Brittiläinen TWR tekee comebackin – Jaguar XJS:n pohjalta tehty modernisoitu tulkinta on Magnus Walkerin ja Khyzyl Saleemin käsialaa

Vuonna 1976 perustettu TWR eli Tom Walkinshaw Racing toimi aikanaan tiiviissä yhteistyössä Jaguarin kanssa sekä kilpureiden että sporttisten katuautojen parissa. Yhteistyön hedelminä syntyivät esimerkiksi vuoden 1988 ja 1990 Le Mansin yleiskilpailun voitot sekä Jaguarin XJ220-superauton tuotantoversio, mutta vuonna 2002 TWR joutui valitettavasti laittamaan lapun luukulle.

Nyt TWR on tekemässä paluuta uusin voimin, mutta mukana on myös tuttuja elementtejä vanhoilta hyviltä ajoilta. Uudelleen perustetun TWR:n ensimmäinen luomus on nimittäin klassisen Jaguar XJS:n pohjalta tehty modernisoitu tulkinta, jonka taustalla vaikuttaa tuttuja nimiä autoalalta. Uuden projektin myötä TWR:n taustajoukkoihin liittyivät Magnus Walker muotoilukonsultin tittelillä sekä varsinaisesta designista vastaava Khyzyl Saleem.

Kuva: TWR

Walker on niittänyt mainetta eksentrisenä Porsche-guruna, kun taas Kyza-taiteilijanimellä tunnettu Saleem on saanut rutkasti julkisuutta digitaalisilla tuning-luonnoksillaan ja Life To Offend -firmansa valmistamilla korisarjoilla. Herrojen uusimman projektin lähtökohdaksi valittu Jaguar XJS astui vuonna 1975 jo liiankin suuriin saappaisiin, kun GT-henkisen coupén piti toimia legendaarisen E-Typen manttelinperijänä. Niinpä myös TWR puhuu nyt väärinymmärretystä autosta, joka halutaan tuoda 2000-luvulle täysin uusin eväin.

XJS osoittautui kiistanalaisesta maineestaan huolimatta todella pitkäikäiseksi malliksi, koska se joutui vasta vuonna 1996 XK8:n korvaamaksi. Auton peruslinjat ovat peräisin Jaguar-legenda Malcolm Sayerin kynästä, joka oli loihtinut ilmoille myös E-Typen. TWR teki jo vanhoina aikoina ratakilpureita XJS:n pohjalta ja kohensi niiden tekniikkaa sekä V12-moottorin että alustan osalta. Tällä kertaa tulossa on ilmeisesti todella pitkälle viety restomod-projekti, jota tarjotaan todennäköisesti rajoitettuna eränä.

Kuva: TWR

Khyzyl Saleemille tämä on ensimmäinen projekti, jossa kyse on muustakin kuin pelkän korisarjan luomisesta. Tästä päätellen myös XJS:n tekniikka menee siis kattavasti uusiksi. Magnus Walker kertoo puolestaan, että hän halusi tehdä jotakin vastaavaa XJS:n pohjalta jo ennen kuin TWR lähestyi häntä projektin tiimoilta. Walker keskusteli jopa muotoilija Ian Callumin kanssa XJS:n ”outlaw-versiosta”, joka olisi edustanut samaa tyyliä kuin Jaguar Classicin Iron Maidenin rumpali Nicko McBrainille rakentama restomod-tyylinen XJ6.

TWR:n luomuksessa on ensimmäisen tiiserikuvan perusteella ainakin todella muhkeat lokasuojanlevitykset, mutta muu ulkonäkö selviää vasta ensi vuoden alkupuolella kun auto tuodaan julkisuuteen koko komeudessaan. Projektista on tulossa Khyzyl Saleemin mukaan melko häijyn näköinen, mutta auto on kuulemma myös täysin käyttökelpoinen arkitodellisuudessa. Jäämme siis odottelemaan, millaisen restomod-keitoksen comebackin tehnyt TWR saa aikaan XJS:n pohjalta.

Kuva: TWR
LähdeCarscoops

Lue lisää