Uuden Mini Countrymanin JCW-huippuversio esiteltiin – tehoa on entistä vähemmän

Uusien automallien tehot tuntuvat olevan jatkuvassa kasvussa varsinkin nykyisinä sähköistymisen aikoina. Tähänkin sääntöön löytyy kuitenkin poikkeuksensa, eli tuore Mini John Cooper Works Countryman.

Se on tehty tuttuun tyyliin Minin Countryman-katumaasturin pohjalta, jonka uusin painos on edeltäjiään kulmikkaampi ja jyhkeämpi ilmestys. JCW-sporttiversion erottaa ulkoapäin Chili Red -sävyisistä tehosteista, joita löytyy esimerkiksi etupuskurin kulmista ja peilinkoteloista. Jarrusatulatkin ovat punaiset, ja sama koskee haluttaessa koko auton kattoa. JCW:ssä on lisäksi hiottu C-pilarien koristepaneelien muotoa, ja keulan ledivalot ovat saaneen oman ”JCW Signature Modensa”.

Kuva: Mini

Autossa on myös esimerkiksi musta maski, takavalojen uudet kehykset sekä uusiksi laitetut puskurit. Jo vakiovanteet ovat 19-tuumaiset, ja tuumaa isommat saa lisävarusteena. Sporttimallin statuksesta kertovat myös takadiffuusorin molemmin puolin pilkottavat tuplaputkenpäät, joiden takaa löytyy läpillä varustettu putkisto. Sisustaa on puolestaan höystetty mustilla ja punaisilla koristeilla, JCW:n omilla sporttipenkeillä sekä kojelaudan kaksiväriverhoilulla, joka on tehty kierrätetystä polyesterista.

Kuva: Mini

Auton sisältä löytyy myös moottorin ääntä keinotekoisesti vahvistava generaattori, ja keskinäytön kautta pääsee käsiksi eri ajomoodeihin. Niiden joukkoon kuuluu go-kart-asetus, jonka luvataan terävöittävän ajokokemusta ja vahvistavan moottorin soundia entisestään. John Cooper Works Countrymanin voimanlähteenä palvelee kaksilitrainen turbonelonen, joka on saanut esimerkiksi uudet männät ja kiertokanget sekä tehokkaamman ilmanoton ja dual-drive-tyyppisen turboahtimen.

Kuva: Mini

Tästä huolimatta Euroopan version huipputeho on laskenut tasan 300 heppaan edeltäjän 306 hevosvoimasta. Vääntöäkin on enää 400 newtonia entisten 450 newtonmetrin sijasta. Tämä näkyy myös suorituskyvyssä. Kahdeksanvaihteisella automaatilla varustetun nelivetoisen sportti-SUV:n luvataan kiihtyvän nollasta sataan 5,4 sekunnissa, kun edeltäjän vastaava aika oli vielä 5,1 sekuntia. 250 km/h:n lukemaan rajoitettu huippunopeus on kuitenkin ennallaan.

Suomen tuontisuunnitelmista ja hinnoista ei ole vielä tietoa, mutta ainakin muilla markkinoilla ensimmäisiä autoja odotellaan jälleenmyyjille ensi kevään mittaan.

Kuva: Mini
Kuva: Mini
Kuva: Mini
LähdeCarscoops

JÄTÄ VASTAUS

Kirjoita kommenttisi!
Kirjoita nimesi tähän

Aihepiirin uusimmat

Tältä näyttää maailman kevein Toyota Land Cruiser 70

Kuvassa ei ole maailman vahvimmat miehet, vaan klassisen maastoauton uutuusmallin yksityiskohtainen ja täysikokoinen versio, joka on taitavasti valmistettu styroksista.

Toyota esitteli pienen sähkö-SUV:n konseptin – Volvo EX30:n kilpailija tulee myyntiin jo ensi vuonna

Toyota järjesti Brysselissä Euroopan markkinoille suunnatun tilaisuuden, jossa tuotiin ensimmäistä kertaa julkisuuteen vanhan mantereen asiakkaiden makuhermoon iskevä pieni sähkö-SUV. Tällä hetkellä kyse on vielä tutkielmasta, mutta autoa voidaan odottaa myyntiin jo ensi vuonna.

Vihdoinkin uusi Lancia – täyssähköinen Ypsilon esitellään helmikuussa

Lancialla on hieno historia, mutta viime vuodet ovat olleet melkoista tuskien taivalta perinteikkäälle italialaismerkille. Lancia on myynyt ainoastaan Italiassa pahasti ikääntymään päässyttä Ypsilonia, mutta tilanteeseen on luvassa helpotusta jo pikapuoliin.

Uusi Daihatsu Taft haluaa haastaa jälleen Suzuki Jimnyn maastossa

Daihatsu Taft on jääny Suomessa toistaiseksi aika vieraaksi automalliksi, mutta kyseessä on alkujaan täälläkin paremmin tunnetun Suzuki Jimnyn kilpailija.

Tyyliniekan uusimmat