Dodge julkaisi jouluteemaisen tiiserin uudesta Dodge Chargerista – muskeli-ikonin uusinta painosta saa ilmeisesti sekä sähkö- että bensamoottorilla

Dodge on lanseerannut markkinoille monenlaisia last call -versioita Hemi-V8:lla ladatusta nykyisestä Chargerista ja Challengerista. Kahdeksanmukisen myllyn aika on Dodgella valitettavasti pian ohi, mutta muskeliautoista pidetään kiinni myös sähköisellä aikakaudella.

Amerikkalaiset ovat antaneet jo esimakua seuraavan sukupolven täyssähköisestä Chargerista Daytona SRT -nimisen konseptin avulla, joka yhdisteli Chargerin kahden ensimmäisen sukupolven linjoja futuristisiin elementteihin. Äskettäin julkisuuteen vuosi kuva tulevan Chargerin raakakorista, jonka peruslinjat näyttäisivät olevan pitkälti identtiset tutkielman kanssa. Nyt on puolestaan ensimmäisen virallisen tiiserin vuoro, joka on ajankohtaan sopivasti jouluteemainen.

Kuva: Dodge

Piirretyn luonnoskuvan auto kuuluu jenkkien markkinointiosaston maalailujen mukaan Joulupukin tuhmalle listalle, jolle pääsee kuulemma parhaiten Dodgen muskeliauton ratin takana. Hieman epäselvän piirroskuvan perusteella ei kannata lähteä analysoimaan tulevan Chargerin muotoiluyksityiskohtia, mutta peruslinjat näyttäisivät seurailevan tiiviisti Daytona SRT -konseptin jalanjäljillä. Auton keula kääntyy tutkielman tavoin voimakkaasti alaspäin, ja nokkapellissä on ilmanohjauksen ehdoilla tehdyt voimakkaat syvennykset.

Suurin ero konseptiautoon löytyy etuvaloista, jotka ovat piirroskuvassa retrohenkisen pyöreät. Klassisissa Chargereissa käytettyjen pyöreiden tuplavalojen sijasta umpioita on kuitenkin vain yksi per puoli, joten Moparin muskeliautoista mieleen tulee ennemminkin vuoden 1970 Plymouth Cuda esikuvaa haettaessa. Piirroskuvan perusteella myös etupuskuri on muotoiltu uusiksi tutkielmaan verrattuna, ja ovenkahvat sekä peilit ovat muuttuneet tavanomaisemmiksi.

Kuva: Dodge

Dodgen joulumainoksesta käy ilmi, että uuden Chargerin tuotantoversio tulee Atlantin toisella puolella saataville ensi vuoden lopulla. Daytona SRT -konsepti oli täyssähköinen, mutta tuotantoauton raakakorissa näkyi ilmiselvä kardaanitunneli. Sitä tarvitaan vain polttomoottoreita varten, joten uutta Chargeria saa ilmeisesti kummallakin käyttövoimalla. Viimeisimpien sisäpiiritietojen mukaan sähköversioita tulee tarjolle kolme erilaista. Takavetoisessa perusmallissa on kuulemma 408 hevosvoimaa, kun taas edullisempi nelivetoversio tarjoaa 680 heppaa kahden sähkömoottorin ansiosta. Huippumallissa on myöskin neliveto ja peräti 897 hevosvoimaa, mutta sähkömoottorien lukumäärästä ei ole vielä varmuutta.

Polttomoottoripuolella joudutaan valitettavasti heittämään hyvästit veekasille, joten voimanlähteenä palvelee Hurricane-nimellä tunnettu kolmilitrainen tuplaturbokuutonen. Sitä hyödynnetään jo Jeep Wagoneerissa ja Grand Wagoneerissa, joissa suora kuutonen tuottaa joko 426 tai 517 heppaa viritysasteesta riippuen. Nämä lukemat ovat vielä kaukana Hemillä ladattujen Hellcatien numeroista, joten todella tehokasta muskeliautoa etsivien täytynee tulevaisuudessa päätyä Dodgella sähkövoimaan tai sitten jenkit vetävät vielä yhden ässän hihastaan Hurricanen suhteen.

Kuva: Dodge
Kuva: Dodge
LähdeCarscoops

JÄTÄ VASTAUS

Kirjoita kommenttisi!
Kirjoita nimesi tähän

Aihepiirin uusimmat

Stellantis palkitsee työntekijöitään viime vuoden myynneistä miltei kahdella miljardilla eurolla

Viime vuoden vahvan myynnin jälkeen Stellantis palkitsee ahkeroijansa tuoreella ja muhkealla potilla, sillä työntekijät saavat yhteensä huikeat 1,9 miljardia euroa.

Nelipaikkaisten avo-Mersujen perinteet jatkuvat – uusi CLE Cabriolet korvaa sekä C- että E-sarjan avomallit

Mercedes esitteli viime kesänä aiemmat C- ja E-luokan coupét korvaavan kaksiovisen CLE Coupén, ja samassa yhteydessä vilautettiin myös avoversion ensimmäiset kuvat. Nyt CLE Cabrioletista julkaistiin kaikki viralliset tiedot sopivasti ennen keväällä tapahtuvaa myynnin aloitusta.

Tästä piti tulla BMW i8:n seuraaja – klassisen M1:n henkeä tavoitellut i16 ei kuitenkaan päässyt tuotantoon

BMW:n M-divisioonan lippulaivana toimiva möhkälemäinen XM-katumaasturi on herättänyt melkoisesti tunteita, joista useimmat eivät ole kovin positiivisia. Tunnemyrskyä ei liennyttäne sekään tieto, että asioiden mentyä toisin baijerilaisten valikoimaan voisi nyt kuulua keskimoottorinen urheiluauto alkuperäisen M1:n hengessä.

Jaguar Land Rover hidastaa sähköautosuunnitelmiaan – hybridit saavat lähivuosina suuremman painoarvon

Moni merkki on ilmoittanut julkisuuteen kunnianhimoisia sähköautotavoitteita, joista kiinni pitäminen voi olla kuitenkin vaikeaa markkinoilla viime aikoina tapahtuneiden muutosten jälkeen. Nyt päivitetyistä suunnitelmistaan kertoi intialaisen Tatan omistama brittiyhtymä Jaguar Land Rover.

Tyyliniekan uusimmat