Uudesta Mercedes CLA:sta annettiin esimakua – täyssähköisellä neliovisella coupélla pitäisi päästä yli 750 kilometriä yhdellä latauksella

Mercedes toi Münchenin autonäyttelyyn sähköautokonseptin, joka antaa jo varsin konkreettista esimakua pikapuoliin tulossa olevasta seuraavan sukupolven CLA:sta. Toimintasädehuolienkin pitäisi ainakin tässä autossa olla menneen talven lumia.

CLA Conceptiksi nimetty tutkielma on peruslinjoiltaan nykyisen CLA:n kaltainen neliovinen coupé, mutta yksityiskohtien osalta moni asia on muuttunut. Ainakin konseptissa on voimakkaammin eteenpäin kallistettu haikeula, ja lukuisilla pienillä tähtiledeillä koristeltu ”maski” on siirtynyt aivan etupuskurin alareunaan. Sen yläpuolella kulkee koko keulan halkaiseva ledinauha, joka ulottuu etuoviin asti. Vastaava nauha löytyy myös auton perästä, ja se sulkee alleen Mersun tähteä muistuttavat taka- sekä etuvalojen ledikuviot.

Kuva: Mercedes-Benz

Valojen ollessa pois päältä ledinauhat kimaltelevat kuulemma kromin tavoin, joten bling blingiä tässä Mersussa ainakin riittää. Tutkielman ovenkahvat on integroitu täysin näkymättömiin, ja 21-tuumaiset pyörätkin jäänevät tyypilliseksi konseptihötöksi animoituja tähtiä näyttävän lasikaton tavoin. Perusmuodot päätyvät kuitenkin hyvin todennäköisesti tuotantoon lähes sellaisenaan, ja sama koskee peräti viidellä ruudulla varustettua kojelautaa.

Kolme keskimmäistä näyttöä hyödyntävät kuulemma stuttgartilaisten täysin uutta MB.OS-käyttöjärjestelmää, jota voi räätälöidä pitkälle omien mieltymysten mukaisesti. Tarjolla on myös virtuaalinen avustaja sekä yksityinen ”taidegalleria” NFT-kuvien näyttämistä varten, joten Stuttgartissa yritetään ainakin olla kovin trendikkäitä digiasioiden suhteen.

Kuva: Mercedes-Benz

Kojelaudan uloimmat näytöt on sijoitettu turbiinimaisten ilmasuulakkeiden sisään, ja samaan syssyyn on sovitettu vielä tunnelmavalaistuskin. Sisätiloja on lisäksi höystetty kaksivärisillä nappanahkapenkeillä, alumiinisilla koristeilla sekä ”kelluvalla” keskikonsolilla, jossa siinäkin on vähintään riittävästi valaistusta. Tekniikan osalta voidaan jo kertoa, että uusi CLA tehdään Mercedes Modular Architecture (MMA) -nimisen perusrakenteen varaan ja autoa tarjotaan kahdella erilaisella akkupaketilla.

Perusmallissa käytetään litiumrautafosfaattia, kun taas huippuversiossa on paremman energiatehokkuuden mahdollistava piioksidianodirakenne. Akkupaketti on Mercedeksen mukaan huomattava pieni ja nykyakkuja kevyempi, koska kennomoduulit on kiinnitetty ruuvien sijasta liimalla. Kapasiteettia ei vielä kerrota, mutta keskikulutuksen pitäisi olla 12 kWh 100 kilometrillä ja WLTP-normin mukaiseksi toimintasäteeksi ilmoitetaan yli 750 kilometriä.

Suosittelemme

Kuva: Mercedes-Benz

Lisäksi käytössä on 800 voltin sähköjärjestelmä ja 250 kilowatin pikalatausteho. Näin 400 kilometrin ajoon tarvittava virta saataisiin ladattua 15 minuutissa. Tutkielmaa vauhdittaa yksi sähkömoottori, joka tuottaa 238 hevosvoiman huipputehon ja painaa alle 110 kiloa. Konseptissa on lisäksi kakkostason autonomisen ajon mahdollistavia avustimia, joiden toiminta perustuu esimerkiksi valotutkaan sekä lukuisiin kameroihin.

Uuden CLA:n tuotantomalli saatetaan esitellä jo lähikuukausien tai viimeistään ensi vuoden aikana. Mercedes karsii kovalla kädellä kompaktiautojen mallistoaan, johon kuuluu tulevaisuudessa CLA:n lisäksi saman auton shooting brake -versio sekä kaksi katumaasturia, eli nykyisten EQA:n ja EQB:n seuraajat.

Kuva: Mercedes-Benz
Kuva: Mercedes-Benz
LähdeCarscoops

JÄTÄ VASTAUS

Kirjoita kommenttisi!
Kirjoita nimesi tähän

Aihepiirin uusimmat

Vippaa mulle Viitonen – Renaultin pikkuautoklassikko syntyy uudelleen sähköautona

Renault esitteli kolmisen vuotta sitten konseptin täyssähköisestä retrotyylisestä 5:stä. Tutkielma sai sen verran positiivisen vastaanoton, että tämänvuotisessa Geneven autonäyttelyssä ensi-iltansa saava tuotantomalli näyttää lähes identtiseltä konseptiauton kanssa.

Käytettyjen autojen hinnat lähestyvät Yhdysvalloissa jo pandemiaa edeltänyttä tasoa

Käytettyjen autojen markkinat ovat Yhdysvalloissa vahvassa syöksykierteessä, sillä hinnat ovat jatkaneet jyrkkää laskuaan vuoden 2024 alkupuolella. Yleinen hintataso ei ole kuitenkaan vielä saavuttanut pandemiaa edeltävää tasoa tavallista suuremman kysynnän vuoksi.

Tässä on VW-konsernin ensimmäinen täyssähköinen hot hatch – Cupra Born VZ tarjoilee yli 320 hevosvoimaa

Cupra Born on asemoitu Volkswagen ID.3:n sporttisemmaksi sisarmalliksi, mutta hot hatchin statukseen sähköauton voimavarat eivät ole vielä riittäneet. Asian pitäisi muuttua nyt esitellyn VZ:n myötä.

Talvitestissä Citroën C5 X

Citroën C5 X:n talvitesti piti sisällään 1500 kilometriä matka- ja nurkka-ajoa, talvisään eri olomuodoissa nollakelistä lähes 30 pakkasasteeseen.

Tyyliniekan uusimmat