Uusi Ford Tourneo Courier esiteltiin – pakettiautopohjainen pikkutilamalli on monilla markkinoilla ovaalimerkin edullisin henkilöauto

Ford on karsimassa valikoimaansa kovalla kädellä, kun esimerkiksi Fiestan tuotanto päättyy ja Focuskin on kohta historiaa. Entistä ”amerikkalaisemman” malliston edullisimpana henkilöautona toimii Fiestan lopun jälkeen monissa Euroopan maissa juuri esitelty Tourneo Courier.

Vastaavan Transit Courier -pikkupakun pohjalta tehtyyn kulmikkaaseen tilamalliin on yritetty saada katumaasturimaista tyyliä erityisesti Active-varustetasoisena. Maastomeikkimeininkiin kuuluvat esimerkiksi lokasuojanreunojen sekä puskurien muoviverhoukset, ja naamailmeessäkin voi havaita tiettyjä yhtäläisyyksiä esimerkiksi jenkkimarkkinoilla tarjolla oleviin F-sarjan pick-upeihin. Kuvien auton kaksiväriteema on puolestaan kuin Land Rover Defenderistä repäisty.

Kuva: Ford

Vaikka tyyli on jopa hieman isottelevaa, Tourneo Courier on tehty samalle perusrakenteelle tuotannosta poistuvan pikkuautoluokan Fiestan ja Puma-crossoverin kanssa. Sisätilojen pitäisi kuitenkin olla kaikkea muuta kuin pikkuautomaiset, koska esimerkiksi tavaratilan perusvetoisuudeksi kerrotaan 570 litraa ja takapenkit kaatamalla ruuma laajenee yli 2100 litraan. E-Tourneo Courier -sähkömallissa on vielä 44 litran etutavaratila, ja kaikkien versioiden keskikonsolia pystyy räätälöimään siirrettävien elementtien avulla.

Bensaversion vakiovarusteluun kuuluu SYNC4-tietoviihdejärjestelmän kahdeksantuumainen kosketusnäyttö, kun taas E-Tourneossa on 12-tuumainen ruutu myöskin 12-tuumaisen digimittariston parina. Järjestelmä pystyy ottamaan vastaan etäpäivityksiä, ja Android Auto sekä Applen CarPlay yhdistyvät autoon langattomasti. Fordista löytyy myös sisäänrakennettu modeemi, ja ajoavustinvalikoima on kattava varsinkin lisävarustelistalta löytyvän oman pakettinsa myötä.

Kuva: Ford

Bensamallin voimanlähteenä toimii litran kokoinen turboahdettu EcoBoost-kolmipytty, jonka tuottamat 125 hevosvoimaa välitetään etupyörille joko kuusivaihteisen manuaalin tai seitsemänpykäläisen kaksoiskytkinautomaatin kautta. E-Tourneo Courieria vauhdittaa puolestaan 136-heppainen sähkömoottori, joka mahdollistaa 145 km/h:n huippunopeuden. Ajomoodit ovat Normal, Eco sekä Slippery, mutta akkukapasiteetti ja toimintasäde ovat vielä hämärän peitossa.

Bensakoneisen Tourneo Courierin tuotanto alkaa vielä tämän vuoden aikana, mutta sähköversion valmistus pääsee starttaamaan vasta ensi vuoden jälkipuoliskolla yhdessä samaa tekniikkaa hyödyntävän sähkö-Puman kanssa Romanian Craiovassa. Monia muitakin uusia sähkö-Fordeja on vielä tulossa, ja vuodesta 2035 alkaen Euroopassa on tarjolla ainoastaan täyssähköisiä ovaalimerkin edustajia.

Kuva: Ford
Kuva: Ford
LähdeCarscoops

Lue lisää