Venäläinen start-up on kehittämässä täyssähköistä kloonia klassisesta Mustangista – auton pitäisi kiihtyä nollasta sataan vain 2,2 sekunnissa

Niin uudet kuin klassisetkin muskeliautot ovat olleet melkoisessa nosteessa viime aikoina. Samaa voidaan sanoa myös täysin päinvastaisesta ilmiöstä, eli sähköautoista. Muutama firma on jo yrittänyt yhdistää nämä ääripäät toisiinsa, jolloin tulokseksi on saatu esimerkiksi sähkötekniikan voimin liikkuvia klassisia Mustangeja. Niistä suurin osa on tehty alkuperäisen auton teräskoriin, mutta Aviar Motors -niminen venäläinen start-up on päätynyt radikaalimpaan ratkaisuun.

Se on nimittäin kehittämässä kokonaan uutta kloonia vuoden 1967 Mustang Fastbackista. Sähkömuskelin kori on tarkoitus tehdä hiilikuidusta, kun taas alusta luodaan alumiinista. Korin muodot seuraavat pääosin historiallista esikuvaa, mutta modernisointiakin on harrastettu. Niinpä Aviar R67 -nimisessä sähkömuskelissa on esimerkiksi ledivalot edessä sekä takana, ja ovenkahvat nousevat esiin korin pinnasta. Tuoretta ulkonäköä saadaan myös 20-tuumaisten takovanteiden avulla.

Aerodynamiikkaankin on panostettu, vaikka yli 50 vuotta vanhan korin perusmuodot ovat kaikkea muuta kuin liukkaat. Aviar on kehittänyt autoonsa esimerkiksi etusplitterin ja takaspoilerin, joka nousee automaattisesti esiin yli 120 km/h:n nopeudessa ja Sport- sekä Race-moodeissa. Lisäksi takahelmaan on integroitu diffuusori, joka luo autoa kohti tien pintaan imevää maaefektiä. Lisäksi ilmanvastusta pienentävät täysin tasainen pohja ja ilmajousitus, joka muuttaa automaattisesti ajokorkeutta nopeuden mukaan.

Sisusta edustaa puolestaan lähes Tesla-maista tyyliä. Keskellä kojelautaa komeilee 17-tuumainen pystysuuntainen kosketusnäyttö, jonka kautta käytetään suurinta osaa auton toiminnoista. Mittaristo on täysin digitaalinen, ja muihin moderneihin herkkuihin lukeutuvat esimerkiksi kaksialueinen automaatti-ilmastointi, 12 suuntaan sähköllä säätyvät ja lämmitettävät penkit, peruutuskamera, panoraamakatto, avaimeton käyttö ja tunnelmavalaistus.

Muskelimuotojen vaatimasta potkusta vastaavat kaksi sähkömoottoria, jotka tekevät Mustang-kloonista nelivetoisen. Kokonaistehoksi kerrotaan hulppeat 840 heppaa, ja maksimivääntö kirjataan 966 newtonmetriin. Auton pitäisi pinkaista näillä voimavaroilla vain 2,2 sekunnissa nollasta sataan, ja kiihdytys nopeusvälillä 72-106 km/h vie kuulemma 1,2 sekuntia. Huippunopeus on puolestaan rajoitettu sähköisesti 250 km/h:n vauhtiin.

Toimintasädettäkään ei tarvitse hävetä, koska sen pitäisi olla peräti 507 kilometriä 100 kWh:n akkupaketin ansiosta. Auto ei ole täysin äänetön, koska siihen aiotaan lisätä legendaarisen Shelby GT500:n murinaa matkiva keinotekoinen äänilähde. Nyt täytyy vain toivoa, että kunnianhimoinen venäläishanke ei jää pelkkien suunnitelmien ja havainnekuvien tasolle.

LähdeCarscoops

Lue lisää