Volkswagen julkaisi uuden Passatin ensimmäiset viralliset kuvat – kevyen naamioinnin alla piilevä farmari on reilusti edeltäjäänsä isompi

Volkswagen siirtyy jo lähivuosina pelkästään täyssähköiseen mallistoon, mutta sitä ennen ehditään vielä esitellä muutama täysin uusi polttomoottorimalli. Yksi niistä on lajinsa viimeiseksi jäävä yhdeksännen sukupolven Passat, joka debytoi tulevana syksynä.

Lopullista esittelyä odotellessa VW julkaisi uutuudesta jo ensimmäisiä teknisiä tietoja ja tiiserikuvia, joissa korin linjat ovat enää kevyen naamioteipin peitossa. Nykyiseen Passatiin verrattuna muodot muuttuvat astetta pehmeämmiksi, mutta suurin uudistus on auton korimallivalikoimassa ja mitoissa. Passatia saa nimittäin jatkossa enää Variant-farmarina, joka on kasvanut tuntuvasti joka suuntaan.

Kuva: Volkswagen

Uusi Passat tehdään seuraavan Tiguanin tavoin MQB Evo -nimiselle perusrakenteelle, joten autoissa käytetään paljon samaa tekniikkaa. Passatin pituudeksi kerrotaan 4917 milliä, eli se on venähtänyt peräti 144 millillä edeltäjäänsä verrattuna. Akselivälin osalle kasvua on osunut 50 milliä, kun taas leveyttä on 20 milliä entistä enemmän. Korkeus on puolestaan kasvanut vain seitsemän millin verran. Isompien mittojen ansiosta takapenkin polvitilat ovat 50 milliä, eli juuri akselivälin kasvun verran väljemmät. Tavaratilan perusvetoisuus on puolestaan kasvanut 40 litralla 690 litran volyymiin, ja takapenkin selkänojat kaatamalla ruuma on jo 1920 litran kokoinen. Tämä on 140 litraa isompi luku kuin edeltäjässä.

Kuva: Volkswagen

Kojelautanäkymää hallitsee puolestaan uuden Tiguanin tavoin 10,25-tuumaisen digimittariston ja tablettityylisen 12,9-tuumaisen keskinäytön yhdistelmä. Jälkimmäisen tilalle saa halutessaan myös 15-tuumaisen kosketusnäytön, ja lisäksi tarjolla on esimerkiksi tuulilasin heijastusnäyttö. Käytettävyyden pitäisi olla yksinkertaisempaa kuin viime aikojen muissa Volkkareissa, ja esimerkiksi ratissa on taas perinteiset painikkeet hipaisukytkinten sijasta.

Kuva: Volkswagen

Voimanlähdevalikoima koostuu bensakoneista, miedoista bensahybrideistä sekä pistokehybrideistä dieseliä unohtamatta. Pistokehybridien tehoskaalaksi kerrotaan 204-272 hevosvoimaa, ja pelkällä sähköllä pääsee parhaimmillaan 120 kilometriä. Ajettavuutta ja mukavuutta kohentaa puolestaan mukautuvan iskunvaimennuksen uusin DCC Pro -versio, joka pystyy laskemaan optimaalisen vaimennustason sekunnin murto-osissa.

Lisävarustelistalta löytyvien matriisiledien kaukovalojen mainostetaan puolestaan valaisevan tien jopa 500 metrin päähän. Takavalotkin ovat luonnollisesti ledit, ja ne on yhdistetty toisiinsa nykytrendien mukaisella koko perän halkaisevalla nauhalla. Uusi Passat on seuraavan Skoda Superbin lähisukulainen, mutta Skodasta tarjotaan jatkossakin myös liftback-versiota suositumman farkun rinnalla. Kaikki kolme autoa tehdään samalla tehtaalla Slovakian Bratislavassa.

Kuva: Volkswagen
Kuva: Volkswagen

JÄTÄ VASTAUS

Kirjoita kommenttisi!
Kirjoita nimesi tähän

Aihepiirin uusimmat

Tappaja-auto Christine esitteli korinsa muotoja Järvenpään Autoshowssa

Viime viikonloppuna nähtiin murhanhimoinen siipikaunotar jenkkiautopainotteisessa autonäyttelyssä, jossa paikalla oli myös muita tunnettuja elokuva-autoja.

Pieni voi olla kaunista – Järvenpään Auto Show päätti tasokkaasti harrastekauden

Vielä ennen koronavuosia monen autoharrastajan kausi päättyi syys-lokakuun vaihteessa Lahdessa järjestetyn Jenkkiautonäyttelyn ja X-treme Car Show’n merkeissä. Koronatauon jälkeen Jenkkiautonäyttely pidettiin pienimuotoisemmissa puitteissa Järvenpään Aino Areenalla, ja tänä vuonna jatkettiin samalla paikalla.

Toyotan taskuraketti saa lisää tehoa ja valinnaisen automaattivaihteiston – faceliftatun GR Yariksen esittelyä odotetaan jo lähikuukausina

Toyotan maine on varsin kaukana ajajan autosta, vaikka japanilaismerkin valikoimaan on vuosien saatossa kuulunut myös hienoja sporttimalleja. Viime vuosina Toyotan imago on autoentusiastien keskuudessa kohonnut erityisesti GR Yariksen ansiosta, joka on yksi nykyajan hauskimpia hot hatcheja.

EU höllentää polttomoottoriautoja koskevaa Euro 7 -päästösääntöään

Eurooppalaiset ministerit sopivat lieventävänsä ”likaisia autoja” koskevaa ehdotustaan, joskin rengas- ja jarrupäästöt otetaan edelleen käyttöön.

Tyyliniekan uusimmat