VW ei satsaa pelkästään sähköautoihin ja pikkuturboihin – uuteen Arteon R:ään tulee yli 400-heppainen turbo-VR6

Volkswagen esitteli ensimmäisen VR6-koneensa jo yli neljännesvuosisata sitten. V- ja rivimoottorin piirteitä yhdistelevä kompakti mylly debytoi 2,8-litraisena kolmoskorisessa Golfissa, ja myöhemmin moottorin iskutilavuus kasvoi 3,2 litraan. Tällaisena kone nähtiin mm. Golfin neljännen ja viidennen sukupolven R32:n pellin alla. Sopivalla putkistolla varustettuna VR6:sta irtosi todella herkulliset pakoäänet, ja koneen viimeinen 3,6-litrainen evoluutioversio tuotti jo 300 heppaa.

VR6 on korvattu viime vuosina turboahdetuilla nelosilla lähes kaikissa Volkkarin malleissa. Niillä on saatu aikaan paljon aiempaa pienemmät normikulutukset, mutta soundien osalta on tullut pahasti takapakkia. VR6:n bassovoittoisen kurlauksen faneille on kuitenkin luvassa ilouutisia. Volkswagen on nimittäin kehittämässä kaikkien yllätykseksi uutta VR6:ta, jonka kylkeen isketään myös turboahdin.

VW ei siis keskity pelkästään sähköautoihin, hybrideihin ja pikkuturboihin, vaan myös vanhan liiton bensakoneiden ystäville on luvassa herkkua. Volkswagenin tiedottajana toimiva Martin Hube vahvisti uuden VR6:n tulon Polo GTI:n äskettäisessä lanseeraustilaisuudessa, joten kyseessä ei ole enää pelkkä huhu. Pannu sijoitetaan VW:n Euroopan malliston lippulaivana toimivan Arteonin nokalle, ja se vauhdittaa ison viisiovisen coupén R-versiota.

Turbo-VR6:sta irtoaa kuulemma 404 hevosvoimaa, joten potkua on reilusti enemmän kuin Arteonin tämänhetkisessä huippumallissa. Sitä kuljettaa kaksilitrainen TSI, joka tuottaa 280 hevosvoimaa. Arteon R:n voima välitetään luonnollisesti kaikille neljälle pyörälle Haldex-pohjaisen 4MOTION-nelivedon kautta, ja vaihteistona palvelee joko DSG-kaksoiskytkinautomaatti tai perinteinen momentinmuunninautomaatti. Manuaalilaatikko on äärimmäisen epätodennäköinen lisä mallistoon.

Martin Hube intoutui kehumaan turbo-VR6:lla ryyditettyä Arteon R:ää niin tehokkaaksi, että kaikki Porsche Panamerat jäävät kuulemma Volkkarin taakse. VW voi kyllä olla Panameran perusversioita nopeampi, mutta Porschen viisiovisen sportin huippumallien päihittämiseen Volkkarin rahkeet eivät riitä millään reilun 400 hepan voimin. Omassa sarjassaan Arteon R:stä tulee kuitenkin varteenotettava kilpailija mm. Kia Stingerille sekä Audi A5 Sportbackin ja BMW 4-sarjan Gran Coupén tehoversioille.

JÄTÄ VASTAUS

Kirjoita kommenttisi!
Kirjoita nimesi tähän

Aihepiirin uusimmat

Stellantis on valmis kääntämään takkinsa, jos sähköautojen kysyntä sakkaa

Stellantiksen toimitusjohtaja Carlos Tavares on todennut, että maailman kolmanneksi suurin autonvalmistaja on valmis muuttamaan sähköautostrategiaansa ensi vuoden tärkeiden Yhdysvaltojen ja Euroopan vaalien tulosten perusteella.

Tesla Cybertruckin tuotantomalli esiteltiin vihdoinkin – osa lupauksista jäi kuitenkin täyttymättä

Siitä on kulunut jo neljä vuotta, kun Tesla Cybertruckin tutkielma tuotiin julkisuuteen. Monien viivästysten jälkeen nyt on vihdoinkin tuotantomallin esittelyn vuoro.

Uusi Porsche Panamera esiteltiin – iso luksusauto kallistuu nyt kaarteisiin kuin moottoripyörä

Porsche on jo julkaissut monenlaisia tiisereitä kolmannen sukupolven Panamerasta, ja nyt uutuus tuotiin vihdoinkin julkisuuteen. Panamera ei ole täysin uusi auto, mutta sekä tekniikkaa että ulkonäköä on hiottu kattavasti.

Maailman suurin autonvalmistaja kamppailee yhä vaikeuksien kanssa

”Emme ole enää kilpailukykyisiä”, on Volkswagenin toimitusjohtajan viesti, kun yhtiö vähentää henkilöstöä osana 10 miljardin euron säästökuuria.

Tyyliniekan uusimmat