DTM ei jää pelkästään Audin ja Bemarin kaksinkamppailuksi – brittilegenda korvaa Mersun ratasarjan kolmantena merkkinä

Saksan vakioautojen ratasarjana aloittaneessa DTM:ssä oli parhaimmillaan useita merkkejä eri maista, mutta viime vuosina muuten kansainvälistynyt sarja on kuihtunut saksalaisten premium-valmistajien temmellyskentäksi. Voitot ja mestaruudet on jaettu jo pitkään Audin, BMW:n ja Mersun kesken, mikä ei ole ainakaan lisännyt mielenkiintoa DTM:ää kohtaan. Osallistumisen taustalla ovat kuitenkin pitkät perinteet, koska esimerkiksi Mercedes on ollut sarjassa mukana jo kohta 30 vuoden ajan.

Niinpä moni ei ollut uskoa korviaan, kun Mersu ilmoitti vetäytyvänsä DTM:stä tämän kauden jälkeen. Stuttgartilaiset ovat ilmeisesti voittaneet jo kaiken haluamansa, ja DTM-sarjaan varatut resurssit kohdistetaan jatkossa sähköformuloiden Formula E -luokkaan. Se toimii myös mainiona markkinointikeinona Mercedeksen tuleville sähköautoille, vaikka Formula Ykköset haukkaavat toki jatkossakin leijonanosan tähtimerkin kilpailubudjetista.

Mersun lähtö uhkasi tehdä DTM:stä entistäkin tylsemmän, jos sarja olisi kutistunut vain Audin ja Bemarin kaksinkamppailuksi. DTM:n pomona nykyään toimivalle Gerhard Bergerille tuli kiire houkutella sarjaan mukaan ainakin yksi uusi merkki, ja nyt itävaltalaisen ponnistelut ovat tuottaneet tulosta. Brittilegenda Aston Martin ilmoitti nimittäin, että se lähtee DTM:ään mukaan jo ensi kaudella Vantagen pohjalta kehitetyllä kilpurilla.

Astonin mukaantulo ei ole niin yllättävä asia kuin miltä se ensi alkuun voi kuulostaa. Britit tekevät nimittäin nykyään läheistä yhteistyötä Mercedes-AMG:n kanssa, ja esimerkiksi katu-Vantagen voimanlähteet tulevat suoraan Saksasta. Niinpä Mersun DTM-kokemusta päästään nyt hyödyntämään myös Aston Martinilla. Merkin autoja ajattavat R-Motorsport- ja HWA-nimiset tiimit, joista jälkimmäinen on vastannut Mercedeksen kilpurien kehittämisestä jo vuosikausia.

Suosittelemme

Tämän vuoksi Aston Martinit voivat olla yllättävän kilpailukykyisiä heti ensi kauden alusta lähtien. Sarjassa siirrytään myös turboahdettuihin neloskoneisiin jo vuodesta 2000 käytössä olleiden vapariveekasien sijasta, minkä pitäisi tuoda uutta jännitystä ensi kaudelle. DTM ei kansainvälisty pelkästään automerkkien osalta, vaan kisojakin ajetaan entistä enemmän Saksan ulkopuolella. Ensi kaudella jo puolet kaikista kilpailuista on tällaisia, mikä voi lisätä sarjan houkuttelevuutta muidenkin autonvalmistajien silmissä. Ainakin Toyotan ja Nissanin on huhuttu olevan kiinnostuneita DTM:ään liittymisestä.

Kuvissa esiintyy Aston Martin Vantagen GT3-luokan kilpaversio.

LähdeCarscoops

Aihepiirin uusimmat

Stellantis on valmis kääntämään takkinsa, jos sähköautojen kysyntä sakkaa

Stellantiksen toimitusjohtaja Carlos Tavares on todennut, että maailman kolmanneksi suurin autonvalmistaja on valmis muuttamaan sähköautostrategiaansa ensi vuoden tärkeiden Yhdysvaltojen ja Euroopan vaalien tulosten perusteella.

Tesla Cybertruckin tuotantomalli esiteltiin vihdoinkin – osa lupauksista jäi kuitenkin täyttymättä

Siitä on kulunut jo neljä vuotta, kun Tesla Cybertruckin tutkielma tuotiin julkisuuteen. Monien viivästysten jälkeen nyt on vihdoinkin tuotantomallin esittelyn vuoro.

Uusi Porsche Panamera esiteltiin – iso luksusauto kallistuu nyt kaarteisiin kuin moottoripyörä

Porsche on jo julkaissut monenlaisia tiisereitä kolmannen sukupolven Panamerasta, ja nyt uutuus tuotiin vihdoinkin julkisuuteen. Panamera ei ole täysin uusi auto, mutta sekä tekniikkaa että ulkonäköä on hiottu kattavasti.

Maailman suurin autonvalmistaja kamppailee yhä vaikeuksien kanssa

”Emme ole enää kilpailukykyisiä”, on Volkswagenin toimitusjohtajan viesti, kun yhtiö vähentää henkilöstöä osana 10 miljardin euron säästökuuria.

Tyyliniekan uusimmat