BMW paljastaa uuden 5-sarjan pala kerrallaan – tässä ovat viimeiset tiiserivideot ennen lopullista julkistusta

Yksi tämän syksyn odotetuimmista autouutuuksista on varmasti BMW 5-sarjan seuraava sukupolvi. Nykyistä F10-mallisarjaa on valmistettu kohta jo seitsemän vuotta, joten auton loppu lähenee uhkaavasti. G30-koodinimellä tunnettua seuraajaa odotettiin jo viime viikolla ovensa avanneeseen Pariisin autonäyttelyyn, mutta BMW päättikin keskittyä siellä X2-konseptiauton julkistamiseen.

Nyt BMW on kertonut, että uuden Viitosen kuvat ja tiedot paljastetaan tulevana torstaina. Auton virallinen ensi-ilta koittaa tammikuussa Detroitin autonäyttelyssä, ja ensimmäisten asiakastoimitusten vuoro on ilmeisesti jo helmikuussa. Baijerilaiset ovat julkaisseet autosta jo monia tiiserivideoita, joissa esiintyvät autot on naamioitu hyvin kevyesti. Niinpä luvassa ei pitäisi olla enää kovin montaa yllätystä, kun viralliset kuvat putkahtavat eetteriin.

Uuden 5-sarjan kattolinja on lähes identtinen edeltäjän kanssa, vaikka kyseessä on täysin uusi auto. Takavaloissa on puolestaan vahvaa sukunäköä 3-sarjan kanssa, ja nokka seuraa vuosi sitten esitellyn nykyisen 7-sarjan viitoittamaa tietä. Toki etuvalojen muodoissa on pieniä eroja, ja Viitosen munuaisten kromikehykset ovat ennennäkemättömän paksut. Tämä saattaa tehdä autosta jopa Seiskaa arvokkaamman näköisen.

Naamiointiteippi peittää eniten tuoreen Viitosen kyljen pokkauksia, mutta niiden terävyys käy kyllä selväksi testiprototyypeistäkin. Etulokasuojassa on jonkinnäköinen ilmanpoistoaukko mm. 4- ja 7-sarjojen tyyliin, mutta Viitosessa tuskin nähdään aivan samanlaista ”jääkiekkomailaa” kuin Seiskan kyljessä. Auton mitat kasvavat hieman joka suuntaan, joten sekä matkustajilla että tavaroilla pitäisi olla hieman entistä väljemmät oltavat. Lisäksi painon pitäisi pudota jopa 100 kilolla entistä kevyemmän CLAR-pohjalevyn ansiosta. Sisustakin seuraa 7-sarjasta tuttua tyyliä, ja keskeltä kojelautaa kohoava ”irrallinen” näyttö erottaa auton selvimmin edeltäjästään.

Bemari aikoo panostaa uutuudessaan erityisesti ajettavuuteen merkin parhaiden perinteiden mukaisesti. Mersun uusi E-luokka tarjoaa sen verran kattavan ajoavustinarsenaalin, että stuttgartilaisia ei kannata lähteä haastamaan tällä saralla. Lisäksi BMW on hionut iDrive-käyttöjärjestelmänsä niin huippuunsa, että sitäkään ei pysty enää merkittävästi kehittämään. Tavoitteena on siis luokkansa sporttisin ajokokemus, mitä myös voimanlähteet korostavat. Tavanomaisten bensaturbojen ja -dieseleiden lisäksi tarjolle tulee jopa neljällä turbolla ahdettu nakuttaja, ja tulevassa M5:ssä nähdään ensimmäistä kertaa lähes 630-heppaisen tuplaturbokasin ja nelivedon yhdistelmä. Toista ääripäätä edustaa ekohenkinen pistokehybridi.

Jäämme siis odottelemaan loppuviikkoa, jolloin pääsemme näkemään uuden Viitosen ensimmäistä kertaa koko komeudessaan.

Suosittelemme

 

 

Aihepiirin uusimmat

Uusi VW Tiguan tuotiin julkisuuteen – suosikki-SUV:ssa on nyt kurvikkaammat linjat ja pistokehybridissä parhaimmillaan 100 kilometrin sähköinen toimintasäde

Volkswagen Tiguan on noussut viime vuosina kaikessa hiljaisuudessa valmistajansa myydyimmäksi malliksi yleisen SUV-buumin vanavedessä. Jossakin vaiheessa myös Tiguan muuttuu täyssähköautoksi, mutta sitä ennen on vielä yhden polttomoottoripohjaisen sukupolven vuoro.

Turkin presidentti haluaisi Elon Muskin rakentavan Teslan tehtaan maahansa

Turkki haluaa olla Teslan seuraavan sähköajoneuvotehtaan loppusijoituspaikka, vaikka maa on jo ehtinyt luomaan oman sähköautobrändin.

ELegend EL1 driftaa kuin 1980-luvun B-ryhmän rallitykki – lähes 900 000 euron sähköauton esikuvana palvelee Audin pätkä-Quattro

Pari vuotta sitten julkisuuteen putkahteli luonnoskuvia ELegend EL1 -nimisestä sähköautosta, jonka oli tarkoitus toimia 1980-luvun Audi Sport Quattron modernina tulkintana. Monista vastaavista projekteista ei ole kuultu ensimmäisen lehdistötiedotteen jälkeen enää mitään, mutta ELegendin kohdalla asia on onneksi toisin.

Volkswagen esitteli yli 550-heppaisen sähkösedanin – ID.X Performance uhkaa kuitenkin jäädä pelkäksi tutkielmaksi

GTI-fanit häädettiin Itävallan Wörtherseen rannalta kestävän kehityksen nimissä, mutta Volkswagenin ID-sähkömallien omistajat saavat sentään kokoontua paikallisesti päästöttömästi Sveitsin Locarnossa. Tapaamisen kohokohta valmistajan puolelta oli varsin yllätyksellinen konseptiauto.

Tyyliniekan uusimmat