Tiesitkö, että Cadillac teki Trump Editionin jo vuonna 1987 – näitä limoja valmistettiin vain kaksi kappaletta

USA:n presidentti Donald Trump ei ole edeltäjänsä linjoilla juuri missään asiassa, mutta virka-auton osalta perinteet ovat sentään saaneet jatkua. Jo Barack Obamaa kuljetti kuorma-auton alustalle tehty massiivinen, The Beastiksi nimetty Cadillac-limusiini, ja Trump sai saman auton päivitetyn version käyttöönsä vajaa vuosi sitten. Presidentillinen Caddy lienee useimmille tuttu, mutta harva tietää, että Cadillac valmisti Donald Trumpin nimikkoauton jo yli 30 vuotta sitten.

Tuolloin Trump oli vielä liike-elämän magnaatti, joka teki diilin GM:n luksusbrändin kanssa oman Trump Editionin luomiseksi. Hankkeessa oli mukana vielä Dillinger Coachwork -niminen koripaja, joka suunnitteli auton yhteistyössä Donald Trumpin kanssa. Tavoitteena oli luoda maailman ylellisin limusiini, ja myöhemmin samassa sarjassa seurasi lukuisia muitakin Trump-brändättyjä luksustuotteita. Caddy jäi kuitenkin ainoaksi Trumpin mukaan nimetyksi autoksi.

Trump-Cadillaceja piti alun perin valmistaa 50 kappaletta, mutta projekti kuivui pahasti kokoon. Lopulta näitä erikoismalleja saatiin tehtyä ainoastaan kaksi yksilöä, joista toinen majailee nykyään USA:n Illinoisissa Brian Gram -nimisen miehen omistamassa Volo Auto Museumissa. Auto tarjoaa täyslaidallisen 1980-luvun luksusta, jonka hyvän maun mukaisuudesta voidaan kiistellä pitkään. Ainakaan Caddy ei jätä ketään kylmäksi.

Voimakkaasti modifioidun Cadillac Broughamin pellin alla puhisee viisilitrainen kasi, josta irtoaa saastelaitteiden tuloksena vaivaiset 150 hevosvoimaa. Caddyn erikoisuuksiin lukeutuvat mm. kullalla päällystetyt merkit, puhelimen antenni sekä kullanväriset koristeraidat. Jopa avaimet on silattu kullalla, ja takaluukun kannen päällä komeilee taattua kasarityyliä edustava bumerangiantenni. Se palvelee autoon integroitua televisiota, jonka kyljessä on tietysti myös videonauhuri.

Suosittelemme

Sisusta on vedetty muutenkin kunnolla överiksi. Kullalla päällystetyt koristeosat saavat kontrastia ruusupuusta, ja nahka on italialaista alkuperää. Jalat voi puolestaan laskea upottavaan villamattoon, ja virvokkeet tulevat alkoholinannostelijan kautta. Caddyn herkkuihin kuuluvat myös kokoon taittuvat piknik-pöydät, aikansa huipputasoa edustaneet Blaupunktin stereot, paperisilppurilla varustettu faksi ja lankapuhelin. Tilastakaan ei pitäisi tulla pulaa, koska katon takaosaa on korotettu silinterihattujen mahduttamiseksi kyytiin.

Aihepiirin uusimmat

Tappaja-auto Christine esitteli korinsa muotoja Järvenpään Autoshowssa

Viime viikonloppuna nähtiin murhanhimoinen siipikaunotar jenkkiautopainotteisessa autonäyttelyssä, jossa paikalla oli myös muita tunnettuja elokuva-autoja.

Pieni voi olla kaunista – Järvenpään Auto Show päätti tasokkaasti harrastekauden

Vielä ennen koronavuosia monen autoharrastajan kausi päättyi syys-lokakuun vaihteessa Lahdessa järjestetyn Jenkkiautonäyttelyn ja X-treme Car Show’n merkeissä. Koronatauon jälkeen Jenkkiautonäyttely pidettiin pienimuotoisemmissa puitteissa Järvenpään Aino Areenalla, ja tänä vuonna jatkettiin samalla paikalla.

Toyotan taskuraketti saa lisää tehoa ja valinnaisen automaattivaihteiston – faceliftatun GR Yariksen esittelyä odotetaan jo lähikuukausina

Toyotan maine on varsin kaukana ajajan autosta, vaikka japanilaismerkin valikoimaan on vuosien saatossa kuulunut myös hienoja sporttimalleja. Viime vuosina Toyotan imago on autoentusiastien keskuudessa kohonnut erityisesti GR Yariksen ansiosta, joka on yksi nykyajan hauskimpia hot hatcheja.

EU höllentää polttomoottoriautoja koskevaa Euro 7 -päästösääntöään

Eurooppalaiset ministerit sopivat lieventävänsä ”likaisia autoja” koskevaa ehdotustaan, joskin rengas- ja jarrupäästöt otetaan edelleen käyttöön.

Tyyliniekan uusimmat