Uuden Mersu SL:n ensimmäinen tuning-paketti esiteltiin jo ennen auton myynnin alkua – asialla on saksalainen Manhart

Mercedes-Benz SL on kuulunut Stuttgartin merkin kiintotähtiin 1950-luvulta lähtien. Viime aikoina SL:n hohto on kuitenkin alkanut hiipua pahasti, joten apua haettiin sporttidivisioona Mercedes-AMG:n suunnalta.

Keväällä myyntiin tuleva R232 on ensimmäinen SL, jonka kehitystyöstä on vastannut AMG emomerkin sijasta. Auto korvaa samalla myös Mercedes-AMG:n GT Roadsterin, kun taas vastaava coupé saa jatkaa SL:n sisarmallina. Vaikka SL:n mitat ja paino ovat jopa jonkin verran kasvaneet sukupolvenvaihdoksessa, auto on paljon edeltäjäänsä urheilullisempi ilmestys. Tähän vaikuttaa myös takaluukkuun taittuvan peltikaton korvaaminen viimeksi R129-korisessa SL:ssä nähdyllä kangaskatolla.

Vaikka uuden SL:n myynti alkaa vasta kevään mittaan, ensimmäinen virityspaja on jo iskenyt kyntensä autoon. Asialla on saksalainen Manhart, joka on tähän mennessä keskittynyt enemmän arkkivihollinen BMW:n tuotteisiin. Uusi SL ei ole kuitenkaan Manhartin ensimmäinen Mersu, vaan firmalla on jo kokemusta varsinkin AMG:n nelilitraisen tuplaturbokasin virittämisestä.19

Niinpä Manhart SL 800 R:ksi nimetyn luomuksen voimanlähteestä on helppo repiä mallinimen kertomat 800 hevosvoimaa tehtaan jäljiltä olevan SL 63:n 585 hepan sijasta. Maksimivääntö kasvaa puolestaan Manhartin käsittelyssä yli 1000 newtonmetrin lukemaan vakioauton 800 newtonista. Tämä saavutetaan isompien turbojen avulla, ja välijäähdyttimet sekä hiilikuituinen ilmanottokin laitetaan uusiksi moottorinohjassoftan ohella.

Suosittelemme

Suoritusarvoja ei vielä kerrota, mutta jo vakiokuntoinen SL 63 pinkaisee nelivedon avittamana nollasta sataan 3,6 sekunnissa ja yltää 315 km/h:n huippunopeuteen. Moottorivirityksen ohella Manhart madaltaa SL:n alustan, ja muitakin tuning-osia tulee tarjolle. Nyt julkaistuista tietokonemuokatuista kuvista erotuvat ainakin Manhartin omaa designia edustavat kookkaat vanteet, ja mustalle ulkovärille kontrastia antavat kullanväriset raidatkin kuuluvat firman tavaramerkkeihin. Tuning-paketin hintaa ei vielä kerrota, mutta se selvinnee kun lähtökohdan myynti pääsee alkamaan.

JÄTÄ VASTAUS

Kirjoita kommenttisi!
Kirjoita nimesi tähän

Aihepiirin uusimmat

Stellantis on valmis kääntämään takkinsa, jos sähköautojen kysyntä sakkaa

Stellantiksen toimitusjohtaja Carlos Tavares on todennut, että maailman kolmanneksi suurin autonvalmistaja on valmis muuttamaan sähköautostrategiaansa ensi vuoden tärkeiden Yhdysvaltojen ja Euroopan vaalien tulosten perusteella.

Tesla Cybertruckin tuotantomalli esiteltiin vihdoinkin – osa lupauksista jäi kuitenkin täyttymättä

Siitä on kulunut jo neljä vuotta, kun Tesla Cybertruckin tutkielma tuotiin julkisuuteen. Monien viivästysten jälkeen nyt on vihdoinkin tuotantomallin esittelyn vuoro.

Uusi Porsche Panamera esiteltiin – iso luksusauto kallistuu nyt kaarteisiin kuin moottoripyörä

Porsche on jo julkaissut monenlaisia tiisereitä kolmannen sukupolven Panamerasta, ja nyt uutuus tuotiin vihdoinkin julkisuuteen. Panamera ei ole täysin uusi auto, mutta sekä tekniikkaa että ulkonäköä on hiottu kattavasti.

Maailman suurin autonvalmistaja kamppailee yhä vaikeuksien kanssa

”Emme ole enää kilpailukykyisiä”, on Volkswagenin toimitusjohtajan viesti, kun yhtiö vähentää henkilöstöä osana 10 miljardin euron säästökuuria.

Tyyliniekan uusimmat