Toivottavasti autonomisen ajamisen tulevaisuus ei näytä tältä – Siemensin Mustang hoiperteli Goodwoodissa kuin rattijuopon ajamana

Automaailman kuumimmat tulevaisuuden teemat ovat viime vuosina olleet sähköistyminen ja autonominen ajaminen. Sähköautot eivät enää pian ole Teslan kaltaisten pioneerien ja isompien merkkien yksittäisten mallien yksinoikeus, vaan niihin ollaan panostamassa todella laajalla rintamalla jo aivan lähiaikoina. Täysin autonominen ajaminen ei sen sijaan ole vielä nurkan takana, vaikka monet merkit tarjoavat jo nyt osittain autonomiseen ajamiseen kykeneviä järjestelmiä.

Niitäkin pidemmälle meneviä systeemejä on jo kehitetty. Niistä esimerkkinä toimii Audin uuteen A8:aan luoma järjestelmä, joka yltää autonomisen ajamisen kolmostasolle. Traffic Jam Pilotiksi kutsuttu systeemi ottaa ajamisen haltuunsa moottoriteiden lisäksi jopa liikenneruuhkissa, mutta sitä ei ole vielä voitu tuoda asiakkaiden ulottuville Euroopan eri maiden lainsäädännön vuoksi. Lakipykälien muutoksia voidaan odotella jo ensi vuodeksi, jolloin järjestelmää päästään hyödyntämään myös todellisissa liikennetilanteissa.

Pitkälle menevissä autonomisen ajamisen systeemeissä hyödynnetään yleensä laserskannereita ja tutkia, jotka pystyvät kartoittamaan auton ympäristöä tarpeeksi nopeasti ja luotettavasti. Autoteollisuuden tärkeisiin alihankkijoihin kuuluva Siemens on sen sijaan kehittänyt GPS-signaaleihin pohjautuvaa teknologiaa yhdessä brittiläisen Cranfieldin yliopiston kanssa. Kehitystyön hedelmiä päätettiin esitellä parhaillaan käynnissä olevassa Goodwood Festival of Speedissä hyvin erikoisella tavalla.

Autonominen tekniikka pakattiin autoon, jolla ei luulisi olevan mitään tekemistä itsenäisen ajamisen kanssa. Siemensin teknologiaa demonstroitiin nimittäin vuoden 1965 Ford Mustangissa, joka sopi toisaalta mainiosti heinäpaalien reunustamalle historialliselle mäkiradalle. Poniauton voimanlähdettä ei sentään lähdetty sähköistämään, eli Mustin kulusta vastasi edelleen jenkkiläinen perinneveekasi.

Suosittelemme

Mustangia ei uskallettu päästää radalle täysin omatoimisesti, vaan kyydissä oli ihmisiä estämässä mahdollisia vaaratilanteita. Jenkkiklassikko starttasi kierrokselleen hyvin rauhallista tahtia kasin lotkotuksen säestämänä. Meno näytti jo pian lähdön jälkeen siltä, kuin ratissa olisi ollut hieman useamman oluen nauttinut kuski. Auto teki välillä äkkinäisiä käännöksiä pois ajolinjaltaan, vaikka edessä ei näkynyt mitään esteitä. GPS-pohjainen tekniikka ei näköjään ollut parhaimmillaan Goodwoodin metsäisellä pihamaalla, ja loppukierroksella auto teki jopa yllättävän koukkauksen suoraan heinäpaaliin.

Suorituksessa oli siis vielä reilusti parantamisen varaa, ja Siemens ilmoittikin optimoivansa vielä järjestelmää seuraavia näytöskierroksia varten. Goodwoodin radalla ei ollut ajon aikana muuta liikennettä, joten mieleen tulee väkisinkin kysymys, kuinka järjestelmä pystyisi toimimaan todellisissa liikennetilanteissa. Kaikesta päätellen on siis vain hyvä, että täysin autonominen ajaminen ei ole arkipäivää vielä lähivuosina.

Aihepiirin uusimmat

Dacian SUV-suosikki uudistuu – kolmannen sukupolven Dusteria saa myös hybridinä

Osittain kierrätysmuovista valmistettu Dacia Duster siirtyy kolmanteen sukupolveensa, joka on edeltäjäänsä näyttävämpi ja sähköisempi.

Stellantis on valmis kääntämään takkinsa, jos sähköautojen kysyntä sakkaa

Stellantiksen toimitusjohtaja Carlos Tavares on todennut, että maailman kolmanneksi suurin autonvalmistaja on valmis muuttamaan sähköautostrategiaansa ensi vuoden tärkeiden Yhdysvaltojen ja Euroopan vaalien tulosten perusteella.

Tesla Cybertruckin tuotantomalli esiteltiin vihdoinkin – osa lupauksista jäi kuitenkin täyttymättä

Siitä on kulunut jo neljä vuotta, kun Tesla Cybertruckin tutkielma tuotiin julkisuuteen. Monien viivästysten jälkeen nyt on vihdoinkin tuotantomallin esittelyn vuoro.

Uusi Porsche Panamera esiteltiin – iso luksusauto kallistuu nyt kaarteisiin kuin moottoripyörä

Porsche on jo julkaissut monenlaisia tiisereitä kolmannen sukupolven Panamerasta, ja nyt uutuus tuotiin vihdoinkin julkisuuteen. Panamera ei ole täysin uusi auto, mutta sekä tekniikkaa että ulkonäköä on hiottu kattavasti.

Tyyliniekan uusimmat