Timanttinen Rellu – täyssähköinen Renault 5 Diamant juhlistaa ikonisen pikkuauton 50-vuotista merkkipaalua

Alkuperäinen Renault 5 viettää tänä vuonna 50-vuotissyntymäpäiväänsä. Juhlan kunniaksi ranskalaismerkki loi autosta sähköisen yksittäiskappaleen yhteistyössä muotoilija Pierre Gonalonsin kanssa.

Renault 5 Diamantiksi nimetty luomus on saanut säilyttää alkuperäisen perusmuotonsa ja suurimman osan koripaneeleista, mutta monia korinosia on viilattu virtaviivaisempaan suuntaan. Esimerkiksi puskurien pinta on tasoitettu, ja takarekisterin paikka on siirretty takaluukun kannesta alemmas puskuriin. Lisäksi sivuhelmat ovat saaneet puskurien kanssa samansävyisen muoviverhouksen.

Kliinin vaikutelman rikkovat ainoastaan kirkaslasiset valot, jotka työntyvät erityisesti edessä ulos kuin sammakon silmät. Niiden on tarkoitus muistuttaa timantteja auton mallinimen mukaisesti. Maskin paikalle on sovitettu puskurien ja monien muiden yksityiskohtien kanssa samansävyinen reikälevy, kun taas ovenkahvoina toimivat kultaiset pallot. Peilitkin ovat retrohenkisen pyöreät, ja vanteet on napattu Viitosen Alpine-versiosta.

Ulkoasu viimeistellään mattapinkillä värillä sekä avautuvalla kangaskatolla, mutta varsinainen show alkaa sisältä. Pierre Gonalons halusi yhdistellä automaailman ja sisustussuunnittelun teemoja, joten esimerkiksi rattina toimii marmoripäällysteisestä hiilikuidusta tehty käärmemainen kiekura. Ovien sisäkahvat, ikkunannostimet sekä vaihteenvalitsin on korvattu kullatuilla messinkipalloilla, ja keskikonsolikin on päällystetty marmorilla.

Suosittelemme

Kojelautaan on puolestaan sovitettu kolme pyöreää digitaalimittaria, ja älypuhelimellekin on löytynyt oma paikkansa keskeltä kojelautaa. Kullansävyisten tehosteiden ohella sisätiloja on höystetty mohairvillaisilla lattiamatoilla, hevosenkarvakankaalla kojelaudassa sekä penkkejä varten räätälöidyllä omalla verhoilukankaallaan. Kaiken tämän jälkeen auton tekniikka on jäänyt sivuosaan, eikä valmistajakaan ole antanut siitä tarkempia tietoja. Se on kuitenkin varmaa, että alkuperäinen polttomoottori on korvattu täyssähköisellä voimanlähteellä.

”Timantti” huutokaupataan syksyllä, ja tuotot käytetään hyväntekeväisyyteen. Tämän ja alkuperäisen Viitosen muistelemisen lisäksi yksittäiskappaleen tarkoituksena on luonnollisesti kääntää ajatukset upouuteen sähkö-5:een, joka tulee lähiaikoina tuotantoon vahvasti retrohenkisenä.

LähdeCarscoops

JÄTÄ VASTAUS

Kirjoita kommenttisi!
Kirjoita nimesi tähän

Aihepiirin uusimmat

Stellantis on valmis kääntämään takkinsa, jos sähköautojen kysyntä sakkaa

Stellantiksen toimitusjohtaja Carlos Tavares on todennut, että maailman kolmanneksi suurin autonvalmistaja on valmis muuttamaan sähköautostrategiaansa ensi vuoden tärkeiden Yhdysvaltojen ja Euroopan vaalien tulosten perusteella.

Tesla Cybertruckin tuotantomalli esiteltiin vihdoinkin – osa lupauksista jäi kuitenkin täyttymättä

Siitä on kulunut jo neljä vuotta, kun Tesla Cybertruckin tutkielma tuotiin julkisuuteen. Monien viivästysten jälkeen nyt on vihdoinkin tuotantomallin esittelyn vuoro.

Uusi Porsche Panamera esiteltiin – iso luksusauto kallistuu nyt kaarteisiin kuin moottoripyörä

Porsche on jo julkaissut monenlaisia tiisereitä kolmannen sukupolven Panamerasta, ja nyt uutuus tuotiin vihdoinkin julkisuuteen. Panamera ei ole täysin uusi auto, mutta sekä tekniikkaa että ulkonäköä on hiottu kattavasti.

Maailman suurin autonvalmistaja kamppailee yhä vaikeuksien kanssa

”Emme ole enää kilpailukykyisiä”, on Volkswagenin toimitusjohtajan viesti, kun yhtiö vähentää henkilöstöä osana 10 miljardin euron säästökuuria.

Tyyliniekan uusimmat