VW:n talousjohtaja on kertonut, että yhtiön “ajoneuvoliiketoiminta on ongelmissa”. Toimitusjohtajan mukaan kustannustaso on liian korkea.

Volkswagen on ajautunut vaikeaan tilanteeseen, jonka autonvalmistajan toimitusjohtaja Thomas Schäfer paljasti tällä viikolla sisäisessä kokouksessaan. ”Kustannukset ovat yksinkertaisesti nousseet liian korkeiksi”, Schäfer kertoi läsnäolijoille, ja pyysi käynnistämään tiukan kulukuurin, jossa etsitään miljardien eurojen säästötoimia.
Synkät näkymät nousivat pintaan tunnin mittaisessa tapaamisessa, johon osallistui yli 2 000 Volkswagenin johtohenkilöä kuluneella viikolla. Pääpaino oli toimitusjohtajan esittelemällä kivikkoisella tiellä, joka Euroopan suurimmalla autonvalmistajalla on edessäpäin.
“Katto on jo tulessa”, Schäfer kuvaili tilannetta johtoryhmälle jatkaen, että “annamme kustannusten nousta aivan liian korkeiksi monilla osa-alueilla”. Hän totesi lisäksi, että seuraavat viikot ja kuukaudet ovat “erittäin vaikeita” yritykselle.
Schäfer pyysi johtajia etsimään nyt kuumeisesti “pieniä voittoja”, ja totesi, että VW ottaa käyttöön uusia “suorituskykyohjelmia”, joiden tavoitteena on säästää autonvalmistajalle jopa 10 miljardia euroa seuraavan kolmen vuoden aikana.
Suosittelemme

Yksi tärkeä tekijä on ollut myynnin hidastuminen Kiinassa, jossa autonvalmistaja on joutunut liittymään talousalueella valtoimenaan riehuvaan pitkittyneeseen hintasotaan. Kilpailu maailman suurimmilla automarkkinoilla on kiristynyt sikäläisten autovalmistajien osuuden kasvaessa. Kiina ei myöskään ole vieläkään toipunut täysin Koronan aiheuttamista vaikutuksista, mikä on heijastunut talouskasvun yleiseen kehitykseen.
Volkswagenin talousjohtaja Patrik Andreas Mayer on kuitenkin omalta osaltaan ruotinut tilannetta, että yhtiön ongelmat ovat paljon syvemmällä sen rakenteissa. Mayer kertoi johtajille, että “autoliiketoimintamme on sairastunut” ja kutsui tilannetta “viimeiseksi hetkeksi ryhtyä toimiin”.
Schäfer on ymmärtänyt tilanteen, jossa ongelmat johtuvat “rakenteista ja prosesseista”, jotka ovat “liian monimutkaisia, hitaita ja joustamattomia”. Hän peräänkuulutti koko johtohenkilöstöltä “tiimihenkeä”, jolla saadaan ”alus oikaistua, ja vältettyä mahdollinen katastrofi”.