdotustaan, joskin rengas- ja jarrupäästöt otetaan edelleen käyttöön.

Hyvää syntymäpäivää Rättäri – Citroën 2 CV täyttää 75 vuotta

Kaikkein ikonisimpiin automalleihin kuuluva Rättisitikka, eli virallisemmin Citroën 2 CV on ehtinyt jo 75 vuoden ikään. Citroën juhlistaa merkkipaalua omassa museossaan järjestettävän erikoisnäyttelyn avulla.

Polestar 3:n muotoilija kritisoi perunan muotoisia sähköautoja – ulkonäköä ei pitäisi uhrata aerodynamiikan alttarilla

Monet sähköautot ovat perinnetietoisten silmään vähintäänkin kummallisen näköisiä. Osittain tämä johtuu uutta teknologiaa korostavasta erikoisuudentavoittelusta, mutta tärkeämpi syy löytyy pyrkimyksestä mahdollisimman pieneen ilmanvastukseen.

Skoda on tehnyt jo kolme miljoonaa katumaasturia – jatkoa seuraa muutaman viikon päästä esiteltävän uuden Kodiaqin myötä

Skoda on parhaillaan juhlatunnelmissa. SUV-luokan autot muodostavat tätä nykyä merkittävän osan tšekkimerkinkin myynnistä, ja Skodan tuotantolinjoilta putkahti juuri ulos kolmen miljoonan valmistetun katumaasturin rajapyykin rikkonut yksilö.

Tyyliniekan uusimmat