Tässä on yksi maailman lyhyimmistä Saabeista – norjalaisrakentajan 99-sportticoupé on vain 3,90 metrin mittainen

Saab lähti mukaan pykälää isompien autojen luokkaan, kun täysin uusi 99 esiteltiin vuonna 1968 tutun ja turvallisen 96:n rinnalle. Vuoteen 1984 asti tarjolla ollut Ysiysi oli alkuperäismuodossaan reilun 4,3 metrin pituinen, mutta tämän jutun yksilö on reilusti lyhyempi.

Erikoinen sportticoupé ei ole tehtaan jäljiltä, vaan se on norjalaisen peltisepän käsialaa lähes 30 vuoden takaa. Per Ekstrøm -niminen kaveri otti lähtökohdakseen vanhan 99:n, jolle hän halusi antaa modernimman ulkoasun. 1990-luvulla valmistunut projekti vaati peräti 2500 työtuntia, joiden kuluessa keitokseen yhdisteltiin rankasti muokattujen peltiosien lisäksi komponentteja Saabin useista eri malleista.

Mittasuhteiden kannalta tärkeintä oli kuitenkin koko komeuden pätkäiseminen vain 3,9-metriseksi. Lyhentäminen tehtiin etuoven takaa, jolloin auto sai erityisen napakan oloisen peräpään. Saabista tuli lähes aikansa pikkuautojen kokoinen, koska esimerkiksi 1980-luvun suosituimpiin pikkuisiin kuulunut Peugeot 205 oli vain 20 senttiä lyhyempi. Toisaalta Ekstrøm teki myös päinvastaisia toimenpiteitä, koska esimerkiksi konepeltiä jatkettiin alkuperäistä pidemmäksi.


Tämä oli tarpeen, jotta auton rakentamishetkellä upouudesta 9000:sta lainatut etuvaloumpiot saatiin sovitettua luomukseen. Myös spoilerit ovat peräisin Ysitonnisesta, kun taas vanteet ja puskurit napattiin 900 Turbosta. Takavalot vaikuttaisivat puolestaan olevan peräisin facelift-mallisesta 9000 CS:stä etuvalojen tavoin. Korimuutokset viimeisteltiin katon seitsemän sentin choppauksella, jotta rankasti lyhennetty auto ei näyttäisi liian korkealta.





Kojelauta lainattiin Ysisatasesta, kuten myös nokalla muriseva turbokone. Alun perin vuoden 1991 900 Turbossa palvellut mylly sopi paikoilleen vasta, kun Ekstrøm oli muokannut korin rintapeltiä. Tuhannet työtunnit eivät menneet hukkaan, koska Per Ekstrømin CX:ksi nimeämä luomus valittiin aikanaan maailman upeimmaksi Saabiksi merkin syntysijoilla Ruotsin Trollhättanissa järjestetyssä Saab-fanien kokoontumisessa.

>
LähdeAuto Bild
Turo Leppänen
Turo Leppänen on ansioitunut autotoimittajamme, jonka pintaa syvemmälle meneviä kirjoituksia olemme saaneet lukea aiemmin Jokamies-verkkolehdessä ja muissa tunnetuissa alan julkaisuissa. Vapaa-ajalla Turo pitää huolta perheestään, yli tuhannen pienoisauton kokoelmastaan, sekä avokattoisesta saksalaisvalmisteisesta harrasteautostaan.

2 KOMMENTIT

  1. Teidän pitää oikaista maailman kaikkien muiden automedioiden levittämä tieto, että Pärre on norjalainen.
    “Saab designed and built by a guy from Oslo, Norway, called Per Ekstrøm”

    • Hei,

      ja kiitos palautteesta! Auto Bildin lähdeartikkeli johti harhaan, mutta nyt on korjattu juttuun.

JÄTÄ VASTAUS

Kirjoita kommenttisi!
Kirjoita nimesi tähän

Videot

Uusimmat

Legendaarinen AC Cobra tekee paluun – tarjolla myös täyssähköinen versio

Legendaarinen 60-luvulla ensimmäisen kerran esitelty urheiluauto AC Cobra tekee paluun markkinoille, mutta tällä kertaa V8-moottorin tilalle on tarjolla sähkömoottori. Ensimmäisen...

Tyylillä asfalttiviidakkoon – kasvojenkohotuksen saaneen Bentley Bentaygan erottaa parhaiten takapäästä

Katumaasturien suosion puolesta puhuu monta asiaa. Yksi niistä on se, että jopa Bentleyn myydyin malli edustaa nykyään tätä kategoriaa....

Audin suosikki-SUV sai faceliftin – uutta nokkaa täydentävät perässäroikkujia varoittavat takavalot

Audin suosittu Q5-katumaasturi on edennyt tätä nykyä toiseen sukupolveensa, joka on ollut markkinoilla kolmisen vuotta. Nyt SUV saa faceliftin,...

Bongaatko erot – Suzukin uusi hybridi-SUV on Toyota RAV4 valepuvussa

Suzukilla on oma ostajakuntansa myös Euroopan markkinoilla, vaikka merkin mallivalikoima on todella pieni isompiin tekijöihin verrattuna. Nyt Suzukin tarjonta...

Ferrari Testarossa oli 80-luvun väärinymmärretty autoikoni

Moni 80-luvulla elänyt muistaa Ferrari Testarossan lukuisista julisteista, pienoisautoista ja tietenkin myöhäisillan tv-viihteenä Miami Vicesta. Miksi jotkut ovat kuitenkin...

Suosittelemme

Tänään ranteessa: Bell & Ross BR 03-92 Diver Black Matte

Ranskalainen Bell & Ross on osoittanut viime vuosien aikana kuuluvansa markkinoiden kiinnostavimpiin kellonvalmistajiin, joka...

Esittelyssä maailmanmatkaajan kello: Citizen Satellite Wave GPS Eco-Drive

Kellovalmistaja Citizenin historia alkoi jo vuonna 1918, kun Shokosha Watch Research Institute -kellotehdas perustettiin...