Uusi poni saapuu vanhalle mantereelle – Ford Mustangin Eurooppa-versiota saa ainoastaan veekasilla

Uusin Ford Mustang on ehtinyt olla kotikonnuillaan myynnissä jo jonkin aikaa, ja poniauto saapuu myös Eurooppaan vanhan mantereen tiukoista päästömääräyksistä huolimatta. Teholukemissa ne kuitenkin näkyvät.

Tänä vuonna komeaan 60 vuoden ikään ehtivä Mustang on tätä nykyä maailman myydyin urheiluauto, joten myynti Euroopassakin on lähes kunniakysymys. Ford julkaisi nyt tiedot Euroopassa tarjolla olevista versioista, jotka ovat päällisin puolin lähes identtisiä jenkkimallien kanssa. Mustangia saa tuttuun tyyliin sekä kovakattoisena coupéna että avoversiona, ja edelleen hyvin tunnistettavat muodot ovat kehittyneet astetta särmikkäämpään suuntaan.

Kuva: Ford

Värivalikoima pitää puolestaan sisällään kolme uutta sävyä, jotka tottelevat Blue Ember -, Vapor Blue – ja Yellow Splash -nimiä. Avomallin tehokkaasti eristetyn katon saa nostettua tai laskettua kahdeksassa sekunnissa, ja katon vaatimasta tilasta huolimatta takakonttiin mahtuu vielä kaksi golfbagia. Sisätilojen ratkaisuihin kuuluvat 12,4-tuumainen digimittaristo ja tietoviihdejärjestelmän 13,2-tuumainen ruutu. Android Auto sekä Apple CarPlay liittyvät järjestelmään langattomasti, ja tarjolla on myös 5G-yhteys musiikin striimaamiseksi ja reaaliaikaisen liikenneinformaation näyttämiseksi. Digimittariston grafiikat ovat Unreal Enginen käsialaa, mikä mahdollistaa näyttävyyden ohella lukuisia eri räätälöintimahdollisuuksia.

Kuva: Ford

Edeltäjämallia myytiin Euroopassa turbonelosella ja vapaasti hengittävällä veekasilla, mutta valtaosassa maista myynti painottui vahvasti V8:n suuntaan. Tämän vuoksi uuden Mustangin pellin alle saa vanhalla mantereella enää pelkkiä viisilitraisia kaseja. GT-mallissa myllystä irtoaa 446 heppaa ja 540 newtonia. Ne ovat ihan komeita lukuja, mutta USA:n kotimarkkinoilla sama pannu tuottaa 487 hevosvoimaa ja 562 newtonmetriä. GT:n vaihteistoksi voi valita joko kuusipykäläisen manuaalin tai kymmenvaihteisen automaatin. Mm. Brembon jarrut ja lukkoperän sisältävä Performance Package on autossa vakiona, ja lisävarustelistalta voi vielä poimia tuhat kertaa sekunnissa säätyvän mukautuvan MagneRide-alustan.

Kuva: Ford

Lisätehoa kaipaaville tarjotaan Dark Horsea, jossa viisilitraisesta kasista on kutiteltu 453 hevosvoimaa ja 540 newtonia. Nämäkin lukemat kalpenevat valitettavasti jenkkimallin 507 hepan ja 566 newtonmetrin rinnalla. Hiukkassuodatin ja muut Euroopan määräysten pakottamat muutokset vaativat siis veronsa, mutta Dark Horsessa on täälläkin aivan omat alustan säätönsä. Autossa on myös tuhdimmat kallistuksenvakaimet takana, jykevämmät etuiskunvaimentimet, konehuoneen poikkituki sekä toinen jäykiste peräpäässä. Vanteet ovat 19-tuumaiset, ja rengasmalli on Pirellin P Zero PZ4.

Myös Dark Horseen voi valita eri vaihteistoja, ja Performance Package on vakiona. Sen mukana tulevat moottorin öljynjäähdytin, kevyempi jäähdytin ja taka-akselin jäähdytin. Vakiona ovat myös lukkoperä ja sähkötoiminen driftausjarru, jonka pitäisi helpottaa niin aloittelijoiden kuin kokeneempienkin kahva edellä ajamista. Toisenlaista tekniikka edustavat eri ajoavustimet, kuten esimerkiksi stop and go -toiminnolla varustettu mukautuva vakionopeudensäädin, kaistavahti, peruutuksia turvaava hätäjarrutusavustin sekä liikennemerkkientunnistus nopeusrajoitusavustimella.

Suosittelemme

Kuva: Ford

Monissa Euroopan maissa auton pääsee jo tilaamaan, ja esimerkiksi Saksassa GT:n hinnat alkavat 59 900 eurosta. Itävallassa Mustangista pitää puolestaan pulittaa vähintään 86 000 euroa. Sekin on vähemmän kuin Suomessa, jonka päästöpohjaisen autoveron myötä hintalapussa on 95 508 euron alkaen-lukema.

Kuva: Ford
LähdeCarscoops

Lue lisää