Tästä ei sähköauto enää söpömmäksi muutu – uusi Fiat Topolino tuo klassisen 500 Jollyn perinteet nykyaikaan

Automaailmassa liikkui jo viime vuonna huhuja, että Fiat on kehittämässä omaa versiotaan mopoautojen luokkaan kuuluvasta täyssähköisestä Citroen Amista. Perinteikkään Topolino-nimen saaneesta uutuudesta julkaistiin nyt ensimmäinen kuva, ja lopullinen lanseerauskin lienee vuorossa jo pikapuoliin.

Pientä hiirtä tarkoittava Topolino on autohistoriaa tunteville tuttu vuosina 1936-1955 valmistetun ensimmäisen 500:n lempinimenä. Uuden Topolinon muodot ovat sen sijaan saaneet vahvoja vaikutteita alkuperäisen Topolinon seuraajasta, eli vuonna 1957 lanseeratusta ”Nuova” 500:sta. Pikkuruinen sähkökulkine on ainakin keulailmeeltään retrompi kuin 500:n modernit tulkinnat, mutta peräpään design jää vielä nähtäväksi.

Kuva: Citroen

Citroen Amissa ja sen badge engineering -versio Opel Rocks-e:ssä käytetään kustannussyistä samoja koripaneeleita sekä edessä että takana, mutta Fiatiin on raaskittu tehdä ainakin täysin oma keulapalansa. Toivoa siis sopii, että myös peräpään design saisi edustaa täysillä italialaista retrotyyliä. Topolinon erona sisarmalleihin on lisäksi klassisia esikuvia kunnioittava avattava kangaskatto, ja kuvan autosta puuttuvat myös ovet klassisen 500:n Jolly-rantaversion tyyliin.

Retrotyyliin vaikuttavat vahvasti myös alkupään ”Nuova” 500:t mieleen tuova vihreä pastelliväri, kromiosien modernina tulkintana toimivat hopeanväriset koristeet, klassisia peltivanteita imitoivat koristekapselit sekä iloisen raidallinen sisustus. Tekniikka on peräpään designin tavoin vielä hämärän peitossa, mutta suuria yllätyksiä ei liene odotettavissa.

Kuva: Fiat

Topolinokin kuuluu täyssähköisten mopoautojen kategoriaan, ja voimanlähteenä toimii hyvin todennäköisesti kahdeksan hevosvoimaa tuottava sähkömoottori yhdistettynä 5,5 kWh:n akkuun. Näillä eväillä ylletään 45 km/h:n lukemaan rajoitettuun huippunopeuteen ja parhaimmillaan noin 70 kilometrin toimintasäteeseen.

Fiatin mukaan Topolinon tavoitteena on saada etenkin nuoret rakastamaan jälleen autoja, joten mopoautojen käyttäjäkunta on selvästi kulkineen ykköskohderyhmä. Näin tyylikäs laite löytäisi varmasti monia muitakin ostajia, ja Topolino onkin helppo kuvitella vaikkapa Italian Amalfin rannikon näyttäytymisvälineeksi tai Loma Roomassa -leffan uudelleentulkintaan. Suomen ilmastoon oveton versio ei olisi aivan ykkösvaihtoehto, mutta todennäköisesti Topolinoa saa myös katetumpana mallina.

Kuva: Fiat
Kuva: Fiat
LähdeCarscoops

JÄTÄ VASTAUS

Kirjoita kommenttisi!
Kirjoita nimesi tähän

Aihepiirin uusimmat

Kiinalaiset sähköautot valtaavat maailmaa, mutta Yhdysvalloissa niitä ei ole nähty

Arvioiden mukaan Kiina tuottaa jo 60 prosenttia kaikista myydyistä sähköautoista tänä vuonna. Pohjois-Amerikassa kadut kuitenkin kumisevat tyhjyyttään kiinalaisista sähköautoista.

DEFA Power: Älykäs ja edullinen sähköauton latausasema

DEFA toi tänä vuonna markkinoille uuden latausaseman kiinteällä latauskaapelilla. Uusia sähköautojen latausasemia julkaistaan ​​koko ajan, eikä valinta ole kuluttajana helppoa. Hinnat ja ominaisuudet vaihtelevat paljon.  DEFA...

Sähköautokanta jatkaa kasvuaan – näitä sähköautoja rekisteröidään eniten Suomessa

Suomen täyssähköisten autojen osuus autokannasta jatkaa kasvuaan. Tuoreessa Sähköinen liikenne ry:n teettämässä raportissa kerrotaan, että jo yli joka kolmas Suomen teillä liikkuva sähköauto on...

Kerrankin kevyt sähköauto – David Brownin muokkaama klassikko-Mini painaa vain 640 kiloa

Suurin osa sähköautoista on merkittävästi polttomoottorivastineitaan painavampia möhkäleitä, mikä on melkoisessa ristiriidassa ympäristöä säästävän ekoauton idean kanssa. Asia on kuitenkin toisin, kun sähköauton lähtökohta on esitelty vuonna 1959.

Tyyliniekan uusimmat