Uusi katumaasturi ja uusi nimi – Renault Austral astuu ensi vuonna Kadjarin saappaisiin

Renault Kadjar on kuulunut ranskalaisvalmistajan mallistoon jo kuuden vuoden ajan, joten seuraajan aika alkaa olla käsillä. Varsin suosituksi osoittautuneen SUV:n saappaisiin hyppää ensi vuonna täysin uusi malli, joka saa myös uuden nimen.

Renault julkaisi nyt tiiserivideoita, jotka kertovat Kadjarin seuraajan nimen olevan Austral. Nimi on ollut ranskalaisilla ilmeisesti pitkään harkinnassa, koska se on rekisteröity alun perin jo vuonna 2005. Inspiraatio on kuulemma saatu latinan sanasta “australis”. Renaultin mallien nimeämisstrategiasta vastaavan Sylvia Dos Santosin mukaan Austral on sana, joka toimii monissa eurooppalaisissa kielissä.

Muut perustelut ovat suorastaan runollisia. Austral tuo mieleen eteläisen pallonpuoliskon eloisuuden sekä kuumuuden, ja se kutsuu Dos Santosin mukaan matkustamaan. Tämän myötä se sopii kuulemma täydellisesti SUV-luokan autoon, vaikka kyseessä ei olekaan mikään tuntemattomia viidakkoja läpäisevä maasturi. Lisäksi Austral-sana on helppo ääntää monilla eri kielillä.

Renaultin tiiserivideolla näkyy takaluukun kannessa komeilevan Austral-nimilogon ohella muutamia muotoiluyksityiskohtia uuden katumaasturin perästä. Takavalot vaikuttaisivat olevan vastaavat C-kirjaimen muotoiset ledinauhat kuin Captur-pikkuveljessä, ja rekisterikilven syvennys on heti nimilogon alla. Jo aiemmin julkisuuteen putkahtaneiden salavalokuvien perusteella tiedetään puolestaan, että Austral säilyttää Kadjarin kaltaisen perinteisen SUV-siluetin.

Sisätiloihin tulee puolestaan massiivinen tietoviihdejärjestelmän kosketusnäyttö täyssähköisen Megane E-Techin malliin. Renault on jo vahvistanut, että Austral on viisipaikkainen ja sen pituus on tarkalleen 4,51 metriä. Se on siis hitusen suurempi kuin 4,45 metrin mittaan yltävä Kadjar. Tekniikan osalta Australin perusrakenne on todennäköisesti sama kuin nykyisessä Nissan Qashqaissa ja nyttemmin Euroopan markkinoilta poistuneessa X-Trailissa. Pituudeltaan Renault asettuu näiden väliin, eli tarjolla on Qashqaita enemmän tavaratilaa mutta ei X-Trailin kaltaista seitsemänpaikkaisuutta.

Vähintään kevythybriditekniikkaa löytynee Australin perusmalleistakin, ja myös pistokehybridivaihtoehto on tulossa tarjolle. Auton myynti on luvattu aloittaa ensi keväänä, joten virallinen esittely koittaa varmasti jo pikapuoliin.

LähdeCarscoops

1 KOMMENTTI

JÄTÄ VASTAUS

Kirjoita kommenttisi!
Kirjoita nimesi tähän

Aihepiirin uusimmat

Stellantis on valmis kääntämään takkinsa, jos sähköautojen kysyntä sakkaa

Stellantiksen toimitusjohtaja Carlos Tavares on todennut, että maailman kolmanneksi suurin autonvalmistaja on valmis muuttamaan sähköautostrategiaansa ensi vuoden tärkeiden Yhdysvaltojen ja Euroopan vaalien tulosten perusteella.

Tesla Cybertruckin tuotantomalli esiteltiin vihdoinkin – osa lupauksista jäi kuitenkin täyttymättä

Siitä on kulunut jo neljä vuotta, kun Tesla Cybertruckin tutkielma tuotiin julkisuuteen. Monien viivästysten jälkeen nyt on vihdoinkin tuotantomallin esittelyn vuoro.

Uusi Porsche Panamera esiteltiin – iso luksusauto kallistuu nyt kaarteisiin kuin moottoripyörä

Porsche on jo julkaissut monenlaisia tiisereitä kolmannen sukupolven Panamerasta, ja nyt uutuus tuotiin vihdoinkin julkisuuteen. Panamera ei ole täysin uusi auto, mutta sekä tekniikkaa että ulkonäköä on hiottu kattavasti.

Maailman suurin autonvalmistaja kamppailee yhä vaikeuksien kanssa

”Emme ole enää kilpailukykyisiä”, on Volkswagenin toimitusjohtajan viesti, kun yhtiö vähentää henkilöstöä osana 10 miljardin euron säästökuuria.

Tyyliniekan uusimmat