Jotkin automerkit ovat viime aikoina myyneet yksityisille keräilijöille omien kokoelmiensa helmiä. Näin syntyi esimerkiksi ennätyskorkeaan summaan johtanut kauppa Mercedes-Benz 300 SLR:stä, mutta Bugatti ui tässä suhteessa vastavirtaan.
Ettore Bugattin aikanaan perustama merkki on tehnyt autoja jo yli sadan vuoden ajan, ja suurin osa niistä on nykyään lähes mittaamattoman arvokkaita klassikkoja. Viisi historiallista Bugattia kuului sveitsiläiselle Hans Mattille, jolta autot palautuivat nyt takaisin syntysijoilleen Ranskan Molsheimiin. Matti oli käyttänyt vuosikymmeniä kokoelmansa keräämiseen, ja Bugattin autojen lisäksi sveitsiläisherra oli hankkinut alkuperäisiä valokuvia, lehtileikkeitä, kirjoja ja tehtaan tiedotteita.
Hans Matti myös tutki autojen historiaa tarkkaan, ja häntä pidetäänkin yhtenä maailman parhaista asiantuntijoista Bugattin vanhojen grand prix -autojen osalta. Kaiken tämän jälkeen ei ole mikään ihme, että Matti ei ollut kovin halukas luopumaan autoistaan. Kokoelman siirtyminen takaisin Molsheimiin vaati lopulta 2,5 vuotta kestäneet neuvottelut, joissa oli mukana myös Ettore Bugattin lapsenlapsi Caroline Bugatti.
Molsheimiin päädyttyään historialliset autot ajettiin heti Château Saint Jeanin edustalle, joka toimii nykyäänkin Bugatti Automobilesin ”edustuskotina”. Sieltä ei ole kuin kivenheitto merkin vanhalle tehtaalle, jossa nämäkin autot aikanaan valmistettiin, joten ympyrä on todellakin sulkeutunut Hans Mattin Bugattien kohdalla.
Suosittelemme
Autojen joukkoon kuuluu esimerkiksi Bugatti Type 51, jota pidetään koko maailman alkuperäisimpänä säilyneenä yksilönä. Se oli aikanaan tehtaan grand prix -kilpuri, jonka ratissa nähtiin Bugattin modernille hyperautolle nimensä antanut Louis Chiron. Toinen yksilö kokoelmasta on puolestaan Type 49, joka oli Ettoren pojan Jean Bugattin oma auto. Tästä ovat vieläkin muistona ovien JB-nimikirjaimet.
Nämä kaksi autoa vietiin aikanaan samalla kuljetuksella ensimmäisille tehtaan ulkopuolisille omistajilleen, joten niiden yhteinen historia ulottuu vuoteen 1930 saakka. Kokoelmaan kuuluu myös Type 37A, joka edustaa mekaanisesti ahdettujen Bugattien pitkää sarjaa. Mattin entisessä Type 35B:ssä on puolestaan Type 51:stä lainattu moottori, kun taas Type 35A:n moottori ja vaihdelaatikko ovat edelleen alkuperäiset. Auton taka-akseli on peräisin Type 36:sta, jolla kilpailtiin Pariisin lähellä sijaitsevalla Montlhéryn radalla.