Toyotan hybridipioneeri siirtyy seuraavaan sukupolveensa – uutta Priusta saa Euroopassa pelkästään pistokehybridinä

Toyota Prius on hybridiautojen todellisia pioneereja, koska se tuotiin markkinoille ensimmäisen kerran vuonna 1996. Nyt Prius siirtyy viidenteen sukupolveensa huomattavasti entistä rauhallisemman oloisen designin myötä.

Neljännen polven Priuksen villit linjat ovat saattaneet karkottaa osan potentiaalisista ostajista, joten uusi painos on piirretty astetta varovaisemmalla kynällä. Litteillä ledivaloilla varustetun keulan linjoissa on selkeitä yhtymäkohtia Japanin sekä Pohjois-Amerikan markkinoille äskettäin lanseerattuun uuteen Crowniin, ja Priuksen perääkin koristaa nyt täysleveä ledinauha. Viisto kattolinja on puolestaan tuttu edeltäjistä, mutta mittasuhteita on viilattu entistä sopusuhtaisemmiksi.

Hybridi on 50 milliä aiempaa matalampi, kun taas akseliväli on kasvanut saman verran. Kokonaispituus on kuitenkin pienentynyt 46 millillä, ja leveys on puolestaan lisääntynyt 22 millin verran. Strategisten mittojen muutoksen myötä Prius näyttää istuvan tiessä entistä tukevammin, ja auto sopii nyt myös konservatiivisempien ostajien makuun. Sisustan designia Toyota luonnehtii Island Architecture -sanoilla. Tämä tarkoittaa kolmea toisistaan erotettua aluetta, eli kuljettajan moduulia, ”kelluvaa” mittaristopaneelia sekä niiden ympäristöä.

Käytännössä sisustan järjestelyt ovat hyvin lähellä Toyotan bZ4X-sähköautossa nähtyjä ratkaisuja, ja sekä mittaristo- että keskinäyttö työntyvät muusta kojelaudasta ylöspäin. Keskinäytön oikeasta alakulmasta löytyy yksi kierresäädinkin, kun taas ilmastoinnin sekä esimerkiksi istuinlämmityksen säädöille on ilahduttavasti maltettu jättää omat nappinsa kojelaudan alareunaan.

Suosittelemme

Euroopan markkinoilla uutta Priusta saa ainoastaan pistokehybridinä. Voimalinjan bensamoottorina palvelee kaksilitrainen nelonen, ja kokonaistehoa riittää 223 hevosvoiman verran. Voimavarat ovat kasvaneet edeltäjään nähden peräti sadalla hepalla, ja nollasta sataan -kiihtyvyys on nyt 6,7 sekuntia edellisen mallin yli 11 sekunnin sijasta. Euroopan markkinoiden pistokehybridissä on 13,6 kilowattitunnin akkupaketti, joka on sovitettu takapenkin alle. Sähköinen toimintamatka on Toyotan mukaan 50 prosenttia pidempi kuin edeltäjässä, jolla pääsee pelkän sähkön voimin noin 50 kilometriä.

Myynti alkaa ilmeisesti ensi keväänä, mikä sopii hyvin yhteen erään varusteuutuuden kanssa. Uuteen Priuksen katolle saa nimittäin lisähintaan aurinkokennopaneelin kevätauringon hyödyntämiseksi energialähteenä.

JÄTÄ VASTAUS

Kirjoita kommenttisi!
Kirjoita nimesi tähän

Aihepiirin uusimmat

Dacian SUV-suosikki uudistuu – kolmannen sukupolven Dusteria saa myös hybridinä

Osittain kierrätysmuovista valmistettu Dacia Duster siirtyy kolmanteen sukupolveensa, joka on edeltäjäänsä näyttävämpi ja sähköisempi.

Stellantis on valmis kääntämään takkinsa, jos sähköautojen kysyntä sakkaa

Stellantiksen toimitusjohtaja Carlos Tavares on todennut, että maailman kolmanneksi suurin autonvalmistaja on valmis muuttamaan sähköautostrategiaansa ensi vuoden tärkeiden Yhdysvaltojen ja Euroopan vaalien tulosten perusteella.

Tesla Cybertruckin tuotantomalli esiteltiin vihdoinkin – osa lupauksista jäi kuitenkin täyttymättä

Siitä on kulunut jo neljä vuotta, kun Tesla Cybertruckin tutkielma tuotiin julkisuuteen. Monien viivästysten jälkeen nyt on vihdoinkin tuotantomallin esittelyn vuoro.

Uusi Porsche Panamera esiteltiin – iso luksusauto kallistuu nyt kaarteisiin kuin moottoripyörä

Porsche on jo julkaissut monenlaisia tiisereitä kolmannen sukupolven Panamerasta, ja nyt uutuus tuotiin vihdoinkin julkisuuteen. Panamera ei ole täysin uusi auto, mutta sekä tekniikkaa että ulkonäköä on hiottu kattavasti.

Tyyliniekan uusimmat