Tuleeko kulttimaasturi Atlantin tälle puolelle – Bronco sopisi Fordin toimitusjohtajan mukaan myös Eurooppaan

Uudelleen henkiin herätetty Ford Bronco on saanut aikaan melkoisen kuhinan syntysijoillaan USA:ssa. Eurooppaan kulttimaasturia ei aluksi luvattu, mutta nyt kellossa saattaa olla toinen ääni.

1960-luvun ensimmäistä painosta linjoillaan siteeraava Bronco esiteltiin Atlantin toisella puolella viime vuoden kesällä, mutta auton mahdollisesta tulosta Eurooppaan spekuloitiin jo sitä ennen. Ford haki nimittäin toissavuonna oikeutta Bronco-nimen käyttöön vanhalla mantereella, mutta maasturin esittelyn jälkeen annetut kommentit kuulostivat kaikkea muuta kuin rohkaisevilta eurooppalaisten Bronco-fanien korviin.

Auto oli kuulemma kehitetty täysin Pohjois-Amerikan markkinoita varten, ja minkäänlaisia suunnitelmia Euroopassa myyntiä varten ei ollut. Nyt Fordin toimitusjohtaja Jim Farley laukoi kuitenkin toisenlaisia kommentteja brittiläiselle Auto Expressille. Hänen mukaansa Bronco sopisi mainiosti myös Eurooppaan, jossa näkyy esimerkiksi Land Rover Defendereitä runsaasti liikenteessä.

Farley odottaa kuulemma ainoastaan Euroopan Fordin väen mielen muuttumista, mutta asia ei liene aivan prioriteettilistan kärkipäässä. Sinisen ovaalin merkillä on nimittäin suuria vaikeuksia saada Bronconsa niitä odottaville amerikkalaisasiakkaille. Retrohenkisen maasturin irrotettavassa kovakatossa piilevän valmistusvirheen vuoksi jenkkiostajienkin on pitänyt odotella autojansa erityisen pitkään, ja kysyntä on muutenkin tarjontaa suurempaa. Niinpä uusista Broncoista on maksettu huutokaupoissa paljon listahintoja korkeampia summia.

Suosittelemme

Euroopassa lisähaasteita toisivat vielä valmistajakohtaiset hiilidioksidipäästörajat, joiden alittamisen turboahdetulla bensakuutosella varustettu Bronco voisi vaarantaa. Toisaalta kulttimaasturin myyntilukemat jäisivät varmasti melko pieniksi, ja kyseessä olisikin lähinnä Fordin imagoa kiillottava auto esimerkiksi V8-koneisen Mustangin tai GT-superauton tavoin.

LähdeCarscoops

1 KOMMENTTI

  1. Promokuvissa maastovarustettuna näyttävä auto. Kadulla perusmalli näyttää suorastaan arkiselta ilman 35″ renkaita. Bronco on muuten Yhdysvalloissa saatavilla myös nelisylinterisellä 2.3l bensaturbolla.

    Ford Escapeen perustuva pikkuveli Bronco Sport on jo tosi yleinen etenkin nuorilla Yhdysvalloissa. Sen saa 3- ja 4-sylinterisenä ja myisi siten varmaan Euroopassa oikeaa Broncos paremmin.

JÄTÄ VASTAUS

Kirjoita kommenttisi!
Kirjoita nimesi tähän

Aihepiirin uusimmat

EU höllentää polttomoottoriautoja koskevaa Euro 7 -päästösääntöään

Eurooppalaiset ministerit sopivat lieventävänsä ”likaisia autoja” koskevaa ehdotustaan, joskin rengas- ja jarrupäästöt otetaan edelleen käyttöön.

Hyvää syntymäpäivää Rättäri – Citroën 2 CV täyttää 75 vuotta

Kaikkein ikonisimpiin automalleihin kuuluva Rättisitikka, eli virallisemmin Citroën 2 CV on ehtinyt jo 75 vuoden ikään. Citroën juhlistaa merkkipaalua omassa museossaan järjestettävän erikoisnäyttelyn avulla.

Polestar 3:n muotoilija kritisoi perunan muotoisia sähköautoja – ulkonäköä ei pitäisi uhrata aerodynamiikan alttarilla

Monet sähköautot ovat perinnetietoisten silmään vähintäänkin kummallisen näköisiä. Osittain tämä johtuu uutta teknologiaa korostavasta erikoisuudentavoittelusta, mutta tärkeämpi syy löytyy pyrkimyksestä mahdollisimman pieneen ilmanvastukseen.

Skoda on tehnyt jo kolme miljoonaa katumaasturia – jatkoa seuraa muutaman viikon päästä esiteltävän uuden Kodiaqin myötä

Skoda on parhaillaan juhlatunnelmissa. SUV-luokan autot muodostavat tätä nykyä merkittävän osan tšekkimerkinkin myynnistä, ja Skodan tuotantolinjoilta putkahti juuri ulos kolmen miljoonan valmistetun katumaasturin rajapyykin rikkonut yksilö.

Tyyliniekan uusimmat