Tässä se nyt vihdoin on – VW ID. Buzz tuo hippibussin sähköaikaan

Tuskin juuri minkään muun auton kohdalla matka ensimmäisestä tutkielmasta tuotantomalliksi on kestänyt yli 20 vuotta. Volkkarin klassisen hippibussin uudelleentulkinnan osalta näin kuitenkin kävi, jos ensimmäiseksi konseptiksi lasketaan vuonna 2001 esitelty Microbus.

Kymmenen vuotta myöhemmin vuorossa oli pienempi Bulli samasta aiheesta, ja vuonna 2016 siirryttiin sähköön tuolloin lanseeratun BUDD-e-nimisen tutkielman myötä. Seuraavana vuonna nähtiin puolestaan I.D. Buzz, jonka pohjalta nyt esitelty tuotantomalli kehitettiin. Tätä taustaa ja uutuudesta jo julkaistuja lukuisia tiiserikuvia vasten mitään suuria yllätyksiä ei enää paljastunut, eli ID. Buzziksi nimetty tuotantoauto yhdistelee sopivassa suhteessa klassista T1-tyyliä digiaikaan.

Tekniikkakin on hyvin odotettavaa, eli sähköbussin alta löytyy VW:n muissakin sähköautoissa palveleva MEB-perusrakenne. Lanseerausmalli on klassisen esikuvan tavoin takavetoinen, ja taka-akselille sijoitettu sähkömoottori tuottaa 204 hevosvoimaa sekä 310 newtonmetriä. Kiihtyvyysarvoja ei vielä kerrota, mutta 145 km/h:n lukemaan rajoitettu huippunopeus on jo tiedossa. Akkupaketin bruttokapasiteetti on 82 kWh, ja pikalatauksella akku täyttyy parhaimmillaan puolessa tunnissa viiden prosentin varaustasosta 80 prosenttiin.

Ensi vuonna tarjolle tulee muitakin akkuvaihtoehtoja, ja sama koskee myös pidemmällä akselivälillä varustettua seitsemänpaikkaista versiota. Aloitusmalli on kaksirivinen viisipaikkainen, ja myöhemmin lyhyempiakselivälisestä mallista tulee saataville myös kolmirivinen kuusipaikkainen versio. Käytännöllisyyttä kohentavat molemmilta kyljiltä löytyvät liukuovet, ja takapenkkiä eteen liu’uttamalla tavaratilan vetoisuus kasvaa parhaimmillaan 1121 litraan. ID. Buzzin pituus on noin 4,7 metriä, eli se on 19 senttiä T6-korista pakuvolkkaria lyhyempi. 2988 millin akseliväli on kuitenkin sama molemmissa autoissa.

Suosittelemme

Sähköbussiin saa kaikkiaan 11 eri värivaihtoehtoa, joista neljä on kaksivärisiä. Perusmalleissa on 18-tuumaiset peltivanteet, mutta lisävarustelistalta voi ruksia parhaimmillaan 21-tuumaiset alumiinivanteetkin. Sisätiloissa nahka on korvattu vegaanisella vaihtoehdolla, ja siellä on käytetty myös monia kierrätysmateriaaleja.

Perustasolla sekä mittaristo että keskinäyttö ovat 10-tuumaiset, mutta tietoviihdejärjestelmän ruuduksi saa myös 12-tuumaisen vaihtoehdon. Hankalasti käytettävät liukukytkimet ovat valitettavasti korvanneet tässäkin Volkkarissa ilmastoinnin säätönupit, mutta vakiovarusteinen puhelimen langaton latausmahdollisuus, monet latauspistokkeet ja takapenkkiläisten kääntyvät pöydät ansaitsevat positiivisen maininnan.

Tila-autojen luokkaan laskettavan ID. Buzzin lisäksi tarjolle tulee sähköpakettiauto ID. Buzz Cargo. Sen etutuhdolle sopii joko kaksi tai kolme matkustajaa, ja erilaisilla kiinnitys- ja kuormausratkaisuilla varustettu tavaratila on eristetty ohjaamosta väliseinällä. Pakussa on vakiona vain yksi sivuliukuovi, mutta lisähintaan sellaisen saa toisellekin kyljelle. Sekä ID. Buzzin että Cargo-version tuotanto alkaa Saksan Hannoverin tehtaalla vielä tämän vuoden ensimmäisen puoliskon aikana, mutta saataville auto tulee vasta vuoden kolmannen kvartaalin mittaan.

LähdeCarscoops

JÄTÄ VASTAUS

Kirjoita kommenttisi!
Kirjoita nimesi tähän

Aihepiirin uusimmat

Uusi Daihatsu Taft haluaa haastaa jälleen Suzuki Jimnyn maastossa

Daihatsu Taft on jääny Suomessa toistaiseksi aika vieraaksi automalliksi, mutta kyseessä on alkujaan täälläkin paremmin tunnetun Suzuki Jimnyn kilpailija.

Dacian SUV-suosikki uudistuu – kolmannen sukupolven Dusteria saa myös hybridinä

Osittain kierrätysmuovista valmistettu Dacia Duster siirtyy kolmanteen sukupolveensa, joka on edeltäjäänsä näyttävämpi ja sähköisempi.

Stellantis on valmis kääntämään takkinsa, jos sähköautojen kysyntä sakkaa

Stellantiksen toimitusjohtaja Carlos Tavares on todennut, että maailman kolmanneksi suurin autonvalmistaja on valmis muuttamaan sähköautostrategiaansa ensi vuoden tärkeiden Yhdysvaltojen ja Euroopan vaalien tulosten perusteella.

Tesla Cybertruckin tuotantomalli esiteltiin vihdoinkin – osa lupauksista jäi kuitenkin täyttymättä

Siitä on kulunut jo neljä vuotta, kun Tesla Cybertruckin tutkielma tuotiin julkisuuteen. Monien viivästysten jälkeen nyt on vihdoinkin tuotantomallin esittelyn vuoro.

Tyyliniekan uusimmat