Mitsubishi oli jo vetäytymässä kokonaan Euroopan markkinoilta, mutta ei takavuosien suosikkimerkistä päästykään niin vain eroon. Renaultin, Nissanin ja Mitsubishin muodostama allianssi päätti sen sijaan antaa Mitsulle jatkoaikaa vanhalla mantereella parhaaseen tai pahimpaan badge engineering -tyyliin.
Tästä on jo antanut maistiaisia uusi Mitsubishi ASX, joka on logoja ja muutamaa maskin koristelistaa lukuun ottamatta täysin identtinen Renault Capturin kanssa. Strategia on pitkälti sama kuin Suzukin Toyotalta lainaamissa malleissa, joissa on kuitenkin vaivauduttu muuttamaan edes keulailmettä logojen lisäksi. Mitsubishin kohdalla tämäkin oli ilmeisesti jo liikaa, joten merkki yritetään pitää Euroopassa elossa todellisella säästöliekillä.

ASX:n jälkeen tulossa on seuraavan sukupolven Colt, jonka esittelypäiväksi vahvistettiin nyt 8.6. Mitsubishi julkaisi myös tiiserikuvan uutuutensa takaluukun kannesta, jota koristavat isot Mitsubishi- ja Colt-logotekstit. Niille on tarvetta, koska muuten autoa olisi käytännössä mahdotonta erottaa Renault Cliosta. Tarkemmin sanottuna Colt on identtinen Clion tulevan facelift-version kanssa, jota ei ole myöskään vielä esitelty.
Mitsubishin jo aiemmin julkaisemassa tiiserikuvassa Coltin ja samalla myös Clion tuleva naamailme paistaa kuitenkin jo läpi auton verhoavasta kankaasta. Itse ajovaloumpiot muuttuvat nyky-Clioon verrattuna litteämmiksi, mutta päiväajovalonauhat ottavat entistä isomman siivun puskurista. Toisesta tiiserikuvasta puolestaan selviää, että Coltin maskia koristavat Mitsun logon lisäksi melko isot kromikoristeet.

Mitsubishi on jo vahvistanut, että uuteen Coltiin saa useita eri moottorivaihtoehtoja. Niiden joukossa on myös itselataavaksi mainostettu voimalinja, joka on sama 145-heppainen 1,6-litrainen hybridi kuin Cliossa. Sen alapuolelle sijoittuu todennäköisesti litran kokoinen turboahdettu kolmipytty, jossa on 91 hevosvoimaa. Coltiin lupaillaan myös kattavaa varustelua, joka pitää sisällään esimerkiksi täysdigitaalisen mittariston sekä erilaisia ajoavustimia.
Suosittelemme
Vaikka Mitsubishin viime aikojen uutuudet Euroopan markkinoilla ovat puhdasta badge engineeringiä, merkki on luvannut lanseerata peräti 16 uutta tuotantomallia vuoteen 2025 mennessä. Uuden Coltin myynnin pitäisi alkaa vanhalla mantereella ensi syksynä, ja auto valmistuu samoilla linjoilla Clion kanssa Turkin Bursassa sijaitsevassa tehtaassa.