Tässä on vähän eksoottisempi 123-korinen Mersu – AMG:n rakentaman yksilön pellin alla murisee viisilitrainen kasi

Vuonna 1976 esitelty W123-korinen Mersu tunnetaan parhaiten vanhana dieseltaksina, jonka suorituskyky ei päätä huimaa varsinkaan perustason 200 D:nä. 240 D sekä vitosdieselillä varustettu 300 D tarjosivat jo astetta ripeämpää menoa muihin saman aikakauden dieseleihin verrattuna, ja bensakonevalikoiman huipulla keikkui 280 E:n suora kuutonen. Siitä irtosi parhaimmillaan 185 heppaa, joiden voimin auto ylsi jo lähes sporttisedanin statukseen.

Kaikille tämä ei kuitenkaan riittänyt. Tuolloin vielä itsenäisenä firmana toiminut AMG iski nimittäin kyntensä myös W123-mallisarjaan, ja autoon tarjottiin monenlaisten styling-osien ohella myös lisää puhtia pellin alle. Suurin osa AMG:n asiakkaista tyytyi kuutoskoneen virityspalikoihin, mutta skaala ei päättynyt tähän. Auton nokalle sai nimittäin myös viisilitraisen veekasin latomalla tarpeeksi seteleitä tiskille. Huhujen mukaan AMG teki tällä reseptillä kaksi sedania, kaksi farmaria ja yhden coupén, joten kyse on todellisista harvinaisuuksista.

Nettiin putkahti nyt mustanpuhuva farkkukorinen 500 TE AMG vuodelta 1979, joka on todennäköisesti toinen AMG:n rakentamista veekasifarkuista. Kaliforniassa asuva AMG-harrastaja, kovasti suomalaisjuuriselta kuulostava Henric Nieminen löysi auton vuonna 2013, mutta sen tuolloinen omistaja ei tiennyt yksilön historiasta mitään. Mersun tausta ei ole vieläkään selvinnyt, mutta 500 TE:n varustelu puhui aidon asian puolesta.

Muskelifarkku vietiin Mercedes-Benzille tutkittavaksi, ja siellä selvisi mielenkiintoisia asioita. M117-koodilla tunnettuun viisilitraiseen vinkkeliin oli nimittäin asennettu myös peltipakosarjat, downpipet, lisäöljynjäähdytin ja räätälintyönä tehdyt moottorinkiinnikkeet, joiden avulla pannu oli saatu sovitettua tehtaan jäljiltä korkeintaan kuutoskoneelle tarkoitettuun W123:n konehuoneeseen.

Suosittelemme

Autossa on lisäksi mm. alumiininen taka-akselisto, tehtaan alkuperäinen pohjapanssari, AMG:n täysi korisarja ja vanteet sekä vuodelta 1979 peräisin olevat Recaron penkit, jotka on verhoiltu muun sisustan ohella beigellä nahalla. Herkkuihin lukeutuvat myös mm. AMG:n sporttiratti ja kojelaudan päällä komeileva taksikonsoli, joka kätkee tässä tapauksessa sisäänsä lisämittareita. Kaikki merkit viittaavat siis siihen, että kyseessä on todellakin aito asia, joka on rakennettu AMG:llä 1970-luvun lopulla.

Valitettavasti tätä ei pysty todistamaan, koska auton mukana ei ole säilynyt mitään sen alkuperästä kertovia papereita. Nieminen ehosti Mersun ulkoasua vuonna 2013, minkä jälkeen tehofarkku esiintyi Top Gear USA:n AMG:n 50-vuotista taivalta juhlistaneessa jaksossa. Auto nykyinen omistaja hankki sen vuonna 2017, jolloin Mercedes laivattiin Sveitsiin osaksi mittavaa kokoelmaa. Nyt se on jälleen vaihtamassa omistajaa, koska 500 TE tulee tarjolle RM Sotheby’sin huutokauppaan.

Se pidetään huhtikuussa Saksan Essenissä järjestettävän Techno-Classica-näyttelyn yhteydessä. Auton hinnaksi arvioidaan 60 000 – 70 000 euroa, mikä ei kuulosta ollenkaan pahalta summalta, jos kyseessä on todellakin aito ja huippuharvinainen AMG.

LähdeCarscoops

Aihepiirin uusimmat

Kiinalaiset sähköautot valtaavat maailmaa, mutta Yhdysvalloissa niitä ei ole nähty

Arvioiden mukaan Kiina tuottaa jo 60 prosenttia kaikista myydyistä sähköautoista tänä vuonna. Pohjois-Amerikassa kadut kuitenkin kumisevat tyhjyyttään kiinalaisista sähköautoista.

DEFA Power: Älykäs ja edullinen sähköauton latausasema

DEFA toi tänä vuonna markkinoille uuden latausaseman kiinteällä latauskaapelilla. Uusia sähköautojen latausasemia julkaistaan ​​koko ajan, eikä valinta ole kuluttajana helppoa. Hinnat ja ominaisuudet vaihtelevat paljon.  DEFA...

Sähköautokanta jatkaa kasvuaan – näitä sähköautoja rekisteröidään eniten Suomessa

Suomen täyssähköisten autojen osuus autokannasta jatkaa kasvuaan. Tuoreessa Sähköinen liikenne ry:n teettämässä raportissa kerrotaan, että jo yli joka kolmas Suomen teillä liikkuva sähköauto on...

Kerrankin kevyt sähköauto – David Brownin muokkaama klassikko-Mini painaa vain 640 kiloa

Suurin osa sähköautoista on merkittävästi polttomoottorivastineitaan painavampia möhkäleitä, mikä on melkoisessa ristiriidassa ympäristöä säästävän ekoauton idean kanssa. Asia on kuitenkin toisin, kun sähköauton lähtökohta on esitelty vuonna 1959.

Tyyliniekan uusimmat