BMW:n M-divisioonan johtoon valittiin jokin aikaa sitten mies nimeltään Frank van Meel, joka toimi aiemmin vastaavassa tehtävässä Audilla. Hän vastasi rinkulamerkin puolella Quattro GmbH:n toiminnasta, joka kehittää Audin RS-malleja M-Bemujen suoriksi kilpailijoiksi. Kaikki RS-Audit raapivat merkin parhaiden quattro-perinteiden mukaisesti joka nurkasta. Esimerkiksi nykyinen RS 6 on jättänyt nelivetonsa ansiosta useimmissa testeissä pahimpiin kilpailijoihin kuuluvan BMW M5:n taakseen, ja Bemari on jäänyt myös myyntiluvuissa Audin varjoon monilla markkina-alueilla.
Niinpä ei ole mikään ihme, että neliveto tekee tuloaan myös BMW:n M-autoihin. Brittiläinen Autocar raportoi, että tulevia Ämmiä tarjotaan jokapyörävetoisina ja niihin tuodaan myös entistä enemmän autonomisen ajamisen mahdollistavaa teknologiaa. M-divisioonan pomo van Meel vakuutti kuitenkin, että tämän ei pitäisi tapahtua ajamisen ilon kustannuksella. Hän vihjasi, että takaveto pysyisi kaikesta huolimatta perusvetotapana ja nelivetoa tarjottaisiin halukkaille lisävarusteena.
Neljän vetävän pyörän tarve johtuu jatkuvasti kasvavista tehoista. Esimerkiksi tulevan M5:n teholukema liikkuu jo 600 hepan tienoilla, ja voiman välittäminen asfalttiin aiheuttaa insinööreille melkoista päänvaivaa. Pitoa, ajovakaudenhallintajärjestelmää ja vääntöä takapyörien välillä jakavaa systeemiä on yritetty optimoida niin pitkälle kuin mahdollista, mutta jossakin vaiheessa on pakko turvautua lisävarusteiseen nelivetoon. Takaveto on ollut tähän mennessä ainoa vaihtoehto filosofisista syistä, mutta 600-hevosvoimaisia takatuuppareita on kuulemma jo nyt hankala myydä esimerkiksi Kanadassa ja Sveitsissä, jossa on kunnon talvi.
M-autojen nelivetoa ei olla kuitenkaan nimeämässä joka nurkasta raapivien tavallisten Bemareiden tyyliin xDriveksi, vaan nelivedossa pitäisi korostaa takapainotteista voimanjakoa. Van Meel ehdottikin systeemin nimeksi esimerkiksi 2+2WD:tä. Puristit voivat kuitenkin huokaista helpotuksesta hybridivoimanlähteiden suhteen. Ämmiin ei ole kuulemma tulossa ainakaan lähivuosina bensakoneita avustavia sähkömoottoreita, koska ne ovat edelleen liian painavia sporttisten ajo-ominaisuuksien kannalta.
Myös autonomisen ajamisen teknologiaa ollaan tuomassa Motorsport-malleihin, mutta esimerkiksi uudessa M5:ssä nähdään vain osa merkin koko avustinarsenaalista. Laajemman vyörytyksen vuoro on vasta myöhemmin, vaikka tekniikka on jo olemassa ja sitä käytetään mm. uuden 5- ja 7-sarjan tavallisissa versioissa. Ensi vuonna myyntiin tuleva tuore M5 voi siis olla tässä mielessä vielä suhteellisen perinteinen tapaus, mutta sitä seuraava sukupolvi on todennäköisesti jo radikaalisti erilainen.