Valtteri Bottas sai uuden menopelin – Alfa Romeo Giulia GTAm on italialaismerkin rajuin sedan

Alfa Romeo säilyy F1-sarjassa vielä jokusen vuoden, kunnes italialaisbrändiä markkinoiva entinen Sauber-talli siirtyy Audin moottoreihin. Alfan ykköskuskina toimii tälläkin kaudella Valtteri Bottas, joka sai nyt uuden siviilipelin talliinsa.

Bottaksen uusi auto luovutettiin hänelle Alfa Romeon kotimaassa, eli Italian Torinossa sijaitsevassa Stellantis & You Showroomissa. Paikalla olivat formulakuskin lisäksi Alfan toimitusjohtaja Jean-Philippe Imparato ja F1-puolesta vastaava Cristiano Fiorio, joten kyseessä ei ollut ihan tavallinen uuden auton luovutus. Myös Bottaksen uusi Alfa on kaukana tavanomaisesta, vaikka se ei mikään superauto olekaan.

Kuva: Alfa Romeo

Valtteri Bottas sai alleen kaikkein tulisimman neliovisen Alfa Romeon, eli Giulian GTAm-version. GTAm ja sen pykälää käytännöllisempi sisarmalli GTA lanseerattiin yli kaksi vuotta sitten 1960-luvun Giulia GTA:n hengessä. Esikuvasta otettiin muutakin kuin nimi, koska A-kirjain tulee kevennettyä italiaksi merkitsevästä alleggerita-sanasta. Niinpä jo ”tavallisen” GTA:n massasta saatiin viilattua 100 kiloa, ja GTAm pistää vielä paremmaksi esimerkiksi lexanista tehtyjen taka- ja sivulasien myötä.

Lisäksi GTAm:stä on poistettu takapenkki, jonka tilalle on sovitettu turvakaaret. Kisatyyliin sopivasti autossa on myös kuusipistevyöt, ja ulkoa GTAm:n tunnistaa isommasta etusplitteristä sekä hiilikuituisesta takasiivestä. Katulaillista raaseria vauhdittaa jo Giulia Quadrifogliosta tuttu 2,9-litrainen tuplaturbo-V6, joka tuottaa GTAm:ssä 540 hevosvoiman huipputehon. Näillä eväin nollasta sataan -kiihtyvyydeksi luvataan 3,6 sekuntia pelkästä takavedosta huolimatta.

Kuva: Alfa Romeo

Äänimaailmaa kohentaa Akrapovičin titaaniputkisto, ja aktiivisen etusplitterin suunnittelussa on kuulemma hyödynnetty Alfan F1-tiimin taustalla vaikuttavan Sauberin osaamista. GTA:n ja GTAm:n mukana tulee myös ajovarusteita, joille Bottaksella ei liene juuri käyttöä. Erikoismallien omistajiksi päätyvät keräilijät ilahtunevat kuitenkin setistä, joka pitää sisällään GTA-tyyliin maalatun kypärän sekä täyden ajoasun ajohanskoineen ja -kenkineen. Valtteri Bottaksenkin auto on takuuvarma tulevaisuuden keräilykappale, koska Alfa suunnitteli valmistavansa yhteensä vain 500 GTA:ta ja GTAm:ää.

Kuva: Alfa Romeo

JÄTÄ VASTAUS

Kirjoita kommenttisi!
Kirjoita nimesi tähän

Aihepiirin uusimmat

Kimeran uusi tulkinta Lancia 037:stä myytiin jo loppuun – seuraavaksi tulossa ovat nelivetomalli ja rataspesiaali

Markku Alén nimesi aikoinaan Lancia 037:n maailman kauneimmaksi ralliautoksi, ja Lancian taika vetoaa faneihin vielä neljä vuosikymmentä myöhemminkin. Italialaisen Kimeran tekemä moderni EVO37-tulkinta 037:n pohjalta myytiin jo loppuun huimasta hinnasta huolimatta, mutta uusia versioita on luvassa.

ABT esitteli hurjan näköisen XGT:n – Audi R8:n joutsenlaulu on katukelpoinen GT2-luokan kilpuri

Nürburgringin Nordschleifella on viime aikoina bongattu testiajoissa kovasti kilpuria muistuttava Audi R8 kadulle rekisteröitynä. Nyt tuon auton taustat selvisivät, kun Audi-virityspajojen eliittiin kuuluva ABT toi julkisuuteen uusimman luomuksensa.

Audi TT:n taru päättyi – yli 25 vuoden aikana ehdittiin valmistaa reilut 660 000 autoa

Audi TT:n taru päättyi ainakin toistaiseksi neljännesvuosisadan ja tarkalleen 662 762 valmistetun yksilön jälkeen.

Fiatin “Mikki Hiiri” on nyt nimensä kaltainen – uusi Topolino sai ylleen Disney-kuosin

Mikki Hiiri tunnetaan Italiassa Topolinona. Saman lempinimen sai myös vuonna 1936 debytoinut ensimmäinen Fiat 500, ja tällä hetkellä Fiatilla on tuotannossa mikrokokoinen sähköauto nimeltään Topolino.

Tyyliniekan uusimmat