Tässä on Volvon seuraava suosikkifarkku – katso ensimmäiset kuvat uudesta V60:stä

Volvolla on ollut viime vuosina todella kova vauhti päällä. Kiinalaisen Geelyn omistuksessa nykyään oleva ruotsalaismerkki on lanseerannut markkinoille menestyksekkäitä uutuuksia yksi toisensa jälkeen. Niistä monet ovat olleet katumaastureita, mutta Volvon varsinaista ydinosaamista ainakin historian valossa on kartanoautoiksikin nimettyjen farmarien valmistaminen. Niistä viimeisin on iso V90, jota on luonnehdittu jopa tämän hetken parhaimman näköiseksi farkuksi.

Auton V60-pikkuveli on edustanut sen sijaan vielä Volvon entistä muotoilusuuntaa, mikä on näkynyt farmarin pehmeänpyöreissä linjoissa. V60:n tavaratilakin on ollut varsin pieni moniin kilpailijoihin verrattuna, mutta nämä asiat korjaantuvat pian. Seuraavan sukupolven V60 on nimittäin jo lähtökuopissaan, ja auto tuodaan julkisuuteen ensi viikolla ennen Geneven autonäyttelyssä tapahtuvaa ensiesittelyä.

Volvon uuden farkun ensimmäiset kuvat vuosivat kuitenkin julkisuuteen jo nyt. Niistä huomaa heti, että sukunäkö V90:n kanssa on ilmeinen. V60:n takalasi on kuitenkin astetta pystymmässä kulmassa, minkä pitäisi kohentaa tavaratilan volyymiä edeltäjään verrattuna. Toinen silmiinpistävä piirre on suorastaan superpitkä akseliväli, joka parantaa takapenkkiläisten tiloja. Kuvissa oleva yksilö lienee R Design -sporttiversio, mistä kielivät perusmallia urheilullisemman oloiset helmat ja peräpään neljä putkenpäätä.

V60 tehdään saman SPA-perusrakenteen varaan kuin muutkin isot Volvot, ja pellin alla ei nähdä kaksilitraisia nelosia isompia moottoreita. Tarjolle tulee ainakin kaksi tuolla iskutilavuudella varustettua dieseliä ja samankokoinen bensaturbo. Tulossa saattaa olla myös 1,5-litraista kolmipyttyä ja sähkömoottoria hyödyntävä hybridisäästöpossu. Valikoiman kruunuksi asettuu puolestaan T8:ksi nimetty tehohybridi, jossa on noin 400 hevosvoiman kokonaisteho ja neliveto tupla-ahdetun kaksilitraisen bensanelosen ja sähkömoottorin myötä.

Suosittelemme

Volvo esittelee Genevessä ensin V60-farmarin, mutta myös S60-sedan saa jatkoa. Se lanseerataan todennäköisesti pian V60:n jälkeen, ja porrasperän muotoilusta löytynee monia yhtäläisyyksiä isoon S80:een. Uusissa Volvoissa on siis varsin vahvaa sukunäköä, mutta samaa voidaan sanoa myös pahimpina kilpailijoina toimivista saksalaisista premium-merkeistä.

LähdeCarscoops

Aihepiirin uusimmat

Tältä näyttää maailman kevein Toyota Land Cruiser 70

Kuvassa ei ole maailman vahvimmat miehet, vaan klassisen maastoauton uutuusmallin yksityiskohtainen ja täysikokoinen versio, joka on taitavasti valmistettu styroksista.

Toyota esitteli pienen sähkö-SUV:n konseptin – Volvo EX30:n kilpailija tulee myyntiin jo ensi vuonna

Toyota järjesti Brysselissä Euroopan markkinoille suunnatun tilaisuuden, jossa tuotiin ensimmäistä kertaa julkisuuteen vanhan mantereen asiakkaiden makuhermoon iskevä pieni sähkö-SUV. Tällä hetkellä kyse on vielä tutkielmasta, mutta autoa voidaan odottaa myyntiin jo ensi vuonna.

Vihdoinkin uusi Lancia – täyssähköinen Ypsilon esitellään helmikuussa

Lancialla on hieno historia, mutta viime vuodet ovat olleet melkoista tuskien taivalta perinteikkäälle italialaismerkille. Lancia on myynyt ainoastaan Italiassa pahasti ikääntymään päässyttä Ypsilonia, mutta tilanteeseen on luvassa helpotusta jo pikapuoliin.

Uusi Daihatsu Taft haluaa haastaa jälleen Suzuki Jimnyn maastossa

Daihatsu Taft on jääny Suomessa toistaiseksi aika vieraaksi automalliksi, mutta kyseessä on alkujaan täälläkin paremmin tunnetun Suzuki Jimnyn kilpailija.

Tyyliniekan uusimmat