Uusi VW Golf R putkahti julkisuuteen täysin naamioimattomana – nelivetoisen hot hatchin hillitty ulkokuori kätkee alleen 333 hevosvoimaa

Kahdeksannen sukupolven VW Golfin esittelystä on kulunut kohta vuoden päivät. Nelivetoinen R-huippuversio on antanut odottaa vielä itseään, mutta nyt sen kuvat vuosivat nettiin ennen auton virallista lanseerausta.

Volkswagen on jo esitellyt ikonisen GTI:n, GTD:n sekä GTE-hybridin, ja myös R:n tuotannon uumoillaan alkavan aivan näinä päivinä. Auton lanseerauksen piti alun perin tapahtua koronaepidemian vuoksi perutussa Goodwood Festival of Speedissä, mutta nykytilanteessa se esitellään todennäköisesti netin välityksellä lähiviikkojen aikana. Ainakin ulkokuoren osalta tärkeimmät asiat selviävät kuitenkin jo nyt vuotaneista kuvista.

Golf R on aina edustanut muotoilunsa osalta hot hatchien hillityintä päätä, ja nämä perinteet jatkuvat myös uuden sukupolven osalta. Kuvassa esiintyvän mustan auton väri onnistuu piilottamaan loputkin Ärrän erikoispiirteet, joihin kuuluvat isommilla ilmanottoaukoilla höystetty etupuskuri ja puskurin alareunan korinväriset ”nystyrät”.

Sivuprofiilista erottuvat puolestaan maltilliset helmalevikkeet sekä R:n tunnusmerkkeihin kuuluvat alumiininväriset peilinkotelot. Vanteiden design on puolestaan laitettu uusiksi, ja jarrusatulat ovat jälleen siniset nelos- ja viitoskoristen R32:ien tyyliin. Satuloissa komeilee myös VW:n R-divisioonan uusi logo, joka on aiempaa pelkistetympi.

Peräpäätä koristaa hieman edeltäjää isompi kattospoileri, ja takapuskurin alareunaan on integroitu tuttuun tyyliin kiiltävän musta diffuusori. Valkoisen auton neljä putkenpäätä ovat sen verran kookkaat, että ne kuuluvat todennäköisesti lisävarustelistalta löytyvään Akrapovicin putkistoon. Myös sisustasta vuosi nettiin yksi kuva, joka paljastaa uuden Golf R:n spottiratin siniset tehosteet, entistä isommat vaihtoläpyskät ja rei’itetyn nahan.

Suosittelemme

Pellin alla pörisee jo nykymallista tuttu kaksilitrainen turbonelonen, jonka voima ohjataan seitsemänpykäläisen kaksoiskytkinautomaatin kautta kaikille neljälle pyörälle. Teholukeman pitäisi kuitenkin kasvaa 333 hevosvoimaan nykyisestä 300 hepasta, eli Golf R saisi olla ensimmäistä kertaa historiansa aikana Audi S3 -sisarmalliaan tehokkaampi. Juuri lanseeratussa uudessa S3:ssa on nimittäin ”vain” 310 hevosvoimaa.

LähdeCarscoops

Lue lisää