Venäjän romahtanut automyynti on oire maan talouden alati pahenevista ongelmista

Talouden alamäkeä kuvaa myös tilanne, jossa kansalaiset ovat siirtyneet ostamaan Ladoja.

Venäjän aloitettua hyökkäyssotansa Ukrainaan lähes kaikki Yhdysvaltojen vaikutuspiiriin kuuluneet ulkomaiset brändit vetäytyivät Venäjältä. Nyt maan kuukausittainen automyynti on pudonnut noin neljännekseen siitä, mitä se oli ennen sotaa. Tätä pidetään ennen kaikkea osoituksena siitä, kuinka ahtaalle Venäjän talous on ajautunut.

Ennen ”erikoisoperaatiotaan” venäläiset ostivat noin 100 000 ajoneuvoa kuukaudessa. Vähentyneen tarjonnan, ja muiden tekijöiden seurauksena tämä samainen luku on nyt liikkunut enää noin 25 000:ssa myydyssä autossa kuukautta kohti.

“Venäläiset ostavat yksinkertaisesti nykyään vähemmän autoja, piste”, toteaa tilanteesta Yalen tutkija Steven Tian, joka on perehtynyt Venäjän talouden nykytilaan. ”Tämä kertoo venäläisen kuluttajan heikentyneestä asemasta. Kansalaisten ostomieliala on maissa, ja koko maan tilanne koetaan ahdistavana. Venäläiset eivät vain käytä rahaa entiseen malliin.”

Tärkeä syy Venäjän myyntitilastojen nopeaan laskuun on Yhdysvaltojen, sekä sen liittolaisten Euroopassa, Koreassa ja Japanissa määräämä kauppasaarto. Vaikka Venäjällä oli ennen sotaa jonkin verran myös kotimaista teollisuutta, maan kuluttajat suosivat ahkerasti ulkomaisten autonvalmistajien ajoneuvoja.

“Maan tilanne ei johdu pelkästään siitä, että myynti on romahtanut, vaan nyt pannaan joutuneiden ulkomaisten merkkien myynti oli vain niin korkealla tasolla ennen sotaa”, toteaa Tian. “Jos kiertää Moskovaa ja Pietaria huomaa pian, että venäläisen eliitin autot ovat länsimaisten hyvin tuntemia automerkkejä, kuten Porsche, Jaguar, Mercedes-Benz ja niin edelleen. Vain pienituloiset venäläiset ajavat Ladoilla, koska varaa ei ole ulkomaisiin automerkkeihin.”

Suosittelemme

Hyökkäyssodan kurjistamassa taloudessa yhä useammat venäläiset kääntyvät nyt Ladan tai kiinalaisten merkkien, kuten Geelyn puoleen. Jälkimmäisen myynti on kasvanut peräti 88 prosenttia edellisvuodesta, mutta se ei yksistään riitä korvaamaan myyntiä, mitä hyökkäyksen jälkeen on menetetty.

Ulkomaisten ajoneuvojen ja muiden kulutustavaroiden saatavuus on kuitenkin vain yksi pala globaaliksi kietoutuneen talouden palapelistä. Vähentyneen tarjonnan lisäksi venäläiset kamppailevat myös jyrkästi nousevien hintojen, sekä kuluttajien alati heikkenevän mielialan kanssa, mikä luonnollisesti vaikuttaa entisestään negatiivisesti koko talouden kuvaan.

LähdeCarscoops

JÄTÄ VASTAUS

Kirjoita kommenttisi!
Kirjoita nimesi tähän

Aihepiirin uusimmat

Vippaa mulle Viitonen – Renaultin pikkuautoklassikko syntyy uudelleen sähköautona

Renault esitteli kolmisen vuotta sitten konseptin täyssähköisestä retrotyylisestä 5:stä. Tutkielma sai sen verran positiivisen vastaanoton, että tämänvuotisessa Geneven autonäyttelyssä ensi-iltansa saava tuotantomalli näyttää lähes identtiseltä konseptiauton kanssa.

Käytettyjen autojen hinnat lähestyvät Yhdysvalloissa jo pandemiaa edeltänyttä tasoa

Käytettyjen autojen markkinat ovat Yhdysvalloissa vahvassa syöksykierteessä, sillä hinnat ovat jatkaneet jyrkkää laskuaan vuoden 2024 alkupuolella. Yleinen hintataso ei ole kuitenkaan vielä saavuttanut pandemiaa edeltävää tasoa tavallista suuremman kysynnän vuoksi.

Tässä on VW-konsernin ensimmäinen täyssähköinen hot hatch – Cupra Born VZ tarjoilee yli 320 hevosvoimaa

Cupra Born on asemoitu Volkswagen ID.3:n sporttisemmaksi sisarmalliksi, mutta hot hatchin statukseen sähköauton voimavarat eivät ole vielä riittäneet. Asian pitäisi muuttua nyt esitellyn VZ:n myötä.

Talvitestissä Citroën C5 X

Citroën C5 X:n talvitesti piti sisällään 1500 kilometriä matka- ja nurkka-ajoa, talvisään eri olomuodoissa nollakelistä lähes 30 pakkasasteeseen.

Tyyliniekan uusimmat