Tekeekö kasariklassikko paluun – Ferrari saattaa valmistella modernia tulkintaa legendaarisesta F40:stä

Vuonna 1987 esitelty Ferrari F40 sai kunnian olla viimeinen Maranellon katuori, jonka itse Enzo Ferrari hyväksyi tuotantoon. F40 jätti autohistoriaan lähtemättömän jäljen myös brutaalin tuplaturbotekniikkansa myötä, joka mahdollisti yli kolmen vuosikymmenen takaiselle superautolle hurjan 325 km/h:n huippunopeuden.

Sittemmin Ferrarin lippulaivamallit siirtyivät vaparikoneisiin, joiden säyseämpi luonne mahdollisti helpomman ajettavuuden normaaliliikenteessä. Viime vuosina Maranellon merkki on kuitenkin hyödyntänyt jälleen tupla-ahdettua tekniikkaa V8-koneisissa malleissaan. F40:n brutaali turboviive on enää kaukainen muisto, mutta teholukemiltaan nykyiset aloitusmallitkin jättävät kasariklassikon taakseen.

Ferrari on silloin tällöin toteuttanut ainutlaatuisia yksittäiskappaleita hyvien asiakkaidensa toiveesta, ja nyt tällainen projekti saattaa olla jälleen esittelyvuorossa. The Supercar Blog tietää kertoa, että maranellolaisten Special Projects -divisioona olisi valmistellut jo jonkin aikaa SP42-nimistä uniikkia superautoa, jonka inspiraatio on haettu F40:stä. Jos huhut pitävät paikkansa, auto tuodaan julkisuuteen jo lähipäivinä.

SP42:ta vauhdittaa kasariklassikon tavoin tuplaturbokasi, joka on kuitenkin tässä tapauksessa hyvin todennäköisesti lainattu uudesta F8 Tributosta. Siinä myllystä kirnutaan 710 hevosvoiman huipputeho ja 770 newtonmetrin maksimivääntö, mutta yksittäiskappaleessa potkua saattaa olla vielä hieman enemmän.

Suosittelemme

F40:n muotoilun mieleenpainuvin piirre oli massiivinen takasiipi. 2000-luvun puolella Ferrari on luopunut takaspoilereista entistä tehokkaampien diffuusorien myötä, mutta ehkäpä SP42:n peräpää saa vielä kunnon siiven F40:stä muistuttamaan.

Uusi yksittäiskappale sopisi hienosti Ferrarin SP-erikoismallien sarjaan, joiden joukkoon kuuluu esimerkiksi viime vuonna esitelty P80/C. 488 GT3 -kilpurin pohjalta tehty superauto sai innoituksensa 1960-luvun 330 P3/P4:stä ja Dino 206 S:stä, joten ehkäpä nyt on 1980-luvun F40:n vuoro toimia inspiraation lähteenä.

LähdeCarscoops

Lue lisää