Bugatti paljasti vihdoinkin Chiron-supertykkinsä: 1500 heppaa, huippunopeus 420 km/h ja veroton hinta 2,4 miljoonaa euroa!

Yksi Geneven autonäyttelyn ja koko autovuoden odotetuimmista uutuuksista oli Bugattin uusi hyperauto. Aikanaan kaikki superlatiivit uusiksi laittaneen Veyronin valmistus päättyi vähän aikaa sitten noin kymmenen vuoden tuotannossa olon jälkeen, ja seuraajaa on jo odoteltu kuumeisesti. Uuden supertykin nimeksi tiedettiin tulevan Chiron, ja Bugatti oli jo antanut autosta esimakua viimesyksyisen Vision GT -konseptiauton ja erilaisten tiiserikuvien myötä.

Upouusi Chiron esiteltiin nyt virallisesti Geneven autonäyttelyn ensimmäisen lehdistöpäivän aattoiltana. Auton tunnistaa välittömästi Veyronin seuraajaksi, vaikka muotoilu on muuttunut selvästi. Chironin kylki- ja kattolinjaan on haettu selviä vaikutteita 1930-luvun klassisesta Bugatti Atlanticista, kun taas LED-etuvalojen entistä tuimempi katse ja suorastaan brutaali takapää muistuttavat auton modernien kilpailijoiden linjoja. Takavalot muodostuvat mielenkiintoisen näköisestä ledinauhasta, spoileri kohoaa perästä automaattisesti samaan tyyliin kuin Veyronissa, ja pakoputkenpäitä on peräti kuusi kappaletta!

Chiron_2


Sisusta on auton kilpailijoihin verrattuna suorastaan tyylikkään elegantti, eli Chiron jatkaa tältä osin Veyronin perinteitä. Tuoreessa hyperautossa on joitakin yhteisiä osia edeltäjänsä kanssa, mutta se on kuitenkin suurimmalta osin täysin uusi konstruktio. Korirakenne on tehty kokonaan hiilikuidusta, ja auton kaikki mitat ovat hieman Veyronin ulottuvuuksia suuremmat. Valitettavasti myös paino on noussut peräti 155 kilolla jo melko pulskaan edeltäjämalliin verrattuna, ja Chironin massa onkin hulppeat 1995 kiloa.

Chiron_5

Toisaalta teho-painosuhde on silti enemmän kuin kohdallaan, koska neljällä turbolla varustetusta W16-koneesta irtoaa nyt huima 1500 hevosvoiman teho ja 1600 newtonin vääntö. Moottori on edelleen kahdeksanlitrainen kuten Veyronissa, mutta teho on kasvanut 300 hepalla. Chironin kaksi ensimmäistä turboa tulevat peliin mukaan välittömästi, kun taas kolmas ja neljäs ahdin heräävät 3800 kierroksen kohdalla. Tämän pitäisi taata mahdollisimman tasainen voimantuotto ilman sähkömoottoreita, eli Bugatti ei ole lähtenyt mukaan hyperautojenkin luokassa vallitsevaan hybridivillitykseen.





Chiron_3

Voima välitetään luonnollisesti kaikille neljälle pyörälle uusiksi laitetun seitsemänpykäläisen kaksoiskytkinvaihteiston kautta. Chironin luvataan kiihtyvän nollasta sataan alle 2,5 sekunnissa, 200:n vauhtiin alle 6,5 sekunnissa ja 300 km/h:n nopeuteen alle 13,6 sekunnissa. Huippunopeudeksi kerrotaan 420 km/h, mikä tekee autosta jonkin verran edeltäjäänsä nopeamman. Bugattin uusimman supertykin hintalapussa on lähes tyrmäävä 2,4 miljoonan euron summa verottomana, mutta autosta on silti tehty jo yli 150 tilausta. Chironin tuotanto starttaa syyskuussa Ranskan Molsheimissa, ja ensimmäiset onnelliset asiakkaat saavat yhden maailman nopeimmista autoista alleen kuukautta myöhemmin. Chironia on tarkoitus valmistaa mallin elinkaaren aikana vain 500 yksilöä, jotka valmistetaan superrikkaiden asiakkaiden yksilöllisten toiveiden mukaisesti.

Chiron_4

Turo Leppänen
Turo Leppänen on ansioitunut autotoimittajamme, jonka pintaa syvemmälle meneviä kirjoituksia olemme saaneet lukea aiemmin Jokamies-verkkolehdessä ja muissa tunnetuissa alan julkaisuissa. Vapaa-ajalla Turo pitää huolta perheestään, yli tuhannen pienoisauton kokoelmastaan, sekä avokattoisesta saksalaisvalmisteisesta harrasteautostaan.

Videot

Uusimmat

Skoda ja Volkswagen reputtivat hirvenväistötestissä

Sekä 2020 Skoda Superb iV Estate, että Volkswagen Passat GTE Estate ovat viimeisimmät autot, jotka ovat tulleet hylätyiksi niin...

Virityspaja Hartgen näkemys Bemarin munuaisista oli aikaansa edellä.

Nyt kun kohistaan BMW:n maskin suurenemisesta mallikerta toisensa jälkeen, on hyvä muistella saksalaisen tuning-firman aikaansaannosta 15 vuoden takaa. Tuskin on...

Daimlerin omistama Mercedes-Benz lopettaa vetymallinsa valmistuksen taloudellisista syistä

Vuonna 2013 Mercedes-Benz esitteli täysin uuden tavan liikuttaa SUV -malli GLC:tä. Tuolloin Fordin ja Nissanin kanssa yhteistyössä kehittämästä mallista...

Vieläkin häijymmän näköiset jättimunuaiset – uusi BMW M4 vuosi julkisuuteen täysin naamioimattomana

BMW aiheutti melkoisen kohun, kun jättimäisellä pystysuuntaisella munuaismaskilla varustettu uusi 4-sarja esiteltiin muutama päivä sitten. Malliston huipulle asettuva M4...

VW julkaisi ensimmäiset tiiserikuvat uudistuneesta Arteonista – tarjolle tulee myös shooting brake -tyylinen farmari

Volkswagen toi mallistoonsa jo yli 10 vuotta sitten CC:ksi nimetyn neliovisen coupén Passatin pohjalta. Sen jalanjälkiin astui kolmisen vuotta...

Suosittelemme

Tänään ranteessa: Bell & Ross BR 03-92 Diver Black Matte

Ranskalainen Bell & Ross on osoittanut viime vuosien aikana kuuluvansa markkinoiden kiinnostavimpiin kellonvalmistajiin, joka...

Esittelyssä maailmanmatkaajan kello: Citizen Satellite Wave GPS Eco-Drive

Kellovalmistaja Citizenin historia alkoi jo vuonna 1918, kun Shokosha Watch Research Institute -kellotehdas perustettiin...