W116-korimallin Ässämersu kuului 1970-luvulla maailman parhaimpiin edustusautoihin, mutta tähtikeulan pompöösi ulkomuoto ja vähemmän taloudellinen tekniikka alkoivat häiritä ostajia öljykriisin jälkeisessä maailmassa. Niinpä W126-korikoodilla tunnetusta seuraajasta päätettiin tehdä hieman vaatimattomamman oloinen, ja myös ulkomitat kutistuivat painon ohella. Resepti iski asiakkaisiin kuin häkä, ja vuonna 1979 lanseerattu auto osoittautui myös muotoilultaan harvinaisen ajattomaksi. Tästä saadaan kiittää italialaismaestro Bruno Saccoa, joka vastasi Mercedeksen designista vuosituhannen vaihteeseen saakka.
W126:sta tuli historian pitkäikäisin S-luokka, joka väistyi vasta vuonna 1991 jälleen raskaammalla kynällä piirretyn W140:n tieltä. Ässämersut ovat kuin luotuja pitkän matkan taittamiseen, joten suuri osa W126-korimallin autoistakin on varsinaisia kiertotähtiä. Nyt myyntiin ilmestyi kuitenkin vuoden 280 SE, joka on Mercedeksen standardeilla vasta sisäänajettu. Auton erikoisuutta lisää myös myyjä, joka on tässä tapauksessa tehtaan oma museo.
Ässän nokalla hyrisee mallimerkinnän kertoma 2,8-litrainen suora kuutonen, josta irtoaa 185 hevosvoiman huipputeho. Suurin osa S-luokista myytiin 1980-luvullakin automaattivaihteistolla, mutta tässä yksilössä on harvinaiseksi jäänyt nelipykäläinen manuaali. Tällä tekniikkapaketilla nollasta sataan pyrähdetään noin 10 sekunnissa, ja huippuja riittää 210 km/h:n verran. Auton ulkoväriksi on valittu aikoinaan hyvin suosittu Silver Distel Metallic, joka on nimestään huolimatta vihertävänsävyinen. Kontrastia saadaan Siena-nimisellä nahalla verhoilluista penkeistä, ja Mersuun on aikoinaan ruksittu monia muitakin lisävarusteita, vaikka automaattilaatikko onkin jäänyt puuttumaan.
Suosittelemme
Niinpä autossa on esimerkiksi penkinlämmittimet, ilmastointi, sähkötoiminen kattoluukku, jousituksen tasonsäätö ja mm. keskuslukitus. Parasta on kuitenkin ajomäärä, joka on vasta 36 000 kilometriä. Ässä on viettänyt lähes koko tähänastisen elämänsä Madeiran auringon alla, joten ruostetta ei löydy hakemallakaan. Myöskään haalistumia ei ole havaittavissa, joten Mersua ei ole selvästikään säilytetty ulkosalla. Auton kunto vaikuttaa lähes uudenveroiselta, ja myös historia on kattavasti dokumentoitu.
Niinpä ajomäärälle annetaan takuu. Mersulle on tehty museossa perusteellinen kuntotarkastus, jonka jälkeen esimerkiksi takaäänenvaimennin ja etulasien sähkömoottorit on laitettu uusiksi. Lisäksi ilmastointi on huollettu. Auton mukana tulee täydellinen huoltokirja laskuineen, alkuperäinen käyttöohjekirja, työkalusarja ja jopa Mersun ostolasku vuodelta 1982. Kaikki on siis paremmin kuin kunnossa, mutta hintapyyntö voi aiheuttaa hengenahdistusta. 37 vuoden ikäisestä Ässästä pyydetään nimittäin peräti 47 890 euroa.
Tämän myötä auto lienee maailman kallein W126-korinen 280 SE. Jos Mersu onnistutaan myymään, uusi omistaja saa kaupan päälle tuoreen kuntotarkastuksen, joka pitää sisällään myös katsastuksen päästötesteineen. Lisäksi autolle luvataan vuoden takuu, joten tiedossa pitäisi olla ainakin huolettomia kilometrejä. Se on kuitenkin eri asia, raaskisiko niitä kartuttaa tällaisen yksilön mittariin.