Volvon pienin sähkö-SUV esiteltiin – uusi EX30 on myös ruotsalaismerkin historian nopeimmin kiihtyvä auto

Volvo kertoi jo jonkin aikaa sitten laajentavansa sähkö-SUV:ien valikoimaansa XC40:n alapuolelle sijoittuvalla pienemmällä mallilla. Nyt julkisuuteen tuotu EX30 on myös kiihtyvyydeltään kaikkien aikojen nopein Volvo kaksimoottorisena versiona.

Alusta alkaen sähköautoksi suunniteltu EX30 on ulkomitoiltaan tuntuvasti kompaktikokoisten katumaasturien luokkaan kuuluvaa XC40:ää pienempi. Reilun 4,2 metrin pituinen uutuus on isoveljeään parikymmentä senttiä lyhyempi, ja akselivälissäkin on eroa viiden sentin verran. Tavaratilan volyymiksi kerrotaan puolestaan 318 litraa, eli mitoiltaan uutuus sijoittuu pikku- ja kompaktiautojen välimaastoon.

Kuva: Volvo

Muotoilussa on tuttuja piirteitä Volvon sähkökatumaasturimalliston EX90-lippulaivasta, mutta kokonaisuudesta on kuitenkin saatu nuorekkaan omaleimainen. Sisusta on sähköautotyyliin hyvin pelkistetyn oloinen, ja suurinta osaa toiminnoista hallitaan keskelle kojelautaa sijoitetulla pystysuuntaisella 12,3-tuumaisella kosketusnäytöllä. Mittaristo on tässä yhteydessä kutistunut pienenpieneksi ruuduksi, ja tietoviihdejärjestelmä on nyky-Volvojen tapaan Google-pohjainen.

Kuva: Volvo

Hinnat alkaen -mallina toimii Core-varustetasoinen versio yhdellä takasähkömoottorilla. Sen tuottamat 272 hevosvoimaa ja 343 newtonmetriä kiihdyttävät auton nollasta sataan 5,7 sekunnissa, ja nettokapasiteetiltaan melko pieni 49 kWh:n rautafosfaattiakku mahdollistaa 344 kilometrin toimintasäteen WLTP-standardin mukaan mitattuna. Akku latautuu puolestaan nopeimmillaan 28 minuutissa 10 prosentin tasolta 80 prosenttiin kapasiteetista.

Kuva: Volvo

Lisää toimintamatkaa tarjoaa yksimoottorisen mallin Extended Range -versio, jonka nikkelimangaanikobolttiakku on nettokapasiteetiltaan 65 kWh. Tällöin WLTP-normin mukaista toimintamatkaa on jo 480 kilometriä, ja nollasta sataan pyrähdetään vain 5,3 sekunnissa. Varsinainen tehoversio on kuitenkin kahdella sähkömoottorilla ryyditetty nelivetoinen Twin Performance. 428 hepan ja 543 newtonin kokonaisvoimavarat tykittävät pikku-SUV:n vain 3,6 sekunnissa, eli kyseessä on historian nopeimmin kiihtyvä Volvo. Toimintamatkaakin riittää vielä parhaimmillaan 460 kilometriä.

Erilaisia turvallisuus- ja mukavuusvarusteita on melko kattavasti jo Core-perusversiossa. Lisäherkkuja saa Plus-varustetasolla, joka on tehomallissa vakiona. Plus-tason myötä EX30 saa esimerkiksi mustan katon ja peilinkotelot, 19-tuumaiset vanteet sekä Harman Kardonin äänentoistojärjestelmän. Huippuvarustetasona palvelee Ultra, jonka saa vain isompiakkuisiin autoihin. Ultra-varustelun mukana tulevat esimerkiksi lasinen panoraamakatto sekä 360 asteen kamera.

Suosittelemme

Kuva: Volvo

Hinnoittelua voisi kuvailla jopa aggressiiviseksi, koska perusmalliin pääsee Suomessa käsiksi 36 900 eurolla. Kaksimoottorisesta tehoversiosta pitää pulittaa puolestaan vähintään 48 600 euroa, eli Volvo on markkinoiden halvin alle neljässä sekunnissa nollasta sataan kiihtyvä auto. Tilauksia otetaan Suomessakin jo vastaan, ja isompiakkuisten asiakasautojen toimitusten kerrotaan alkavan ensi tammikuussa. Perusmallin vuoro on puolestaan kaksi kuukautta myöhemmin maaliskuussa. Ensi vuonna on tulossa myös auton maastohenkisempi Cross Country -versio.

Kuva: Volvo
LähdeCarscoops

JÄTÄ VASTAUS

Kirjoita kommenttisi!
Kirjoita nimesi tähän

Aihepiirin uusimmat

Tältä näyttää maailman kevein Toyota Land Cruiser 70

Kuvassa ei ole maailman vahvimmat miehet, vaan klassisen maastoauton uutuusmallin yksityiskohtainen ja täysikokoinen versio, joka on taitavasti valmistettu styroksista.

Toyota esitteli pienen sähkö-SUV:n konseptin – Volvo EX30:n kilpailija tulee myyntiin jo ensi vuonna

Toyota järjesti Brysselissä Euroopan markkinoille suunnatun tilaisuuden, jossa tuotiin ensimmäistä kertaa julkisuuteen vanhan mantereen asiakkaiden makuhermoon iskevä pieni sähkö-SUV. Tällä hetkellä kyse on vielä tutkielmasta, mutta autoa voidaan odottaa myyntiin jo ensi vuonna.

Vihdoinkin uusi Lancia – täyssähköinen Ypsilon esitellään helmikuussa

Lancialla on hieno historia, mutta viime vuodet ovat olleet melkoista tuskien taivalta perinteikkäälle italialaismerkille. Lancia on myynyt ainoastaan Italiassa pahasti ikääntymään päässyttä Ypsilonia, mutta tilanteeseen on luvassa helpotusta jo pikapuoliin.

Uusi Daihatsu Taft haluaa haastaa jälleen Suzuki Jimnyn maastossa

Daihatsu Taft on jääny Suomessa toistaiseksi aika vieraaksi automalliksi, mutta kyseessä on alkujaan täälläkin paremmin tunnetun Suzuki Jimnyn kilpailija.

Tyyliniekan uusimmat