VW:n klassikkopaku tulee takaisin sähköautona

Volkswagen esitteli Transporterin ensimmäisen korimallin, eli T1 melko pian sodan jälkeen. Se korvattiin T2:lla 60-luvun lopulla, ja nyt sarjassa on edetty jo kuudenteen sukupolveen asti. Pakuvolkkari on kehittynyt koko ajan teknisesti, mutta samalla autosta on menetetty 1950-luvun alkuperäisen mallin sympaattisuus.

VW on surffaillut retromuodin aallonharjalla jo kahdella Beetle-tulkinnalla, ja T1:stäkin on esitelty vuosien mittaan pari retrohenkistä tila-autokonseptia. Saksalaisilla ei ole kuitenkaan ollut rohkeutta ottaa niitä tuotantoon.

Volkswagenin dieselmallien maine on ryvettynyt pahasti päästöskandaalin vuoksi, ja niinpä merkki haluaa nyt aloittaa uuden aikakauden sähköautojen avulla. VW esittelee tammikuun alussa Las Vegasin Consumer Electronics Show’ssa sähkökonseptin, josta julkaistiin nyt ensimmäinen tiiserikuva.

Kuvasta selviää, että kyseessä on luultavasti retropakun uusi tuleminen. Ledivalonauhojen sävyttämä muotoilu on teknohenkistä, mutta T1:n junakeulalinja on silti tunnistettavissa.

Tuotantomallia voidaan odotella vuonna 2017. Autosta tulee sähköversion lisäksi todennäköisesti myös perinteisempiä, bensaturboilla ja -dieseleillä vauhditettuja malleja. VW on ilmoittanut panostavansa erityisesti sähköversion toimintasäteeseen, ja se voikin olla jopa 500 kilometrin luokkaa.

Lue lisää